Sivut

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Henkilökohtaanen herätyskello



Ajatelkaa, meirän isännällä on henkilökohtaanen herätys kello. Siis minä. Käykö kateeksi? Luulen vähä, että ei käy. Varsinkaa ku on tuollaane sikiuninen, ku meirän mies. Ei sitte herää pienistä, se on onnistunu heräähän joskus aamulla isoo koiran rohojo vierestä. Koira oli pelijänny katolta putuavaa lunta, eikä varmahan ollu mitenkää salaa ja hilijaa sinne sänkyhyn pompannu. Isäntä vain jatkoo kuorsaamistansa kaikes rauhas, aamulla oli kuvitellu, että emäntähän se sinne vierehen on tullu läähättämähän.

Herätys tais olla aika karu, ku karvaanen koiran rontti nuolaasi ensimmääseksi naamaa. Onnellinen ku oli, että sai koko yön häirittemättä nukkua sängys, varmahan vähä kainalohonki oli koettu vetää.

Mutta sille henkilökohtaaselle herätyskellolle se on kuulkaa yhtä helevettiä. Miettikää, jos oot yksin lomalla, niin sun on silti noustava, ku mikää tavallinen pieni herätyskellon ääni ei saavuta sitä Lakson tajuntaa. Tai saavuttaa se sen verran, että käy jonkilaases vähääsemmän unen tilas, ja omistaa automaatti peukalon. Osaa sammuttaa sen puhelimen hälyytyksen nukkuessansa. Ihaaltava ominaasuus.

Mutta siinä ku, itte heräät siihen, että se saamarin kello huutaa ku palosireeni siä toises pääs tupaa, ja varsinki jos se huutaa toisella puolen sänkyä ja toinen vain kuorsaa, voi miettiä sitä kiukun määrää minkä herkästi saavuttaa. Ensi kömmit sen toisen yli ja sammutat sen kellon, ettet hetken päästä hakkaa sitä palooksi.

Sitte koetat hellästi pökkiä, ”kuuleppa kulta, olis aika nousta”. (Uskookahan joku, että mun suustani sellaasta soopa pääsöö?) Pari kertaa koetat niin. Sitte painat silimiä tiukasti kii, lasket takaperin kymmenehen, koetat hillitä vitutuksen määrää.

Koeta ny nousta” vähä kovemmalla äänellä. Ehkä jotak reaktiota havaattavis, joojooo. Ja kuorsaus jatkuu, tosin et sä voi olla varma, onko se yhtää hereellä, Lakso on kehittäny täs yhyreksän yhteesen ja seittemän tilanpito vuoren aikana uskomattoman kyvyn puhua unissansa.

Seuraavaksi vaaritahan jo vähä kirosanojaki, lähinnä koeta ny perkele. Meet keitähän kaffia tai saat sen zombiena keittähän sitä kaffia. Senki mielenkiintoosta, ku se on muka mielestänsä tiputtanu sumpit. Saattaa olla purut paikallansa, muttei vettä tippaakaa, tai kylymä vesi kannus ja keitin pois päältä. Onpa se joskus tiputtanu erellis ehtoolliset kaffitki uurestansa.
JA mikä parasta, isäntä palautuu aina sänkyhyn ku taikaiskusta, pitäähän sitä ny sen aikaaki levätä, ku kaffi tippuu.

Sitte sä huutelet sieltä kaffepöyrästä, ”tuu ny jo” ”koeta ny jo tulla” Ja lopulta se torella kuuluusa ”Vittu jo!” Son meirän perheen taikasana. Sillä saa ainak aikahan liikettä. Sitte me istutahan siinä aamukaffipöyräs, mä mulukoolen toiselta puolen ja Lakso onnistuu kuorsaahan istuallaankaa. Siinä tuloo monta kertaa sanottua, että avaany ne silimät ja kaara ny sitä kaffia suuhus, ja koeta ny.

Meillä menöö tunti, että päästähän navettahan asti, vähintänsä. Miettikää, melekeen 344 päivää vuores nouset ylähä, että saat sen toisenki ylähä. Melekeen me sitte piretähänki kaikki vuosilomat yhtäaikaa, että mun ei tarvi 26 päivänä vuores nousta ylähä.

Rakkautta on, herättää toinen joka aamu. Onneksi mulla on nuo lehemät, jokka nousoo sillä, että laitan valot navettahan. Mistähän sais aviomiehehenki saman ominaasuuren. Tosin moon kuullu, että se pakkaa olla miesten valitteva ominaasuus muuallaki, etten taistele asian kans yksikseni.

Jokaases meis on tietysti ne omat huonot puolemme... Kai mä kuvittelen, että tämä teksti saa jonku sisääsen herätyksen aikahan.

3 kommenttia:

  1. Kiitos olipa jälleen kerran mainio postaus.Meillä kyllä isäntä herää mutta minun kanssa on vähän toisin,ei sitten millään enää jaksais kun ei ole pakko.Aattele onko mukavaa herätä kolmen aikaan aamuyöstä isännän kolisteluun.

    VastaaPoista
  2. Ja minä herään ite oli loma taikka ei. Ku ei sitä näköjänsä osaa etes loma-aamuna nukkua. Lomareissullaku oltiin niin eka aamu silimät auki puol nelijä, seuraavana viijeltä ja sitte loppu aamuna kuuelta, että siinäpä se :D Ostin isännälle joululahjaksi semmosen lehmäherätyskellon. Mutta siinon niin kamala ammunta, että eihän sitä voi käyttää ku siihen herää ihan koko huusholli!!!

    VastaaPoista
  3. Suosittelen herätyslamppua, valo lisääntyy pikkuhiljaa, radio aukeaa.. Ääni ja kirkkaus säädettävissä. Meillä toimii ja on helpompi herätä!

    VastaaPoista