Sivistyksen kehto

Sain täs muutama viikko sitte puhelun paikallisen kunnan yhyreltä kakkosluokan opettajalta. Niillä oli tulos maatalousaiheeset päivät koulun opetussuunnitelman mukahan ja olivat tulos tänne perähikiän mettästysseuralle ja seurantaloolle tutustumahan siihen maataloutehen.

Niinpä niille oli päläkähtäny päähän, kun samalta kylältä on lähtöösin ja anopin kans ovat ystäviä, että me kun nuota lehemiä ollahan raahattu halaki Suomen, että oltaasko me tuotu kakaroolle lehemä ja vasikka näytille sinne Seurikselle.

Siinä mietiin hetken ja sanoon, että tottahan me tuorahan sinnekki ne, ei siinä mitää, mutta saman se varmahan maksaa meille siirtää ne mulliautolla sinne, ku teirän tulla linija-autolla meille. Saati, että jos sattuu huonot kelit, niin siä vähältä niinku tarttis olla niille jonkullaanen parsi ja katos, mihinä saisivat köllöttää ihaaltavana.

No, siitähän ne innostuu ja sovittihin muutaman puhelun aikana, että meille tuloo noin 90 kappalesta kakkosluokkalaasia tutustumahan sitte oikiahan navettahanki. Ja niihin jokka viittii niiren kantturojen kans pulijata.

Keskiviikkona koetti ensimmäänen päivä asian suhtehen.

Meitä oli tää isoo rivi ihimisiä vastahantulokomiteana, isäntä, minä, harijoottelija ja puinti urakoottijaki oli paikalla, niin käskin sen pönöttää hyvin virallisen näköösenä siinä, ja olla hälytysvalamiures jos tarvitahan apua.

Siinä ensimmääsen päivän ja kaharen ensimmääsen ryhymän aikana huomattihin kyllä, että oltihin ihan kaikki tarpeellisia. Anttoniki sai esitellä puimuriansa erestä ja takaa. Ja teki se jonku poijan kans siitä jo kuulemma kauppaaki, oli saanu viiren tuhannen euron tarijouksen Samposta. Eivät vissihin ollehet siltä päässehet sen piremmälle asias ;)

Mukulat ensimmääsenä autosta pihalle tulles huomas sen maaseurun tuoksun ”hyi, tää haisoo”, niin niinpä taitaa vähä haista, ehkä son sellaanen vieno tuulahrus tuolta meirän lietelaarista, mikä teirän nenähän kiirii.

Käveltihin navettahan ja moni oli sitä mieltä, että ne joilla on sarvet on sonnia. Siinä sitte kerrottohin, että kyllä neki on lehemiä, mutta ovat syystä tai toisesta jääny nupouttamatta, tai sitte ovat mun tairon näyttehiä siitä asiasta ja omistavat tien viittaa muistuttavat torrakat.

Seuraava kysymys oli saako näitä silittää. No saa, mutta kaikki ei piittaa silittämisestä, mutta Almu piittaa. Niinpä siä seisoo toistakytä mukulaa kerralla Almun ympärillä raapimas sen isoa päätä yltä ja alta, ja Almu nauttii.

Ensimmäänen suuri hihityksen aihe oli tietysti se, kun lehemät tavoollensa uskollisina, väänsivät kunnon paskat ja kusta lorottivat päälle. ”Kattokaa ny lehemä pissaa”. Siinä oli yhyrelläki lapsella ollu silimät ymmyrkääsinä, ku isäntä oli sanonu, että niinhän säki pissaat yhtälailla. Ja tairettihinpa sanua, että iliman sitä pissaa ja kakkaa ei oo elämääkää, että se on luonnollinen osa lehemän ja meirän elämää.

Vasikat aiheutti suurta ihastusta, varsinki, ku niiren joukosta löytyy Nietos ja Napero, joirenka mielestä koko maailma on luotu sitä varte, että heitä vain raaputetahan. Siinä ne seisoovat airan vieres patsastelamas, että joku kyhynyttääs korvan takaa.

Keskustelimme aiheesta, että jokaasella Suomalaasella lehemällä on oma nimi. Ja siitä, että lehemät lypsetähän joka päivä kaks kertaa päiväs, viikonloppuusinki.

Tiä sitte, oppiivatko mitää ja oliko aihe kiinnostava, ei tietysti kaikista, mutta jos eres joistaki.

Täytyy sanua, että lehemän hoito kaikkine kommervenkkiinensä on huomattavasti helepompaa, ku esitellä niitä mukuloolle. Oltihin me puhki sen parin päivän päästä. Huomenna meinaamme palakita ittemme palijuuttelemalla asian kuniaksi, että selevisimme voittajina.