Puuhastelun alakulähäre, navetta

Vihiroon viimeen viime syksynä koetti se aika mitä oon orottanu, kun kuuta nousevaa. Se aika, kun mukulalla alakoo eskari.

Sen voi sitte arvata, että sen suhteen on ollu suuria suunnitelmia. Kuinka mä rupian käymähän lenkillä joka aamupäivä, kävelen koiran kans kilometri tolokulla ja hoiran kuntuani ja laihrun kymmeniä kiloja, häviä aiva olemattomihin, kun kerkiän juosta tie kuralla erestakaasin.

Aiva sieluni silimin näin, että meiltä tienpäähän on juntu kulunu mun lenkkariistani, Hautamäen tiestä kivet olis hinkkaantunu siloosiksi operaatiosta rantakunnossa hylkeetkin on.

Ja kuinkas sitte kävikää?

Meen aamulla vaihtelevalla menestyksellä lypsylle. Alootan hommani sillä, että keksin kaikki muuta tekemistä, ku se lypsäminen. Vahtaalen vasikoota, kolaan parsia, päästän vettä looriihin. Sitei voi tajuttakkaa kuinka koukuttavaa hommaa on vesiletkun kans seisominen ja sen veten sinne lietelannan sekahan liruttaminen, jos ei sitä oo itte kokeellu.

Siinä saa aikaa menehen heleposti tunnin, jos toisenki, ku seisot siinä, kattot, että tuo on justihin sellaanan kökkö johonka tarvittoo päästää vettä. Sitte sä vahtaat, kuinka se paska murenoo ja valuu sen veten mukana sinne kokooma kuiluhun. Tunnet melekeen vienehes sen sangoolla sinne asti, kantaen siirtäny tonnikaupalla. Siitä saa niin hyvän mielen, ettei vois uskuakkaa.

Sitte keksiin täs sen oikeen puuhastelun puuhastelun. Lehemien karvaamisen ja harijaamisen. Siitä vissihin jo kirijootinki teille ennemmin.

Mutta siinä vasta koukuttavaa hommaa onki.

Näyttelydiivaki on melekeen ajeltu karvattomaksi, ku se tykkää siitä hommasta niin. Ohimennes sitä vähä karvaa tuolta, sinne on jääny pari pirempää karvaa, yhtäkkiä ne klippaan pois.

Sitä saattaa oottaa konehen kätehen ja ajatella, että mä yhtäkkiä ajelen tämän Ipun tästä, ei mee kauaa, enkä aja toista ku sitte rupian lypsähän ja oon kerranki aijoos valamis. Sitte viereeses parres Help Me näyttää sille, että munki hännän juures on sellaanen paikka mistä pitääs krapsuttaa.

Ajattelet, että mä nopiasti viä sen hännän vain ajan, sitte ku on häntä ajettu, siirryt kylikihin, ja pakkohan ne on ajaa kummakki, ku puoliksi karvattu lehemä näyttää niin typerälle. Ja sitte Intagliaki näytti sille, että seki tykkääs siitä hommasta, Elloski vähä villikaasi suhun päin, Iidan korvat lopsotti siihen mallihin, että seki vois olla hivenen kevennyksen tarpehes.

Ja aikaa onki yhtäkkiä menny pari tuntia, kello on vaikka mitä ja et millää malttaas lopettaa.

Sitte päätät, että lypsyn päälle laitat lehemä ulukoolehen... Siinä ne mun päiväni menöö, puuhastelles kaikkia kummalista, aikaa on nykyään palijo vähemmän käytettäväksi kotohommihin, ku ennen mukulan eskaria. Tuvas valittoo hallittu kaaos, villakoirat valtaa alaa ja vyötärön ympärys ei oo vahingoskaa päässy ainakaa pienentyhyn.

Mutta emäntä on tyytyväänen.