Harrastukset maksaa

Mä oon täs itteni kans tuskaallu, että ihimisellä tarttis olla muutaki elämää, kun lehemät, laskut ja lehemät ja laskut ja muut paperityöt. Sillä sitähän se vähä tahtoo lolla täs nykymaataloures. Välistä viä tuntuu, että ne kaikki paperi hommat vie aijan siltä varsinaaselta työltä, mistä pitääs palakka saara. Niiton niin, että työpyötä tursuaa ja postimies Pate kantaa selekä vääränä laatikon pullollensa harva se päivä.

Nyt on ruvennu tuntuhun sille, että mitä jos sitä sitte keksiis vähä muutaki elämähänsä ku nuo erellä mainitut asiat?

Läheretähän ny siitä, että mikä mua kiinnostaas.

No numero ykkösenä keikkuu, kaikesta huolimatta, ne lehemät. Kai sitä voi sonnilistan selaamistaki sanua harrastukseksi, ku käyt sen harva se päivä lävitte, että olisko siä mitää mikä parantaas meirän karija ainesta aiva ylimaallisesti.

Välistä se on torella harrastepohojalla se valitteminenki, otan tuon, sillon kiva nimi. Joskus taas koettaa vierä sitä harrastusta vähä piremmälle ja selaa faban sivut ja tietokannat ja siirtyy sitte selaahan kanadan vastaavista ja tuntoo ittensä niin kansaanväliseksi, ku kallistuu lopulta viä sinne päin.

Täski asias pakkaa olehen yks huono puoli, niinku kaikki harrastukset, se tahtoo maksaa. Enemmän tai vähemmän. Tosin ei niitä vasikootakaa tuu, jos typpipönttö kumajaa tyhyjyyttänsä, ja yhyres kennos on vain Iso-Räihän Tenoria ja toises jotaki muinaasta holstein sonnia.

No, sitte mä oon joskus ajatellu, että vois mennä johonki jumppahan. Ensimmäänen ongelma asias on se, että ne on parsinavetta lypsäjälle huonohon aikahan, justihin parahaasehen lypsyn aikahan, varsinki ku ehtoopäivä harrastus, iltapäiväunet vähä venähtää. Toinen ongelma on se, että en oo mikää ryhymäliikkuja, muut menöö vasemmalle, niin minä matkustan erellises liikkehes aina vain oikialle.

Uiminenki olis kivaa, mutta tarttis ensi vähä liikkua ja kiinteytyä, että viittis esiintyä julukisesti uimapuvus, ja se uimahalliki on kohtaalasen matkan pääs.

Koiran kans käveleminen on kivaa, koira juoksoo 25 kilometriä siinä aijas, ku minä taaperran ehkä kuutisen kilometriä. Jos viä suuntaas tuonne mettähän ne lenkkinsä, niin ei pääse syntyhyn sellaasta maaseurun ilimiötä, että kaikki ohi ajavat kysyy, että tarttekko kyytiä.

Suurimmaksi harrastukseksi on näyttäny muorostunehen viime aikoona suunnitteleminen, mitä vois harrasta ja teherä, jos olis viittimystä.

Tuloo istuttua puonsa päällä soffalla ja luettua roskaromaania, kirijaa jonka lukeminen ei vaari mitää aivotoimintaa, luet ja oikiastansa et tajua eres mitä siä lukoo, saati, että siinä olis mitää lukemisen arvoosta.

Son sitä torellista pään nollaamista, melekeen kuola valuu suupielestä, ku sitä harrastat, aivot on narikas.