Hullujen huvit

Mä täs viikonloppuna ajattelin, että onkahan nyt viimeen tullu se aika, että tarttis mennä lääkärillä ja sanua, että ”Kuule, voisikko hieman kiikoottaa tuolla taskulampulla korvahan, että näkyyskö sielä maharollisesti sitä, että onko mulla oikiasti aivot?”

Mistäkö tälläänen nyt tuli mieleheni? Siitä, että jo viime marraskuun loppuhun mennes ilimootin meiltä kolome nautaelääntä Sarka-messujenn Ayrshire näyttelehyn.

Minä, jolle isäntä on ny päässy nauramahan, että kukas se on sanonukkaa, ettei ikinä lähäre yherenkää lehemän kans näyttelyyhin.

Kyllä mä sitä ittekki oon vähä ajatellu, että onkahan täs mitää helevetin järkiä, ku oon koettanu koijata kaikkia tavaraa kasahan mitä siä tarvitahan.

Utarekarvaklipperi on onnellisesti johonaki hukan teillä, tarttoo huomenna soittaa meijerille, että onkohan se tulos, kun terät on kyllä tulos, mutta iliman konesta niillei juuri sitte tee mitää. Ostin siinä nipullisen pantoja, yhyren lehemällä ja kaks niille mulliille, huomatakseni, että omat pannat olis aiva käyny, ku olisin ne pyykkikonehen kautta pyörittäny.

Sitei voi tajuta mikä vaiva on löytää hevoosenriimuja nauran päähän, varsinkaa jos paikallises maatalouskaupas ei niitä oo, tai jos on niin siä ei oo hintoja esillä mihinää ja kukaa ei tiä mitää jos kysyt. Onneksi täski asias suku on pahin, ja isännän ex-hevosmies eno ne kävi mulle (varmahan hieman päätänsä pyöritellen) noutamas Keskisellä ollessansa.

Juuriharijatki oli kortilla tähä aikahan vuoresta, ei kuulemma ollu viä mattojen pesun kulta-aikaa, ja niitei ollu varastos.

Ja itte ne pääosan esittäjät, nautaeläämet.

Ne me ”mettästettihin” viime viikonloppuna pihatosta kiinni, siis kaks hiehua. Varmahan neki ajatteli, ku koetettihin niitä sinne partehen sihirata ja houkutella, että mitähän tämäki ny meinaa, että minkähän aivopierun tuo yks ny taas on keksiny, ku sen jäläkihin sovitettihin ne riimut päähän ja ruvettihin samantien viemähän pihalle.

Siinä ne pällistelivät yllättynehinä lunta ja varmahan yhtä yllättynehinä totesivat, että tää on pakkaastaki kakskytä astetta ja kunialliset eläämet tänne tuorahan.

Ipana varsinkin näytti sille, että ei voi olla totta, mitä iesusta meinaatte. Sunnutaina sen naamasta oikeen loisti kaikki herkät ajatukset meitä kohtahan, ku se uuremman kerran tuotihin pihalle. Osas olla oikeen komiasti lehemiksi, sitä emmä voi moittia.

Mutta mitenkä siitä lehemän naamasta voi paistaakki niin esille ajatus siitä, että ei vois vittu vähempää kiinnostaa teirän kotkotuksenne.

Soitellen sotahan.