Vasikan hoitua

Tiettekö, ku on jännittävää orottaa sitä vasikkaa syntyväksi, sitä miettii melekeen siitä asti, kun sen lehemän on siementäny, että kumpikahan mahtaa tulla jos ny sattuu tiinehtyhyn, lehemä vai sonni.

Minkä annan sille nimeksi, että solis sitte nimensä näköönen ja veroonen, se ei ookkaa sitte mikää vähäänen asia se nimi. Ei sovi nimetä miksi sattuu, ettei tuu sitte mitä sattuu lehemääki. Voisin sanua, että Lounatuuliki oli vähä huono nimi, lehemästä tuli vähä tuulella käyvä.

No sitte sä ihaalet sitä syntymän ihimettä siä emänsä kans karsinas, märkää vasikkaa, mitä nuollahan ja hoiretahan, ymäätähän sen kans ja viä vähä nuollahan ja nuollahan, melekeen karvattomaksi asti.

Raahat sen lypsykärryn paikalle ja rupiat lypsähän sille vasikalle sitä terniä, että se sais torella hyvän aluun elämällensä.

Emä pyörii ja hyörii, koetet sovittaa lypsimiä sinne jalakojen välihin ja samalla pitää jollaki ruumihin osallas sitä vasikkaa kohtalaasen lähellä sen emän päätä, että se pyöriis vähä vähemmän ja saisit lopultaki sihirattua ne konehen kii nisihin, niin ettet olis saanu kannuhun van puolen karsinan pahanoja.

Parahas tapaukses se syntymän ihime vahtaa nenä mutrus sun lypsimiäs siä tissiis, koettaa kävellä letkujen ylitti, hamuaa letkua suuhinsa, ja tukkii päätänsä sinne samoolle tissiille, mistä koetat sille saara sitä maitua irti.

Tai sitte se juoksoo jo siinä vaihees häntä kipparalla pitkin karsinaa ja saa aikahan harmaata hiuksia lypsäjien päähän, ku ne koettaa pitää sitä lehemää paikallansa, ku se koettaa sännätä kattomahan mitä se jäläkikasvu teköö.

Sitte koettaaki se paras osuus, koetat saara sen vasikan juomahan.

Jokku on viisahia, ja pullos käy vain kauhia pyörre, ku ne saa tutin suuhun. Sinne uppuaa ja tutista ei päästetä irti ennenku viimeenenki tippa on saatu mahahan asti. Haet viä vähä lisää ja sinne katuaa ku kankkulan kaivohon.

No, sitte on ne vähemmän viisahat. Ne vääntää ja kääntää sitä päätänsä, tuntuu, että ne kuvitteloo, että se tutti ja näin ollen nisä, kasvaa johonaki siä pahanojen seas, se olis niiren mielestä luonnollisin asento koettaa lutkuttaa sitä tuttia.

Seuraavaksi, ku lopulta saat sen tutin suuhun, ne rupiaa muklaahan kieltänsä. Ja sitä kieltä tuntuuki sitte olevan ainaki kaksinkertaanen määrä tavallisehen kielehen verrattuna, epäälet jo, että se on pituussuunnas keskeltä kii, eikä toisesta päästänsä, siinä ku koetat hiki valuen sovittaa sitä tuttia sinne vasikan kitahan.

Sitte se perhanan purri keksii ruveta vetähän ittiänsä taaksepäin ja lopulta istahtaaa perselleensä, niinku pareekki koira, sinne pahanojen keskelle.

Lopulta luovutat ja haet letkutus vehkeet, laitat sen ensimmääsen mairon menehen sinne, kun muuten ei hommasta tuu mitää. Saat hommas tehtyä ja vasikka mulukooloo sua ja lehemä mulukooloo sua ja sullon hiki ja joka paikka on kipiä, aiva ku olisit paininu jonku Kareliinin kans.

Ja ku seuraavan kerran meet latohon niin se samaanen vasikka mässyttää tissillä kuola valuen. Mietit, että teikkö taas kerran täysin turhaa työtä, jättääskö seuraavalla kerralla asian herran haltuhun ajatuksella ”kyllä luonto tikan poihan puuhun ajaa”.

Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä, ja rotavasikooren kans taistellehena tiän, että ei se ainakaa aina sitä aijoos sinne aja, että paree pieni vara ku vahinko.

Kyllä vasikat on sitte niin ihania.