Sivut

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kunnos ku kunnos




Se pääsi sitte yllättähän emännän täs toissa yönä. Heräsin siihen, että maha on niin saatanan kipiä, aiva ku joku olis kompressorilla ja ilimalla sen täyttäny ääriänsä myören täytehen.

Melekeen pelekäsin, että rähäjährän, ku koetin vessahan luovia siinä yön pimeyres. Siinä ku sovitat toista päätä pytylle ja koetat samalla kaivaa vessan nurkasta roskista kätehen, että voit sen toisenki siinä sopevasti ja suuremmitta sotkuutta tyhyjentää samalla, pilikahti mielehen, että muutaman tunnin päästä pitääs olla navetas.

Siinähän se loppu yö aika kivasti meniki, tyhyjennysharijootuksis.

Sitte ku kello plinaji, olin ku nukkunehen rukous, ja melekeen vois sanua, että paska maistuu suuski.

Kävin pökkimäs isäntää, että mee keittähän kaffia ja kunto on tämä, että mä en sitä tartte. Että mitäs ny teherähän, lipajuttaa niin perkeleesti, että onkahan musta mihinkää tänä aamuna siä navetalla.

Ei siinä mitää, ukkokulta meni aloottahan ja soitti sitte, että nyt on kuule rakas paskattini siinä tällis, että tuu lypsähän. No minä kömmiin peristä ylähä, vähältä tuntuu sille, että kuumettaki oli. Koetin eres kaakaota juora, että pääsisin jotenki käyntihin.

Siäku kävelin ja kyykiin, tuskan hiki pukkas ottalle. Hikoolin ku sika. Hieman heikotti kyykistellä ja pyllistellä siä lehemien välis. Toivoon samalla, ettei tarvi oikeen nopeeta liikkehiä teherä, ettei herpaantuminen hellitä ja jouru menehen housupyykille.

Kyllä mä siinä taas ajattelin, että ah, mikä ammatti. Ei voinu soittaa pomolle, että oon ny täs tällis, enkä tuu töihin, ekkä sä varmahan haluakkaa mua sinne töihin pöpöjäni levittähän. Itte oli mentävä. Kiittelin luojaani, että navetalla on vessa mihinkä saa mennä jos tarve vaatii. Loorihin viä kyllä oksentaa, mutta jotenki se kaikkian vaattehien alaha riipiminen ja siihen pyllistäminen tuntuu ajatuksena aika vastenmieliseltä. Varmahan osuus justihin naapurin Unto käymähän navetalla hakemas jotaki lehemän lääkettä.

Aamu askarehista ku selevisin kömmiin soffalla maata, siinä se mun päiväni sitte meniki, levätes ja nukkues, että pääsin ehtoolla vähä paremmilla voimilla työmaalleni.

Sen verran olin sitte paremmas kunnos, että siirrettihin isännän kans parit mullit parempihin paikkoohin ja suunnitelthin ottavamme Metsätähti navetan puolelle siemennettäväksi.

Eiku leuka rintaa kohti ja päin uusia sattumuksia.

Tämän te varmahan halusitteki tietää, oikeen tieron muruja tieron nälkääsille. Tulipa taas ammatin varijopuolet koettua oma kohtaasesti.

2 kommenttia:

  1. Aivan loistava kirjotus :D Vett silmis nauran... Vaikka vakava asiahan tuo ainaki sillon ku on päällä.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyl ihan totta, ettei sinne navettaan/sikalaan kukaan muu mene jossei itte mee.

    Viime keväällä meillä oli kans oikein sattumuksia, kun apoivanhemmat sekä minä oltii kaikki paskataudissa ja oma ukko oli ainoa kynnelle kykenevä. Hän sitte koko päivän ajo sianpaskaa peltoon vaikka tais ittekki kuumeessa olla. Sillon taidettiin sikalas vain välttämätön tehdä, kun kaikilla oli niin jeesuksen hyvä olo. Nykyään se vähän jo naurattaa, vaikka sillon ei yhtään kun koko talossa vaan yks vessa ja muut joutuu odottelee ulkopuolella paska housussa :'D

    VastaaPoista