Tiättekö,
poikki tieteellinen tutkimus Laksonperän ainuasta navetasta on vieny
mut sellaasehen johtopäätösehen, että torella kestävä
lypsylehemä harvammin on kauhian ”ihana” milläälailla.
Se
harvemmin on mikää luonteen kukkanen, vanhat lehemät tietysti
tasaantuu aijan kans, elämä hioo niistä särmiä pois, niinku
meistäki, mutta alakaa päälle ne on ollu monasti hyvin vittumaasia
kantturoota, joita on tullu kirottua mennen tullen ja palates, kun
sorkka on viuhunu, konehia on puronnu ja niitä on välistä tallottu
aiva uskosta. Ja välillä tuntuu, että ei ne perhanat oo eres niitä
navetan kaunihimpia lehemiä, vaan niitä joista keksiisit sata
parannettavaa kohtaa, mutta ne sillä pahalla sisulla ja sitkeyrellä
paikkaa niitä kaikkia.
Tälläänen
kanttura on meirän Elisa. Tai meirän, oon ostanu sen jo aiva
lypsävänä lehemänä isännän karijan piron lopettanehilta
sukulaasilta, yhtä suomenkarijaa lähärin hakehen ja mukahan lähti
3 länkkäriä ja 5 ayrshireä. Elisa tais valikootua mukahan siksi,
että oli Purolan Orkosta.
Se
lypselu mystisesti 50-tonnariksi, oikeen yllätyyn yks päivä sen ja
mun elämäs, että juman kauta, Ellusta on tullu tonnari. Ikinä se
ei oo tykittäny mitää hurijia tuloksia, mutta taseesesti liruttanu
maiitua tulemahan sorkan nostelun välistä.
Kesällä
se poiki kuurennen kerran, ja kiitos kuuman kesän, piiputti saman
tien.
Tilasin
siinä helteesenä sunnuntai päivänä eläänlääkärin sitä
kattomahan, kesän kuniaksi tää oli kesäsijaasia vain
tavootettavis, ja yks niistä lähti meille ajelehen.
Hetken
kuunneltuansa nuuruavaa lehemää ja sen mahaa, meinas, että sillä
on jouksutusmahan kiertymä, ja leikata pitää. Samahan lauseesehen
sanoo, että on ollu kaks kertaa kyllä sitte vain seuraamas ja
avustamas moista toimen pirettä. Lakso mulle kuiskutti, että niin
meki, että riittääskö se perusteeksi sille, että vois leikaita
vaikka itte.
Reippahasti
alootettihin homma, Lakso piti riimulla lehemää kii ja lääkäri
laittoo lääkettä kaulasuonehen. Sai ruiskunt tyhyjäksi ja siihen
kaatuu Elisa. Siinä kattottihin suu auki ja kysyyn, että ethän
muuten vain pistäny penisiliiniä suonehen. Ilime oli näkemisen
arvoonen.
Tarkempi
tutkiselu osootti, että silimät pyöri lehemällä pääs, pumppuki
pelaa. Ja samantien se kömpii ylähä pikkaasen pöllämystyneen
näkösenä. Likka parka näytti sille, että silleä käy kohta
niinku Elisalla. Keitin teet ja juotin kaikes rauhas, tohtori sai
puhelin konsultaatiota ja operaatiota jatkettihin.
Saatihin
kylyki kaunisti auki, löyrettihiin suurin piirteen mitä
tarvittooki, ja mitä teköö Elisa? Se pirun kanttura heittää
kylijellensä, viä sille kylijelle mikä oli avattu, siinä maha n
peitteet pursuuli pitkin turpeesta partaa. Hiki virtas siinä vaihees
tuskasta ja helteesta oikohonsa, kun me koetettihin tuupata rouva
lehemää uurestaan jaloolleen.
Eikä
mee kauaa, kun se teki sen uurestaan, parihin kertahan. Eläänlääkäri
parka melekeen poraji väsymystä siinä vaihees ja kehuu, että ei
eres löyrä koko jouksutusmahaa lehemästä. Epäälin kyllä, että
tuskin se sieltä on hävinny, mutta voitaasko tikata nauta kiinni,
johonka kaikki siinä vaihees oli hyvinku suostuvaasia, paits Elisa,
joka kaatoo ittensä viä letkuttaeskin yhyhren kerran.
Olin
ihan varma, että tästä ei vo selevitä kukaa. Aamulla navettahan
kömpies Elisa tönötti varmoon sorkin parressaan, kipulääkkeen
avustamana rupes pupentahan nappulaa ja apetta. Parin päivän lämmön
mittauksen ja seurannan jäläkihin huomattihin, että Elisa on
terästä ja maito määräki lähti nousuhun.
Juuri
viikolla tarkastettihin tiineheksi ja muori tuntuu vetävän muutenki
elämänsä kautta tulemahan, pomppii parressansa kuin kumipallo,
tietäessänsä, että nyt päästähän hankehen möyrimähän.
Lehemä
on siitä kummallinen elään, että se seleviää monesta
sellaasesta mihinkä muut heittääs henkensä, varsinkin Elisa.
Seuraavaksi tavootteeksi Ellu on ottanu varmahanki sen 80-tonnarin
kuniakirjan.Enkä sen kohorolla epääle, etteikö se sitä
saavuttaas.
Tuotti
unohtumattoman muiston karijan pirosta helteesenä sunnuntaina
omistajille ja eläänlääkäri paraalle. Jäläkähen päin on
naurattanu vetet silimis, silloon kieltämättä ei, kun tunkattin
700 kiloa vastentahtoosta nautaa kintuullensa.
Kiitos eläimänläheisistä kirjoituksistasi! Lueskelin ehtoohuveina blogisi alkuun saakka ja näin kaupunkilaislikkana nautin jokaikisestä tositarinasta. Jään seurailemaan jatkoa..
VastaaPoistaNo voe elämän kevät! Hyvä ku selevis kanttura! Mukava lueksia sinun juttujas, tuttuja myös meikälle.
VastaaPoista