Rakkahat mullit. Ja niiren uus lairuun.

Ne meirän rakkahat mullit, pahan tekijät, karkulaaset, aiturit, kieron konnat. Miksi niitä vois sanua? Ne jokkaa juoksutti koko kylää tää viime viikolla, ku me koetettihin lomaalla ja rentoutua ja olla hankkimatta lisää harmaita hiuksua päähämme. Joka on kyllä muuten kiitettävästi harmaantunu täs tilan piron aikana, vai olisko siinäki asias osuutta niillä kuuluusilla geeniillä?

Ne oli tiistai ehtoona taas, tai osa karuus. Joku oli ystävällisesti oikaassu pihan läpi, joko mullit itte tai joku utelias ulla, ja vieny siitä läpi veretyn virta langan ja paimenen maarootus johoronki mennessänsä. Voi arvata, että nämä nuusku nenät oli heti havaannu, että ei kuulkaa iske sitte yhtää. Ja mennehet yli, ali ja viä vähä välistäki. Olivat onneksi pysyny siinä pihamarkilla parkis.

Päätin siinä sitte, että nyt mä laajennan niiren airan. Ja kierrän mettälaituumet. Kävin lomitushenkilönki hakemas seurakseni, että ny urakoorahan oikeen kunnolla.

Päästihin mettän reunahan, torettihin, että tää on tätä renttaa sen verran, että melekeen käsi kopellolla tarttoo ne airat ettiä sieltä kaiken maailman horsman ja muun kasvuston seasta.

Läherettihin liikkeelle, huomattihin, että kivasti jää nuot lasikuirun paloja vanhoostaa paaluusta käsihin, pisteli niin perkelehesti, ku nypiit niitä sieltä esille. Koettelit, että onko ne ehejiä ja kukahan perkeles on vieny tästäki langat mukanansa.

Päästihin mettän reunahan asti. Alakoo sataa kaatamalla.

Erettihin muutama metri etehen päin. Hyttyys parvi saapuu. Enkä ny puhu muutamasta hyttyysestä, vaan niitä tuli ainaki milijoona. Isoja, lihavia ja helevetin näläkääsiä. Siinä vaihees huomasin, että ne Capri-housut oli aiva väärä valinta siihen hommahan. Saappahan varren ja housun puntin välihin jäi kaistales palijasta ihua, minkä ne pirulaaset löysi heti ja upotti kärsänsä siihen.

Jatkoomme rämpimistä, kirosimme erellisiä airan tekijöötä, ja sitä että mettä kasvaa vuosi vuorelta niiren aitojen päälle, alle ja läpi. Osa langoosta meni siä puitten välis niin, että et tienny mitä sille olisit teheny. Päätettihin antaa olla, ku vähä suoraa suomeksi sanottuna pani vituttahan se homma.

Saatihin airat tehtyä ja kierettyä. Avattihin portti vapautehen.

Mitä teki mullit? Ei mitää, siinä ne seisoo , vahtas mua ku koetin kuttua niitä. Ja näyttivät aiva sille, että siiton kuule kielletty menemästä, niin mehän ei tulla. Aikana houkuttelin viehkeällä äänelläni. Satehen vain yltyes ajattelin, että kyllä luonto tilan poijan puuhun ajaa, tai hiehon pellolle. Lähärin kotia.

Siä ne kuulemma vahtasivat viä aamullaki hyvin samoos jalan sijoos, ku lomittaja kävi tullessansa kattomas.

Kiitollisuus on kuulkaa maailman palakka. Hyvää koetettihin teherä, niin nämä urpot ei tajunnu mitää.