Uusi vuosi, uuret kujeetko?

Se olis sitte taas uusi vuosi kalenterista esiin käännettäväksi. 2016. Oikeen siinä huomaa ittekki, että ikää tulee ja vanhuuski rupiaa pikku hilijaa kolokuttelehen nurkan takana, nuoremmiksi ei tulla, vaikka mielestänsä, tietenkää, ei olla yhtää vanhennuttu.

Mitä sitä sitte uurelta vuorelta orottaas, ja mitä lupaas?

En muuten ikinä oo ollu mikää uuren vuoren lupauksien tekijä, ku tierän, etten omaa sellaasta mielenlaatua, että saisin ne pirettyä yhtä päivää kauempaa.

Jos lupaas, että kattoo positiivisemmin etehen päin? Niin varmahan, heräsin nelijältä siihen, että kakara kömpii mun sänkyhyn, ja siirryn soffalle jatkahan maharollista untani, ku sillon taipumusta nukkua niin leviää, että ei taharo samahan sänkyhyn mahtua.

Soffalla pyöriin ympäri, käret puutuu ja tyyny oli huonosti, hikiki tuli, navetasta kuuluu äänet inhottavasti siihen soffan nurkkahan ja pitää aina niitä viä sitte päälle kuuhostella, että mitähän ne lehemät siä ny teköö.

Olin horrokses ja kuulin, ku isännän kello (soli kuulkaa ihan omin pikku kätösin laittanu sen plinajahan) soimahan, kömmiin tukka pystys sen työ ja sanoon, että koeta sitte nousta sieltä ylähä, että mä pääsen oikeen sänkyhyn maata. Että terve menua navettahan ny vain.

Sitte mä oonki kuunnelle navetan ääniä senki jäläkihin. Ensi kuuluu, ku traktori käynnistyy ”ny se ajaa pikku-Valmetin laron etehen”. Sitte kuuluu, ku toinen traktori käynnistyy, vuoros oli Ännä. Jaha, ny se rupiaa tekehen lehemillä apetta. Sitte kuuntelin sitä, ”ny se hakoo rehua aumasta” ”ny on varmahan vuoros vilija, ja nyt kestää nuon kauan, se hakoo rypsiä siilosta pari kärryä ja kippaa ne kauhahan”.

Oli kuulkaa tosi levollista se mun uneni.

Sitte kuuntelin, ku Formula ykkönen, elikkä mopoauton moottorilla varustettu Varmo lähti käyntihin, se huutaa niin, että kuuluu varmahan anoppilahan asti aamun hilijaasuures.

Siinä sitte mietiin, että olikahan tämä aamu sitte ny yhtää kummee, ku viime vuoren mikää aamu, vai jatkuuko samahan tahtihin, päin hevon persettä niinku yleensä.

Sen voin eiliseksi kuniakseni sanua, että ilimootin johonaki älynväläykses eläämeni Seinäjoella järijestettäville Sarka messulle, tiänpähän ens viikolla ruvata kaivelehen salmonella näyttehiä ja kuulostella terveystoristusta sun muuta.

Solukki sain kiinni, ku kävin ne kattelemas. Mairon on viime vuorelta mitattu ja lähetetty, ei ollu palijo lapsille kertomista niis, saatihin tuotos komiasti laskuhun erellisistä.

Nyt se maito varmahan loppuu, niinku nuo pahan illiman linnut on mulle ennustanu. Tairanpa tilata maitoauton käymähän vain kerran viikos tästä lähin.

Elämä on, harvemmin oikeen kivaa, irvistellä täytyy ku sitä nauttii, mutta etehen päin niinku mummo lumes.