Nuukaa elämää

Meille syntyy täs joku aika Charolaisristeytys sonni, nimesimme sen Nuukaksi, kun nuukaali heti ensimmääsellä juotolla siitä pullosta, ei kelevannu vaikka mitenkä päin olis tarijottu.

No, Oli muutaman päivän emänsä kans karsinas ja ruokkii, kunnon lihamullina, ittensä aluusta loppuhun itte. Imi kikkiä niin, että kuola suupielistä valuu ja vatta pömpötti, niinku oikialla vasikalla pitääki.

Sitte tuli se eron päivä, ku emä oli otettava navettahan partehen lypsyä varte, kaikesta kätevyyrestänsä huolimatta sitä lypsykärryä ei viitti aiva viikko tolokulla raahata sinne poikimakarsinahan perässänsä ja sutkuttaa maitoja kokohon sielä. Ja keskiverto lypsylehemäst tuloo vähä enee maitua, mitä tuollaanen mullin mölli päiväs juo.

Nuuka siirrettihin sitte vastasyntynehien osastolle, mihinkä meillä muukki menöö, harijoottelehen sitä tutista juomista, että pääsöö sitte sinne vähä ”isoompien” vasikooren porukkahan täysin vapaalle juotolle.

Tuli ensimmäänen juottokerta, ja Nuukalla tuntuu olevan suu täynä kieliä. Ei vain yhtä, eiä kahta, vaan usiee. Ja ne kaikki oli tiellä ja haittas sitä juomista, minkäälaasta imua ei löytyny sitte, ei mistää.

Siinä koetettihin sitte seuraavanki kerran, jos sillä vain ensimmääsellä ei ollukkaa viä näläkä. Samallalailla oli kieli suus, tuntuu, että soli keskeltä kii, kun lötkötti siä poikittansa eres ja tiellä.

Seuraavaksi Nuuka sai letkulla mairot mahahansa ja seleeniä mukana, koska vasikka ei vain elä juomatta. Siinä ajateltihin, että siitä se virkistyy, kun vain yhyren kerran saa kunnolla mahansa täytehen ja jospa kärsii pienesti seleenin puutoksesta.

Seuraavallakaa kerralla Nuukaa ei kiinnostanu mikää itte juominen, ei pullosta, eikä tuttisangoosta, ei tavallisesta sangoosta, jota koetettihin sitäki, jos vaikka oliski vain siitä kii, että haluaa olla poikkiava vasikka ja juora lais kielletyllä tavalla sen juomansa. Ei, Nuukalle ei kelevannu, ei sitte millä tavalla.

Niinpä Nuukaa letkutettihin, sen verran, että se oppii jo nostahan päänsä letkutus asentohon, että antaa tulla vain, kyllä muhun maitua mahtuu, kun joku vain lykkää sen iliman hänen vaivoottelua tulehen.

Yhyren kerran sitte taas niin rakkahasti vituttu koko homma, laitettihin vasikalle riime päähän ja vietihin navettahan. Se vahtaali lehemiä, ja heti huomas, että ny rupiaa suu napsaahan siihen mallihin, että tuttia suuhun. Ja Nuuka joi, ku sai lehemän kylijes kyhynät samalla. Kuviteltihin, että nyt se hoksas homman, ku kerran osas. Mitä viä, ei kelevannu taas seuraavalla kerralla karsinas.

Niinpä yks aamu, ku Nuuka taas haettihin navettahan aamumairoolle, ja siinä ihimettelin, että mitä teen Kumman jalaalle, kun soli kipiä, tuli mielehen, että mitä jos ne laittaas poikimakarsinahan? Jos se lehemän läheesyys sais Nuukan olehen nuukaalematta elämänsä suhteen.

Sinne ne vietihin, ensi kummakki makas eri nurkis, lehemä tuola ja Nuuka täälä ja välillä vaihtoovat nurkkaa. Sitte ku lehemä kävi lypsyllä se meni ensi nuuhkihin Nuukaa, mutta köpötti omahan nurkkahansa.

Yhyren kerran vilikaasin seuraavana päivänä navetas salaa karsinahan ja siä Nuukaa nuoltihin niin, että karvatpölöji. Heti ku Kumma huomas, että mä luurasin, se lopetti samantien, näytti vähä nooloolta ja siirtyy hieman syrijempähän. 

 

Sitte isäntä bongas, että Nuuka käy tissillä, salaa takaapäin imaasoo mairot mahahansa. Tosin se on tottunu ny niin luksus elämähän, että Kumman lähties lypsylle, Nuuka lähtöö karsinan raosta pois, menöö umpilehemien pöyrälle maata ja makaaki siä ku Kuningas, rinta rottingilla ja pää pystys, ku ne ummesolevat kilivan hoitaa sitä.

Siinon sonnin kasvattajalle johonaki vaihees oikeen naisten paapoma sonni.