Loman loppu

Tuli kuulkaa vihiroonki seki päivä, että meírän isännän sairasloma loppuu. Kerkes se muutamaa päivää vaille vuoren ollakki pois remmistä.

Ette ikinä arvaa, että se ei ollukkaa niin heleppua suhtautua taas tähänki asiahan, että mun tarttoo mennä navettahan sen kans, eikä minkää lomitushenkilön, jonka mä tiän nousevan omin pikku jaloon aijoos sägystä ylähä. Hyppäävän autohonsa ja huristavansa meille hommihin, eikä oo siihen mennes vaatinu kuulkaa multa yhtää perkelettä eikä vittusaatanaa.

Tänä aamuna se kuuluusa herätyskello prinaji mun korvani juures. Oikeen syrämmen pohojasta otti viiren mais. Sitte tuli mielehen, että voi ie, tarttoo Laksoki herättää. Verin vähä peittua tiukemmin ympäri, harkittin hetken, että mitä jos koettaasin nukkua viä ja kattoosiin, että mahtaako sillä ittellänsä olla kello herättämäs.

En sitte saattanu, siinä mun vekkarissani on torkku, niinku paremmaski kännykäs ja viiren minuutin päästä se pränäjytty uurestansa.

Laitoon kaffeen tippuhun ja kävin sitte oikeen rakkautta tursuen herättämäs Laksuaki. Ei vois uskua kuinka oli vitutuskäyrä kohorillansa, ku kävelin sen sängyn vierehen ja kerran karijahrin, että son aamu taas ja lehemät vartoo meitä. Sain kerrasta aikahan liikettä ja jonkilaasta älyllistäki toimintaa, ku se vastas mulle, että joo.

Toisella mainaasulla soli jo ylähällä ja pöyrän ääres kaffia hörppimäs.

Perinteesesti ei päästy aiva puoli kuureksi sinne navetalla, oli lähemmäs kuus. Selasin siinä lomitttajien jäliiltä pilivis olevia soluja ja pohoriin, että mitä tekisin niille, vai luottaasinki siihen, että lehemät huokaa helepotuksesta mun ruvetes ruokkimisen sijasta lypsäjän, että helevettihin on järijestys palannu.

Navetalla meillä oli vähä kähinää työn jaosta, tai siitä, että koeta ny säki tulla kolaahan ja parret pitää haravaaro rehuusta puhtaahksi, ennenku niihin nakellahan kuiviketta.

Alootin lypsyni sillä, että pyöritin plättypannua ja laitoon isännän tulehen kannun kans peräs ja vetääsehen Janetten ja Jelenan yhyret vetimet sillä. Illanhämyn ja Ipanan vetääsin vasikkapiikahan, ku ne pikku perotki juotavaa tarttoo ja mikäs se parempaa, ku aitomaito, vaikka varmahan kohta joku viisahee, ku minä, väittää että vasikan ei oo tarkootus juora maitua ja, että hänellä on niin pahamieli niiren puolesta.

Kerkesin kuulkaa siinä lypsyn aikana vahtaahan niitä vasikootaki, menin oikeen airan vierehen kattomahan, ku Mambo nukkuu reporankana, turpa väpätti ja silimät liikkuu. Näki unta niinki pieni vasikka vain voi. Mahtookahan olla oikeen tissillä syömäs, vaiko leikkii kaverien kans puhtasihin pahanoos, hyppiivät ja potkiivat niinku oikiat vasikat.

Olivat muutenki leppoosaa porukkaa, makaalivat ja kattelivat meitä oven raoasta, leuat kävi, ja kylijet pömpötti. Aiva karehriin niitä.

Täytyy sanua, että tämä normaalihin arkehen palaaminen oli yllättävän raskasta, vaatii päälle parin tunnin päiväunet, ku tupahan pääsin. Soffan kutsu oli ylivoimaanan ja oikaasin siihen, isäntä tukki ittensä nohatuolihin ja siinä meillä meniki sitte sopevasti aika. Ei kuulkaa yhtä riireltykää.

Voi olla, että otamme sen takaasi ehtoolla. Kyllä taas sitä tahtomista vaaritahan, ku ollahan kaiken aikaa yhyres, aamusta ehtoosehen.