Pää kipiä ja nukuttaa

Eikö se oo kuulemma se naiseläjien suurin vastaus isännän ehtoolliselle kyselylle, että huvittaasko kulta sua laittaa pikkuhousut pakastimihen ja olla mun kanssani sillai? Ainaki suurin osa niistä tapaa kysyä etukätehen, ennenku ottaa sen mitä ovat vailla.

Tuli ny vain mieleheni, ku täs on ny jonkun aikaa seurannu näitä keskusteluja siitä mitä kaikkia pahaa se lehemänpitäjä sille lehemällensä teköö. Siementääki perkele, väkisin, ja aiva vastoon lehemän omaa tahtua. Ei anna nauralle maharollisuutta sanua, että ei huvita, en tykkää vasikoosta, ja pelekään poikimista ja se tissistä juottaminen vasta ällöttävää onki.

Ei anna olla moderni lehemä ja päättää itte omasta lisääntymisestänsä tai lisääntymättömyyrestä. Olehen vapaaehtoosesti vasikatoon tai sitte suurperheen äitee henkehen ja verehen, tekehen parahas tapaukses kaks vasikkaa vuotehen.

Täs joulun aikana luovutin toivoni parin iki kiimaalijan kans. Rupes ärsyttähän, ku ne kolomen viikon väliin hyppii ja pomppii, präisköttää, koettaa kiivetä naapurin selekähän ja lypsäjänki. Niillä on himot hyrränny oikeen urakalla.

Mutta ei oo se tiineys vain tarttunu, vaikka kuinka oon koettanu vaharata perää, analysoora limaa ja sitä, että kimmeltäälkö se tussu (erästä entisaikaasta lomituskolleegaani lainatakseni) oikialla lailla. Aina on pilli sujahtanu ku isä äiteehin, lehemä on seissy ku tatti. Ja minä oon suurin toiveen ajatellu, että nyt hänessä on ja lehemävasikka tulukohon.

Ja paskat. Taas on tullu seuraava 21 päivää ja kiima, tai veret iliman limaa.

Niinpä me ollahan ne reippahina raahattu Herra Sonnille, koko kylän kovimmalle panomiehelle, Lakson Lipevälle.

Sitä touhua ku on kattonu, niin ei se sonnikaa ny niin kysele, että ”Kuule kulta, onko ny menny 60 päivää poikimisesta, että oot varmasti palautunu kunnolla. Ja teköökö sun ny varmasti mieli, ja lupaan olla kulta hellä”.

Lipevää täytyy kehua, että se ensi kyllä kiertää siä karsinas pää lehemän (tai hiehon) perseen päällä, seuraa sitä ku hai laivaa. Voin kuvitella, että sitä lehemää ottaa päähän ”Mee ny saatanan jätkä siitä vaikka tuonne karsinan nurkkahan seisohon ja hakkaa se vehkehes hengiltä”. Sitei siinä vaihees huvita viä yhtää, sonni koettaa hypätä ja lehemä koettaa päästä sen alta karkuhun.

Lipevä sitkiänä poikana pomppii sitä tyhyjää ensi vaikka koko päivän, se ei masennu, vaikke heti pukille pääsekkää, yritystä piisaa. Kävellessänsä sen lehemän peräs se vähä ”vinkuu”, varmahan se koettaa sanua ”annan ny, anna ny”.

Eipä siinä, kyllä sitte koettaa seki aika, että sitä naaraspuolista nautaaki (ja sonni ei oo sitte urospuolinen lehemä, niinku kakarojen koulukirjat on väittäny) homma kiinnostamahan. Luonto tikan poijan puuhun ajaa, ja homma hoituu.

Kaiken kaikkiansa eileenki Hula Hula oli sillä suostuvaaselle tuulella kello kuuresta ehtoolla vähä vaille yhyreksähän ehtoosehen. Tiä sitte onko se sonnin elämäkää hääviä, sitte ku lopulta saat, niin jourut polokehen usiamman tunnin niinku tulupatonta mopua.

Tais olla onnellinen, siirtymisestä takaasin tiinehien naisten seurahan, sai mennä syömähän ja maata, ei tarvitte enää murehtia onko tarpeeksi suuri ja näyttääkö hyvälle.

Ei oo heleppua sonnillakaa.