Ollahan
täs koko alaku vuosi valmistauruttu siihen suurehen pään
väkevyytehen, Sarka-messujen Ayrshire Winter Showhun. Minkä keksiin
siinä viime vuoren puolella ilimoottaa kolome elääntä. Sen takia
kolome, että sitte sai majootuksen kaupan päälle, vaikka varmahan
olis ollu helopompi aloottaa yhyrellä tai kaharella hieholla.
Ollahan
niitä kotonaki treenattu ”apinanraivolla”. Elikkä muutaman
kerran raahattu innosta puhkuvat mullit pihalle ja karvattu.
Utareklipperiki
löysi viimeen Ikkeläjärvelle asti viikko ennen h-hetkiä, ja mehän
sitä käyteltihin sitte onnemme kukkuloolla. Jarno koetti sillä
heti kärkehen ajalle Ipanan jalakoja, mitä rouva Lehemä ei
arvostanu yhtää. Soli yks jalaan nosto ja surina vain kuuluu enää
ja muuta ei tapahtunukkaa.
Saatihin
seki sentäs kuntohon, että päästihin kynimähän kyseesen
tuholaasen kauniit ottakarvat sorkanhoitotelinehes. Sorkkahoitajaki
multa koetti kyllä kysyä, ku päästä vähä piteli, etteikö
sulla oikiasti oo mitää muuta tekemistä, ku lyörä mullit autohon
ja vierä sen Seinäjoelle?
Lomittaja
tierusteli samaa asiaa, kun tunkattihin Ipanaa perseestä mulliauton
kyytihin ja se valeli meirät siitä hyvästä paskalla yltä päältä,
että ookko kuule ny tarkistuttanu pääs, ku sullon lomaa ja sä
lähäret Seinäjoki Areenahan lypsähän lehemiä. Että eikö olis
mukavee olla muuten vain?
Kyllä
mäki sitä siinä vaihees ajattelin, ku se meirän Ikkeläjärvinen
kyläkyylä unohti kaiken vahtaalemisen keskellä syömisen ja
koetettihin sille antaa ensi pötsipotkua ja sen päälle
Asetonipastaa, että oonko mä hullu?
Lehemä
vain vahtas ja katteli, että tuos menöö tuollaanen, katto on
olemas tuollaasiaki nautoja, onpas kivat housut, enpä oo ikinä
nähäny tuollaastaka. Pää pyörii ku pöllöllä ja appeesehen ei
vilikaastukaa.
Jotta
olisin kunnon lehemänpitäjä, syötin sitte hänen kuninkaallista
lehemällisyyttänsä pesufarista ja kärestä. Ja sitte se hoksas,
että nuo kottikärryt on tuos vieres sopevasti, että voi kyylätä
samalla kaikkia tapahtuvaa, ku syö niistä. Niinpä kirijootimma
kottikärryyhin kissin kokoosilla kirjaamilla, että älä ota. Kyllä
sille joku naurooki, että melekoonen diiva tuo teirän kanttura,
erestä ei kelepaa mikää muu ku vesi, ja rehut vain kärryystä.
Siinä
ku näyttely aamuna kolomelta saavuun Areenahan siistihin loppuhun
niitä karvaturria, niin vähältä niiku vituttiki, ku kyseenen
kanttura söi tyytyväästä faristansa ja märehtii, niinku olis
aina ollu vain sielä. Kai soli kyylänny tarpeeksensa siihen mennes.
Meillä
meni muuten oikeen hyvin, jokaanen meirän kolomesta eläämestä oli
luokkansa viimenen, mutta lähinnä tämä asia nauratti meitä, ei
surettanu yhtää. Kaikki pysyy kehäs, eivät tullu airat kaulas
takaasin partehen tai suoraa ovesta pihalle ja karonnu hännät
pystys Ikkeläjärviä kohti.
Ruvettihin
suunnittelehen seuraavaa kohoretta tälle näyttelyurallemme, täytyy
varmahan lehemää vain vaihtaa, ku ei tuolle Umpilehemällä oo
sarijaa olemas. Että saarahan ruveta seuraavaa kantturaa treenaahan
asiaa varten.
Team
Umpilehmät suuntaa siis nenänsä porukalla kohti uusia haasteeta,
kiittää kaikkia jokka meitä avusti ja neuvoo. Hyvä mieli jäi,
murehet unohtuu. Vattalihakset on kipeenä nauramisesta ja univeleka
painaa viä päälle, mutta eikähän se kesähän mennes helepota.
LaksonPerän
PellehyppyJoukkue vetäytyy ny iltaunille, että jaksaa aamulla
arijen askareesihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti