Pää kipiä ja nukuttaa

Eikö se oo kuulemma se naiseläjien suurin vastaus isännän ehtoolliselle kyselylle, että huvittaasko kulta sua laittaa pikkuhousut pakastimihen ja olla mun kanssani sillai? Ainaki suurin osa niistä tapaa kysyä etukätehen, ennenku ottaa sen mitä ovat vailla.

Tuli ny vain mieleheni, ku täs on ny jonkun aikaa seurannu näitä keskusteluja siitä mitä kaikkia pahaa se lehemänpitäjä sille lehemällensä teköö. Siementääki perkele, väkisin, ja aiva vastoon lehemän omaa tahtua. Ei anna nauralle maharollisuutta sanua, että ei huvita, en tykkää vasikoosta, ja pelekään poikimista ja se tissistä juottaminen vasta ällöttävää onki.

Ei anna olla moderni lehemä ja päättää itte omasta lisääntymisestänsä tai lisääntymättömyyrestä. Olehen vapaaehtoosesti vasikatoon tai sitte suurperheen äitee henkehen ja verehen, tekehen parahas tapaukses kaks vasikkaa vuotehen.

Täs joulun aikana luovutin toivoni parin iki kiimaalijan kans. Rupes ärsyttähän, ku ne kolomen viikon väliin hyppii ja pomppii, präisköttää, koettaa kiivetä naapurin selekähän ja lypsäjänki. Niillä on himot hyrränny oikeen urakalla.

Mutta ei oo se tiineys vain tarttunu, vaikka kuinka oon koettanu vaharata perää, analysoora limaa ja sitä, että kimmeltäälkö se tussu (erästä entisaikaasta lomituskolleegaani lainatakseni) oikialla lailla. Aina on pilli sujahtanu ku isä äiteehin, lehemä on seissy ku tatti. Ja minä oon suurin toiveen ajatellu, että nyt hänessä on ja lehemävasikka tulukohon.

Ja paskat. Taas on tullu seuraava 21 päivää ja kiima, tai veret iliman limaa.

Niinpä me ollahan ne reippahina raahattu Herra Sonnille, koko kylän kovimmalle panomiehelle, Lakson Lipevälle.

Sitä touhua ku on kattonu, niin ei se sonnikaa ny niin kysele, että ”Kuule kulta, onko ny menny 60 päivää poikimisesta, että oot varmasti palautunu kunnolla. Ja teköökö sun ny varmasti mieli, ja lupaan olla kulta hellä”.

Lipevää täytyy kehua, että se ensi kyllä kiertää siä karsinas pää lehemän (tai hiehon) perseen päällä, seuraa sitä ku hai laivaa. Voin kuvitella, että sitä lehemää ottaa päähän ”Mee ny saatanan jätkä siitä vaikka tuonne karsinan nurkkahan seisohon ja hakkaa se vehkehes hengiltä”. Sitei siinä vaihees huvita viä yhtää, sonni koettaa hypätä ja lehemä koettaa päästä sen alta karkuhun.

Lipevä sitkiänä poikana pomppii sitä tyhyjää ensi vaikka koko päivän, se ei masennu, vaikke heti pukille pääsekkää, yritystä piisaa. Kävellessänsä sen lehemän peräs se vähä ”vinkuu”, varmahan se koettaa sanua ”annan ny, anna ny”.

Eipä siinä, kyllä sitte koettaa seki aika, että sitä naaraspuolista nautaaki (ja sonni ei oo sitte urospuolinen lehemä, niinku kakarojen koulukirjat on väittäny) homma kiinnostamahan. Luonto tikan poijan puuhun ajaa, ja homma hoituu.

Kaiken kaikkiansa eileenki Hula Hula oli sillä suostuvaaselle tuulella kello kuuresta ehtoolla vähä vaille yhyreksähän ehtoosehen. Tiä sitte onko se sonnin elämäkää hääviä, sitte ku lopulta saat, niin jourut polokehen usiamman tunnin niinku tulupatonta mopua.

Tais olla onnellinen, siirtymisestä takaasin tiinehien naisten seurahan, sai mennä syömähän ja maata, ei tarvitte enää murehtia onko tarpeeksi suuri ja näyttääkö hyvälle.

Ei oo heleppua sonnillakaa.

Uusi vuosi, uuret kujeetko?

Se olis sitte taas uusi vuosi kalenterista esiin käännettäväksi. 2016. Oikeen siinä huomaa ittekki, että ikää tulee ja vanhuuski rupiaa pikku hilijaa kolokuttelehen nurkan takana, nuoremmiksi ei tulla, vaikka mielestänsä, tietenkää, ei olla yhtää vanhennuttu.

Mitä sitä sitte uurelta vuorelta orottaas, ja mitä lupaas?

En muuten ikinä oo ollu mikää uuren vuoren lupauksien tekijä, ku tierän, etten omaa sellaasta mielenlaatua, että saisin ne pirettyä yhtä päivää kauempaa.

Jos lupaas, että kattoo positiivisemmin etehen päin? Niin varmahan, heräsin nelijältä siihen, että kakara kömpii mun sänkyhyn, ja siirryn soffalle jatkahan maharollista untani, ku sillon taipumusta nukkua niin leviää, että ei taharo samahan sänkyhyn mahtua.

Soffalla pyöriin ympäri, käret puutuu ja tyyny oli huonosti, hikiki tuli, navetasta kuuluu äänet inhottavasti siihen soffan nurkkahan ja pitää aina niitä viä sitte päälle kuuhostella, että mitähän ne lehemät siä ny teköö.

Olin horrokses ja kuulin, ku isännän kello (soli kuulkaa ihan omin pikku kätösin laittanu sen plinajahan) soimahan, kömmiin tukka pystys sen työ ja sanoon, että koeta sitte nousta sieltä ylähä, että mä pääsen oikeen sänkyhyn maata. Että terve menua navettahan ny vain.

Sitte mä oonki kuunnelle navetan ääniä senki jäläkihin. Ensi kuuluu, ku traktori käynnistyy ”ny se ajaa pikku-Valmetin laron etehen”. Sitte kuuluu, ku toinen traktori käynnistyy, vuoros oli Ännä. Jaha, ny se rupiaa tekehen lehemillä apetta. Sitte kuuntelin sitä, ”ny se hakoo rehua aumasta” ”ny on varmahan vuoros vilija, ja nyt kestää nuon kauan, se hakoo rypsiä siilosta pari kärryä ja kippaa ne kauhahan”.

Oli kuulkaa tosi levollista se mun uneni.

Sitte kuuntelin, ku Formula ykkönen, elikkä mopoauton moottorilla varustettu Varmo lähti käyntihin, se huutaa niin, että kuuluu varmahan anoppilahan asti aamun hilijaasuures.

Siinä sitte mietiin, että olikahan tämä aamu sitte ny yhtää kummee, ku viime vuoren mikää aamu, vai jatkuuko samahan tahtihin, päin hevon persettä niinku yleensä.

Sen voin eiliseksi kuniakseni sanua, että ilimootin johonaki älynväläykses eläämeni Seinäjoella järijestettäville Sarka messulle, tiänpähän ens viikolla ruvata kaivelehen salmonella näyttehiä ja kuulostella terveystoristusta sun muuta.

Solukki sain kiinni, ku kävin ne kattelemas. Mairon on viime vuorelta mitattu ja lähetetty, ei ollu palijo lapsille kertomista niis, saatihin tuotos komiasti laskuhun erellisistä.

Nyt se maito varmahan loppuu, niinku nuo pahan illiman linnut on mulle ennustanu. Tairanpa tilata maitoauton käymähän vain kerran viikos tästä lähin.

Elämä on, harvemmin oikeen kivaa, irvistellä täytyy ku sitä nauttii, mutta etehen päin niinku mummo lumes.

Joulunaika

Joulu, aatonaatto. Mitä se on? Onko se jotain syötävää? Jotain mukavaa, jotain uutta ja ihmeellistä? Jotain arjesta poikkeavaa?

No, mitä se on maatilalla, sitäpä se pakkaa olemahan mitä aina muulloonkin. Kello soi samallalailla viiren mais, jouluna viä ehkä mielummin vähä varahammin kuin muina aamuna. Koetatahan olla, mukamas, hyvis aijoon navetas, että oltaas kerranki aijoos myös tuvas.

Se sellaanen aijoos oleminen tarkoottaa tänäki vuonna varmahan sitä, että huomenaamulla Help Me on poikinu, tai rupiaa poikimahan, ja koska sillä on jo tuota ikää kertyny enemmän, ku keskiverto suomalaaselle nautaeläämelle, niin halavaantuu. Tai ainaki me pelijätähän, että se halavaantuu.

Sellaanen jos mikä pitää ihimisen tentehillänsä, oli sitte päivä mikä hyvänsä. Tuollaanen arvonsa tunteva lehemä rouva, äireen lemmikki, se mikä on haettu Pornaasista asti, ostettu viis, että saatihin yks. Tietää minkä takia huolehtii taas. Käy vahtaamas jouluyönäki, että mitä Help Meelle tai kotoosammin Helpparille kuuluu, näkyykö sorkat, näyttääkö se tyytyvääselle vaiko ei.

Lehemät orottaa meiltä palavelua, lypsyä ja ruokaa oli pyhä tai arki. Jouluna voivat hieman luistaa tavallisista aikatauluustansa, antaa lypsäjällekki anteeksi, että ei ny justihin kellollensa teherä sinä päivänä askarehia. Tosin eipä meillä muutenkaa olla siihen pyriitty, tai pystytty. Kummin asian haluaa nähärä.

Toivotahan, että tänäkää jouluna ei tarttis eläänlääkäriä vaivootella, vaikka vähä varoottelin sitä viikolla, ku nuota mustia mielenharmia laitettihin hoitohon, että voi olla, että soitan pitkinä pyhinä. Sitä vähä nauratti, lupasin tarijota kinkkua ja suklaata, kuumat glögit iliman alakoholia,jos jourutahan lehemää lääkittehen.

Joulu maatilalla, melekeen samanlaanen päivä, ku kaikki muutki. Aamulla noustes eron haistaa, kinkku tuoksuu ku saat silimäs auki. Nostat sen uunista, avaat pussin ja laitat leivän päälle, silipaaset Oivariinin Herkkua ruisleivälle, kunnon siivu kinkkua ja palanpainikkeheksi kaffia.

Niistä on pienet onnen hetket tehty.

Nainen miehen tiellä pitää

Ootteko huomannu, että täälä perähikiällä on sellaanen tapa, ollu varmahan ammoosista

aijjoosta lähtien, että miespuoliset ihimiset passatahan pilalle? Niitä on pienestä pitäen piretty jotenki erinomaasen erikoosina otuksina, jokka on vaatinu pumpulis pitua ja erinomaasen erikoosta kohtelua.

Varmahan ne olisivat menny rikki, jos toisin olis tehty.

Onhan ne ny jumala nähköhön ollu poikia ja perillisiä, tilanjatkajia ja sukupolovien perintehien vaalijoota. Aiva niinku sillä johonaki loppupeliis olis sitte jotaki merkitystä. Ja saatu aikahan otuksia, joista osa kuvitteloo, että aurinko paistaa niiren housujen takasauman raoosta.

Jotenki musta on täs ruvennu tuntumahan, aiva omakohtaasella kokemuksella miehestä ja yhyrestä velijestä ja isästä, ja sivusta seurannehena usiampaa muuta, että on saatu kasvatettua ihimisiä jokka tarttoo sitä naista kaikkehen.

Pahimmas tapaukses perunojen kuorimisehenki ”äiti (mikä on yleesnimike kaikille naisille) voisiksä kuoria mulle perunat, ku en ny justihin itte kerkiä?” ja ”äitihän” kuorii.

”Äiti, tieräksä mihinä mun aluushousut on?” sielähän ne on siä saman kaapin samalla hyllyllä, mihinä ne on ollu viimeeset kakskymmentäviis vuotta, ota rakas sieltä. Ja seuraavalla kerralla se kysyy taas sitä samaa asiaa.

Niistä on kasvanu niitä miehiä, joille aamulla luotellahan mitä tänään teemme, mistä alootamme, tänä aamunaki nousemme ylähä ja meemmä askarehille, jokka teherähän joka päivä, samahan aikahan. Ja teköö se mies, kun muistat muistuttaa, mitenkähän kävis jos et muistaas? Jäiskö ne välistä, ku kukaa ei sanonu?

Moon täs ihimetelly, että onnistutahanko siä kaupungiis ja taajamis kasvattahan yhä tällääsiä fossiilia, joiren elämä täyttyy naisten ja miestentöistä. Naisten työt on se siivous ja ruuanlaitto, lastenhoito, ja vaikkapa se lehemänlypsy. Ne on ollu vuosisatojen aijan niin, pysyy niin. Ne on varmahan sellaasia asioota mikkä on sisäsyntyysiä, ja se poikalapsi kääntyy niille asetuksille, jos et muuta sille päähän tao.

Välistä sitä tuntuu, että siihen takomisehen paras oli pajavasara, tai kunnon leka. Tuo tolappaleka, mikä on kummia, olis mielestäni oikeen hyvä, se pimpahtaa kivasti takaasi, ainaki näin mielikuvitukses, kun sillä mäiskääsis.

Jumala meitä nuoria emäntiä varijele siltä, että ei kasvatettaas omia jäläkikasvujamme samallalailla, naisten ja miesten töihin. Siinähän tuumma sitte kotia päivän päätteheksi ja alootamme ensimmääsenä ne naisten työt, siivoomaalla keittiön, ku porsas on päivän aikana varmahan käyny siä kääntymäs ja levitelly kaiken sinne ja tänne.

Imuri aiheuttaa varmahan näppylöötä ja allergisia reaktioota. Joskus on tullu mielehen, että mikähän olis se sotkuusuuren piste, että nämä ”miehiset miehet” tarttuus siihen imurihin tai naistentöihin omin pikku kätösin ja rupiaasivat siivoomahan?

Kyllä maalla on mukavaa.

Harrastukset maksaa

Mä oon täs itteni kans tuskaallu, että ihimisellä tarttis olla muutaki elämää, kun lehemät, laskut ja lehemät ja laskut ja muut paperityöt. Sillä sitähän se vähä tahtoo lolla täs nykymaataloures. Välistä viä tuntuu, että ne kaikki paperi hommat vie aijan siltä varsinaaselta työltä, mistä pitääs palakka saara. Niiton niin, että työpyötä tursuaa ja postimies Pate kantaa selekä vääränä laatikon pullollensa harva se päivä.

Nyt on ruvennu tuntuhun sille, että mitä jos sitä sitte keksiis vähä muutaki elämähänsä ku nuo erellä mainitut asiat?

Läheretähän ny siitä, että mikä mua kiinnostaas.

No numero ykkösenä keikkuu, kaikesta huolimatta, ne lehemät. Kai sitä voi sonnilistan selaamistaki sanua harrastukseksi, ku käyt sen harva se päivä lävitte, että olisko siä mitää mikä parantaas meirän karija ainesta aiva ylimaallisesti.

Välistä se on torella harrastepohojalla se valitteminenki, otan tuon, sillon kiva nimi. Joskus taas koettaa vierä sitä harrastusta vähä piremmälle ja selaa faban sivut ja tietokannat ja siirtyy sitte selaahan kanadan vastaavista ja tuntoo ittensä niin kansaanväliseksi, ku kallistuu lopulta viä sinne päin.

Täski asias pakkaa olehen yks huono puoli, niinku kaikki harrastukset, se tahtoo maksaa. Enemmän tai vähemmän. Tosin ei niitä vasikootakaa tuu, jos typpipönttö kumajaa tyhyjyyttänsä, ja yhyres kennos on vain Iso-Räihän Tenoria ja toises jotaki muinaasta holstein sonnia.

No, sitte mä oon joskus ajatellu, että vois mennä johonki jumppahan. Ensimmäänen ongelma asias on se, että ne on parsinavetta lypsäjälle huonohon aikahan, justihin parahaasehen lypsyn aikahan, varsinki ku ehtoopäivä harrastus, iltapäiväunet vähä venähtää. Toinen ongelma on se, että en oo mikää ryhymäliikkuja, muut menöö vasemmalle, niin minä matkustan erellises liikkehes aina vain oikialle.

Uiminenki olis kivaa, mutta tarttis ensi vähä liikkua ja kiinteytyä, että viittis esiintyä julukisesti uimapuvus, ja se uimahalliki on kohtaalasen matkan pääs.

Koiran kans käveleminen on kivaa, koira juoksoo 25 kilometriä siinä aijas, ku minä taaperran ehkä kuutisen kilometriä. Jos viä suuntaas tuonne mettähän ne lenkkinsä, niin ei pääse syntyhyn sellaasta maaseurun ilimiötä, että kaikki ohi ajavat kysyy, että tarttekko kyytiä.

Suurimmaksi harrastukseksi on näyttäny muorostunehen viime aikoona suunnitteleminen, mitä vois harrasta ja teherä, jos olis viittimystä.

Tuloo istuttua puonsa päällä soffalla ja luettua roskaromaania, kirijaa jonka lukeminen ei vaari mitää aivotoimintaa, luet ja oikiastansa et tajua eres mitä siä lukoo, saati, että siinä olis mitää lukemisen arvoosta.

Son sitä torellista pään nollaamista, melekeen kuola valuu suupielestä, ku sitä harrastat, aivot on narikas.

Epäonnen lehemä

Hurja-Helinä on osoittautunut epäonnen lehmäksi, kaikellalailla.

Sen ensimmäinen lehmävasikka Burdetesta loi loppu tiineyden aikana ensikkokaurella, oli sitä ennen kunnon ensikkona tiputtanu maitonsakki meleko vähihin, kun ei se tiinehtyminenkää ihan putkehen menny. Niinpä Juliana joutuu teurahaksi.

Koetin silloon lohoruttaa ittiäni, että onpa sillä seuraava lehemäänen kasvamas Katriina.

Yhtenä kauniina päivänä mentihin piikittähän joukolla hiehoja kiimaan, että saataas ne nopiaa tiineeksi, oltihin hyvin tarkkaahan eläänlääkärin kans laskettu, että siä on niin monta hiehoa.

Pisteltihin piikkiä pyllyyhin ja sitte alakaski se ihimetys, minkä helevetin takia meillä on yks ylimääräänen piikki?`Kuka on laskenu väärin ja ollahanko joku ny jätetty välistä. Kierrettihin karsinaa, pihattua ja laskettihin ja isäntä laski ja Mikael laski ja tohtori laski. Ja aina saatihin sama tulos.

Käytihin kattomas sonnin karsinas ja siäki oli justhin ne mikkä pitää, eikä yhtää ylimääräästä.

Sitte tiirattihin vähä lisää ja torettihin, että son Katriina joka puuttuu. Seuraavaksi kierrettihin joka helvetin paikka, järvirannat, mettät, pellot ja mettämiehekki sitä ettii, Ossi mulliauton valoos, kun haki sonnia pitohon. Ja Katriinaa ei löytyny. Soli niinku ufo olis sen käyny nappaamas kyytihin ja vieny vierahalla planeetalla. Siinä meni Helinän lehemävasikka, niinku tuhka tuulehen.

Nyt HurjaHelmutin häntä katkes harjakoneelle, sitä leikattihin ja ommeltihin, lääkittihin ja paketootihin. Näytti, että toipuu siitä iliman suurempia kommervenkkiä. Kunnes tuli poikimisen aika ja Helinä halavaantuu jo ennen poikimista.

Sitä kävi kattomas ensi meirän alueen päivystävä aamusta, antoo kalakkia, sitte tuli Jaska, kun en keherannu soittaa päivystävää alueen äärilairalta samana päivänä uurestansa ja taas sai Helinä kalakkia ja vähä koeteltihin, että mihinä vasikka on.

Aamulla soli yhtälailla halavaantuneena ja iliman vasikkaa. Joten taas tuli lääkäri ja kaivettihin vasikka, kuollu, ja annettihin kalakkia.

Maanantaina se aina vain makas ja taas, kuinka ollakkaa, tuli eläänlääkäri ja antoo kalakkia ja me nostettihin traktorilla.

Nyt tuli sunnuntai ehtoo ja se haisi niin saatanasti asetoonille ja paska oli ku hiehon sontaa. Annettihin suun kautta proppia ensi avuksi ja maanantaina tuli taas eläänlääkäri Helinää kattomahan. Voitte arvata ku se aiva riemusta hyppi, ku näki saattueen joka sitä saapuu navettahan tervehtimähän, osas ja arvata, että mitä tapahtuu.

Annettihin vähä suonehen tarvittavia heräteaineeta ja huomattihin, että son kehittäny kaiken tämän muun lisäksi toisen lavan vierehen kauhian mätäpaiseen. Siinä vähä arvistelin, että soli siitä yhyrestä kalakkipullosta lähtöösin, kun härissämme jouruumme vaihtahan sen menehen nahaan alle, kun pumppu rupes läpättähän.

Tieron haluusina ihimisinä seki puhkaastihin. Isäntä kyökkii vieres, kun sen teköö kaikki tuollaanen häjyä, ja eläänlääkäri tyhyjäs. Kielsi Laksua oksentamasta sen niskahan, ku kurkotteli siä ylennöksillä lehemän pään seurana.

Lakso tunsi vissihin lievää sympatiaa siinä vaihees ku tohtori vähä kyökkii, tosin rupes kyökkihin ittekki, ku kuuli, että sitä patin sisältyä oli roiskahtanu suuhun asti, ku oli oikeen painellu tyhyjenemisen eristämiseksi.

Että tavallinen päivä Helinän kans. 

 

Hyvä maatalousvirasto

Hyvä maatalousvirasto, tai paremmin tunnetulta nimeltä Mavi. 

 

Son aina yhtä mukava lukia näitä uutisia, että tukien maksatus siirtyi viikolta tämä viikolle jotakin , koska olemme niin yli työllistettyjä ja tietokoneemme ovat ruuhkautuneet ja muutankaan ei ny oikeen olla keriitty ja oikeastaan ei huvittakkaan.

Kiitos teille taas tästäkin uutisesta.

Oon oikeen ajattellu, että onkahan tänä vuonna tullu minkäälaasia hyviä uutisia koko paskan maataloutta kohtaan? Joskus, niinkun nytkin pistää miettimään, että eikö ne mavin ihimiset ja muukaan Suomen kansa syö, vai eikö nyky ihminen tajua mistä se ruoka tuloo?

Saanko kertua yllättävän uutisen, se ei tuu kaupasta.

Sen tuottaa joku, jonka ammattinimike on maanviljelijä, ja alanimikkeenä on, niinku vaikka meillä lyspykarjatilallinen, toisella saattaa olla puutarhaviljelijä ja joku on lihakarjankasvattaja. Mutta ilman meitä se ruoka ei sinne kauppaan ilmesty ittekseen ihmisten ostettavaksi.

Ja sitten kerron sellaasen ultimaattisen uutisen, maatakaan ei voi viljellä ilman rahaa. Kaikkai yritystoiminta vaatii rahaa. Sitä, että tiät, että sitä tulee ja koska sitä tulee. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se helepottaa elämää kummasti, niin että tälläänen typerä maanviljelijä voi jopa kuvitella olevansa onnellinen, kun saa sitä tillelle.

Tänä vuonna on meille piretty palopuheeta siitä kuinka pitää budjetoida.

No, minäpä budjetoin, niitten ennakkotietojen mukaan koska sitä rahaa, joka on korvaus huonoista tuottajahinnoista, että ruoka olis hapalaa kuluttajille kaupas.

Nyt voiskin sitte joku muu kertoa mitä iloa on budjetoinnista, kun sinnekkin pitäis olla laitettunu, että tällöin saan summan X rahaa ja maksan sillä laskuni ja lainani, jos sitä rahaa ei silloin tuukkaan. Koska on päätetty, että emme ehdi silloin.

Mustakin on alkanut tuntumaan, että emmäkää enää ehdi.

Navetan ovi tuntuu joka aamu aina vain vastemmielisemmältä, koko navetta on yks murheenkryyni, näen siitä yöllä painajaasia, lehmistä ja niiren hoirosta, ja siitä, että ne tarvii sitä rahaa, josta kukaan ei tiä koska sitä saapuu.

Kenenkä muun palkka on jossain ja maksetaan, ku jaksetaan?

Kaunko tuottajan tarvittee jaksaa?

Sinä päivänä, kun minä lopetan tämän maanilveilyn istutan joka pirun peltopläntin mettällä. En kasvata ainuttakaan porkkaana tai perunaa, en ota yhtää lammasta tai vuohta, enkä anna kyllä kenenkää tuorakkaa niitä niihin plättiihin lairuntamahan tai että niis joku kasvattaas mitään.

En ole katkera mutta kumminkin.Vitutus käyrä korkialla, näillä mennään katkeraan loppun asti.