Mitä sulle kuuluu ?

Koskas ootte kyselly kaverilta, tuttavalta, että mitä kuuluu. Oikeen oikiasti kuuluu, eikä vain sellaasta hyvän tavan vuoksi kysyn näin, ku näin kuuluu teherä. Jaa, minkäkö takia, no aiva sen takia, että tällääsinä aikoona ihimiset on väsynehiä, aharistunehia, uupumus vaanii nurkan takana.

Ja kestä sitä päälle päin tietää, että mitä sille kuuluu. Harvapa sitä ny menöö sanohon tuttavalle, että nyt kuule aharistaa niin, että öisin ei tuu nukkumisesta mitää, herään joka yö kolomen jäläkihin ja siinä se sitte oli. Että mietin kaiket yöt laskuja ja tekemättömiä töitä, ja mitenkä ne hoiretahan.

Päivät istutahan tuvas, puhelin äänettömällä ja ovet lukos, ku kotona ollahan, ettei kukaa vain eres eksy paikalle, tai jos eksyy niin ei pääse tupahan. Ei tartte koota ittiänsä, hymyyllä kaunihisti ja koettaa vetää small talkkia, vaikkei oikiastansa mitää sanottavaa ookkaa.

Parahas tapaukses saat siihen jonku hyväkkähän moittihin sua, kuinka et oo teheny näin, ja nuon. Mikset oo jo teheny tätä ja tuota, meillä päin tavattu aloottaa nämä hommat jo tähän aikahan. Tai se käy kilujamas sulle kurkku suorana, että sun kukkapenkkis ei kasva ku rikkaruohua tai isännän sontatunkio haisoo paskalle.

Onkahan sellaaneen ihiminen ikinä ajatelle, että mitä jos se onki sille toiselle se viimenen niitti. Ottaa sen tapaamisen jäläkihin suunnan navetan taa, ja hyppää lietekaivohon (meillä son tosin niin kuorettunu, että kantaas varmahan tälläästä tukevaaki emäntää) ja ajatteloo, että kyllä keväällä pintahan nousoo.

Jaa, miksi mä tällääsiä ajatelen, no siksi, ku taharon vähä olla sellaanen pessimismi kerhon pääjohtaja, joka itte aina ajatteloo kaikki sieltä pahimman kautta. Pyörittelöö niitä asiooita kaiket yöt, nukkumisen sijasta. Nukkuu sitte päivällä päiväunia, ku yöllä ei nukuta.

Olis se kiva, ku joku kysyys, että mitä kuuluu, oikeen oikiasti. On se kiva puhella muuten vainki, iliman mitää syvällistä, kaikki puhet on hyvästä. Ja toivoosin, että kaikilla olis joku jolle puhua. Kyllä mäki puhun, isännälle lähinnä tosin huuran, mutta kai seki jonkulaasta kommunikoontia on.

Mutta ei tartte pelijätä, mulle asioos ei oo heloppoja ratkaasuja. Ku on tarpeeksi yksoikoonen, niin ei oo maharollisuutta ku vain jatkaa, meni sytehen tai savehen.

Jos ottaas päivän teemaksi, että kysyys kaikilta, että mitä kuuluu. Alootan ehtoolla lehemistä, en saa liian analyyttisiä vastauksia.

Kevät kiirehet

Maanvilijelijän kiireesin, tai no yks sesonki aika lähestyy, kylyvöaika, kevät aika, airateko aika, ja lehemien pihalle päästö aika.

Ensi sitä orotetahan ku kuuta nousevaa jo helemikuulta asti, varsinkinäin lietelanta navetan omistavana ihimisenä, kun suuren suunnittelijat ei viäkää osaa laskia oikeen sitä yhyren lehemän vuores paskomaa määrää ja laari tila tahtoo loppua jo hyvis ajoon. Sitä kattellehan sitä lietelaarin nousevaa pintaa tuskan hiki ottalla, että kuinka kauan se riittää ja mitäs sitte teherähän, kun se loppuu. Orotetahan, että tulis se huhtikuun päivä, ku sitä saa ruveta kelekkomahan pellolle.

Siitä se kevät sitte alakaaki, ku lietekärryn valijastat traktorin perähän ja ensimmääsen kuorman viet peltohon. Seuraavaksi saat sovitella fältit sinne Valmetin nostolaitteesihin ja mennä koettahan minkälaasta jäläkiä tuloo, ja murehtihin, että kerkeskö typet ny karota taivahan tuulihin ja saastutinko itämeren siinä sivus, ku ei ollukka kahta traktoria, että olis toisella saman tien fältänny sen rannun minkä toinen ajaa.

Sitte hermoollahan, varsinki tänä keväänä, että mitä sitä kylyvetähän. Pysyvät nurmet aiheuttaa helevetillistä pään vaivaa näin karijatilallaki. Ei niitä varmahan kukaa haluaas ookeen iesuksen isua osaa silti pinta-alastansa. Mistä sitä tietää piränkö mä lehemiä lopun ikääni, vilijelenkö silti melekeen saralla hehtaarilla nurmia, vaikken rehua tarttiskaa. Siton sorvattu ny,ja mietitty, että kuinka ne kantturat ruokittaas sitte, jos nurmi alaa vähennettääs. Mennähänkö vain ojasta allikkohon.

Airat tarttis teherä. Täs vaihees solis viä kuulkaa heleppua, kun ei oo heinikko polovehen asti, ku pellolla römyääs menehen rautalanka kiepin, toloppalekan ja paalujen kans. Kävelis tuon klasin aluus pellon lävitte, vaihtaas kaikki epäsopevat paalut toisihin, kerranki aijoos, eikä vasta siinä vaihees, ku joku on siitä rymistelly tissti heiluen lävitte. Tekis tuohon tuvan ympärille viimeen sen lauta airan,jos se vähentääs nuota osumia, kuoppia ja paska kasoja, minkä tuo mun puutarhaniki tahtoo kesän aikana saara nuosta lehemistä ja niiren ulukoolusta. Mikä niitä sinne verättääki joka kerta?

Sitte tuloo se kylyvö aika. Yks mies äestää hullun kiilto silimis, naamasta ei näy ku silimä munat, muu on tasaasta ruskiaa, pölyn peittämää. Toinen päästää kylyvökonehen kans menehen yhtä lujaa. Tänä vuonna se on meillä meirän harijoottelija poika Make, isäntä on varmahan siihen aikahan leikkauspöyrällä selijästänsä. Onneksi on hyvä harijoottelija, mikä osaa vaikka mitä.

Ja se laituumelle lasku aika.

Meillä ei lehemät oo montaa viikkua joutunu navetas nököttähän, mutta ovat joutunu ny olosuhteetten pakosta, kun nuo ranta pellot ei oo kantanu, puolehen peltohon on ollu vettä, ja niitei oo viittiny sitä päästää polokehen kuralle. Mutta siinä on taas sitä tyrien rytkettä ja menua ja meininkiä, ku mammat huomaa, että tänään on se kevään päivä, ku alakaa ”vapaus”. Sitä huuretahan ensi kurkut suorana, että kaikki varmahan huomaa, kuinka innoossansa ollahan ja sitte läheretähän menehen lemmun loikkaa.

Varmahan se sama harijoottelija poika joutuu senki homman mun kans tekehen, siitä se ei oo oikeen innoossansa, konemies on konemies ja lehemät välttämätöön paha täs konehien kans asuulus. Mutta tuloo se, ku käsköö.

Näillä taas mennehän, huominen ja koko pirun kesä ja syksy vähä oikiastansa pelijättääki, mutta kai siitä taas selevitähän. Ei sovi ajatella liikaa, mennä vain ja teherä.

Buranan voimalla

Mietiin aamulla, ku menin navetalla, nenä nokkuu ku rikkinäänen kraana, kurkku oli karhia, aiva ku olisin sinne raastinrautaa sovitellu,ja joka paikkaa särki, ettei oikeen tienny minkä olis nimenny siksi jota eniten kolottaa. Että enpä taira olla ainut maajussi joka sinne työsiirtolahansa lähtöö aamulla buranan voimalla.

Joksus tarttoo ottaa kuuri luontoosesti piremmän aikaa, eres muutaman viikon, ku jotaki paikkaa särköö niin, että yöt menöö kukkues, eikä nukkues. Joskus riittää, että ottaa aamu buranan, että pääsöö kävelehen eres navettahan asti.

Kaikilla meillä varamahan enemmän ja vähemmän on kaikenlaasia, työn mukanansa tuonia vaivoja.

Yhtenä keväänä sain tenniskyynärpään, karvasin joka ikisen lehemän meirän navetas, oli tulos ne surillisen kuuluusat satatonnari juhulat, ja ajattelin, että lehemienki tarttoo olla siistiiä, eikä saa olla kakan rippuakaa pyllys. Niinpä otin sen kohtalaasen painavan ja tärisevän karvakonehen kourahani ja lähärin hommihin. Koetin saara viä 10 aamulla ja toiset 10 ehtoolla, ettei menis montaa päivää.

Ihimettelin siinä, että kovasti tuo käsi väsyy täs hommas. Menihän se muutaman aijan, jotenki, sitte oli pakko turvaatua lääkekaapin sisältöhön ja lääkärin apuhun, ku ei enää kaffikuppia saanu oikialla kärellä suuhun sovitettua.

Sain mä varmahan neuvoja yks puolisen työn tekemisestä ja jumppaamisestaki, mutta koskas jumppaat, ainakaa mihinää ryhymäs, ku kaikki on justihin askares aikahan.

Välistä on tullu liukastuttua navetan laattialla sopevasti olleesehen lehemän paskahan, liukumiinahan, niin, että on saanu kunnon noiran nuolen selekähänsä ja on tarttenu käyrä sitä näyttämäs. Ja oot saanu kaiken maailman rentouttavaa ja kipupiikkiä perset pielehen. Onneksi on isoo perse, ettei oo ollu hoirajalla työtä sihtaamises, senki on vain tuikannu sinne päin. Aina osuu. Siiten kyllä kokenu olevan kummempaa hyötyä, ku että kivun paikka siirtyy sieltä selijästä kannikkahan.

Että tulin siinä ajatelleheksi, että ei se varmahan lehemästäkää kauhian kivaa oo, ku kipulääkestä lihaksehen pistetähän.

Tähän vois ny sanua, että toisen romu on toisen aarre. Huomenna kohti mittalypsyä.

Lomittajaki aamulla varmahan ajatteli, että mikä höyrykattila sinne navetalle saapuu, ku menin sinne puhajamahan ja hikoolehen, ja meinas vähä se höyryki taas nousta korvista, ku ei oikeen mitää jaksanu teherä, iliman, että välistä pysähryyt oikeen huokaahan.

Väärällä jalaalla

Onko teillä niitä aamuja, ku huomaatte töis, että olis paree ollu, ku olisit jääny sänkyhyn ja vetäny peitot vain syvemmälle korville ja jatkanu unias. Ollu siä pehemooses pesäs koko päivän, olis päässy kaikki sivulliset palijo vähemmällä. Tiä sitte onko se kiinni ny sitte siitä, että tuli noustua sillä kuuluusalla väärällä jalaalla sieltä sängystä. Hja kumpi jalaka on sitte se väärä, vain onko sinä aamuna kaikki maharolliset jalaat vääriä, isännänki.

Tänään oli kyllä oikeen sellaanen aamu, ku navettahan lonniin. Jotenki vitutti jo se ku kello perkeles ei meinannu millää sammua, vaikka mitä teit. Teki mieli huutaa jo siinä vaihees, että oon mä hereellä, lakkaa ny jo. Tai nakata koko helevetin kapula makuuhuoneen nurkkahan, jos hilijenis eres siihen.

Pukuhuonees vastusti jo haalarien päälle laitto. Joku idiootti oli riisunu ne niin, että pultut oli jääny kruppuhun ja jalaat ei menny lävitte. Saappahia jalakahan tunkies, ne pirun pultut meni ryppyhyn ja eivät meinannehen mennä millää sinne varren sisälle. Kerkesin kirota ja paksut pohkeeniki alimpahan helevettihin. Tuli aiva mielehen se kenkäkauppiahan lausahrus, ku se ettii mulle saappahia iltarientoohin, joita mulla onki niin helekkerasti, ”sullon tuollaaset lypsäjän pohkehet”. Kiitti vaan.

Sitte menin navettan puolelle, ja kattoon ruokinta pöyrällä, päät oli tyhyjät ja keskellä oli järijetöön keko rehua. Arvakkaas mitä ajattelin? No en varmahan, että kyllon ihanaa, ku saan taas peräsuoli tuumaa pitkällä pungertaa sitä lumentyöntimellä eres takaasin, oikeen tee työtä jolla on tarkootus. Erellinen rehunjakaja, joka en ollu minä, sai oikeen kukkeeta ajatuksia multa.

Sitte lomittaja sanoo, että Huurre on poikinu ja se ei pysy helevetilläkää siä karsinas. No, seki viä. Se tietää paskaa ja viä vähä paskaa pitkin pihattua. Mentihin kattomahan sinne, ja melekeen huuto pääsi.

Otettihin lehemä partehen, mikä sekää ei sitte menny niinku strömsöös, sen entinen parsi oli varattu, ja mikää muu tyhyjä ei tahtonu kelevata. Ajattelin, että lypsääsen yhtäkkiä tuosta nuon vain. Hain kannun, pyyhiiin ja laitoon kii. Ei jumalauta tippaaka maitua, vaikka äskeen se kanttura valutti sitä oikohonsa.

Hain Vetoxia ja pistin sitä, puolet räiskähti naapuri lehemähän. Hain lisää, ja toisin erellisen. Orottelin hyvän aikaa ja koetin uurestansa. Ei viäkää laskenu. Soitin eläänlääkärille, että palijoko sitä voi siihen nautahan laitttaa, ku tarttis se vasikka juottaa ja puolella litralla ei palijo parta paukahra. Seki varmahan ajatteli, että menis ny maata uurestansa, ja koettaas muutaman tunnin päästä uusiksi.

Ei saatu maitua pihalle, vasikka ei juonu sitäkää lirua mikä saatihin. Olivat sitte varmahan luomuna hoitanehet tämän homman kotia, päätettihin niin.

Mullit huusi pihatos kurkku suorana, ei olla sillekkää mitää syytä keksiytty, että minkä takia en on kilijunu koko viikonlopun, josko niillä olis poikia ikävä, ku perijantaina vietihin sonnit pois juotolta toisehen päähän navettaa, poikakotihin. Meillon ollu kummaski pääs sellaanen meteli, että Pelttoorit on ollu Pop. Arvakkaa kuinka seki ääni näin kolomantena päivän otti jo pienihin pinta hermoohin.

Siivosin lehemän sotkut, oli sitte käyny poikimas sinne ruokintapyörälle heinäpaalihin. Sai aikahan muutaman kirosanan.

Tuin tupahan, huusin sen verran isännälle, että se pääsi ylähä kipiän selekänsä kans niinku ammuttu, eikä oo kertaakaa sanonu, että kyllä särköö.

Son saatana nauranu mulle ja mun kiukulleni!

Yleensä vittuttaa, toisinansa enemmän, ku toisinansa.

Jos meitä ei olis

Ajatelkaa, mitä jos Suomenniemenllä ei oliskaa yhyren yhtää maatilaa olemas. Lopettaast koko, suoraa suomeksi sanoen, paska. Vastattaas siihen huutohon mitä Oe ja muutki tahot ajaa omalta osaltansa.

Läheretääs liikkeelle, ei yhtää tuotantoelääntilaa. No mihinkä se vaikuttaa, vai vaikuttaako yhtää mihinkää, ollahanko me vain kärpääsen paska valtameres, joista ei oo kellekkää mitää hyötyä, korkeentansa vaivaa ja rahan menua.

Ensimmääseksi ajatellahan vaikka eläänlääkäriä, kunnaneläänlääkäriä ny heti. Niitähän me käytetähän harva se päivä. Mitäs ne tekis? Lisättääskö harrastehevoosten määrää ultimaattisesti? Vai korvattaasko ne puuttuvat tuotanto eläämet lemmikkipossuulla, minisioolla ja pupuulla. Tuskin sitä Suomehen määräänsä enempää pieneläänlääkäriä tarvitahan, johonaki se toppi niirenki määrälle tulis. Voitaas heti leikata koulutuspaikkoja vaikka kuinka, ja taas säästettääs. Harmi vain, että sitte niitten tarttis keksiä uus unelmien ammatti ja kilipaalla muusta työstä.

Ja ajatelkaa niitä tarkastuseläänlääkäriä, ne kerkiääs kiertähän kaikki lemmikkieläänpaikat, jokaasen kerros,- ja rivitaloon, ja omakotialuueet.

No sitte meillä käy maitoauto. Rupiaasko ne kulijetusyrittäjät sitte ajahan vaikka vettä paikasta aa paikkahan bee. Tuskin Nestekkää määräänsä enempää polttoainette kulijettaa, että ei sinnekkää kaikki työllistyys.

Teurasautoki käy harva se päivä, tai sille ainaki tuntuu. Ei tarttettaas kuulkaa niitäkää, ei teuraskuskia, ne vois ajaa vaikka postia, ja postin työntekijät vois sitte kilipaalla siitä työstä niiren kans. No sitte ei tarttettaas teurastamojakaa, eikä niiren työntekijöötä. Näilläki Lakeuksilla on tuo Atria aika isoo työllistäjä, mistä niillekki ihimisille työ katteltaas kekkä siäki on? Rupiaasivat hirvenlihoja leikkaahan? Hirvien kaatoluvat on kuulkaa tarkoon kiintiööty, niitei ylimäärääsiä kaareta.

Varastomiehet, trukinkulijettajat, ei käyttyä niis tehtahis, jokka sitä maatalouren tuotetta ei sitte enää tekiskää. Ja taas se kulijetuskalusto joka vie sitä tavaraa niistä etehen päin kärsiis jonkilaasen karon.

Ja ajatelkaa, mitenkä kävis kaikkien EU- tarkastajien? Niillei olis mitää tarkastettavaa? Laitettaasko ne tarkastahan vanhaankotia? Onko mumman ja paapan vaippa vaihrettu tänään tarpeeksi aijoos, ja onko se käännetty kylijeltä kyliljelle oikiahan aikahan, ja onko se kääntö kirijattu vähintänsä kolomehen kertahan paperille.

Entäs se mun tukipaperien täyttäjä? Kunnan maatalousosasto kokonansa,niitä mun vasta käyki surku, ne ei joutuus meirän tanopäiren kans asioohon enää.

Kukas kävis naapurin mumman pihan lykkäämäs talavella puhtahaksi? Hiekoottahan sen, että mumma pääsöö postilaatikolle kaatumatta. Ei muuten kuulu yleesen tienhoiron, killipaalutetun , sellaasen piikkihin.

Näin ehtoolla ei tuo järki oikeen juokse, keksisin näitä kyllä lisää, ku miettiisin, mutta näin aluuksi voitaas lähtiä tästä liikkeelle.

Mäki työllistän tänä ehtoona isännän plättyjen paistos, siinä hommas se menöö viä monta vuotta.

Kun mikään ei riitä

Sellaasta tällä kertaa... Mietiin täs sitä kipiää lehemää ylös kammetessani, sillä tukiraahoolla ostetulla traktorilla, josta oikiasti on kuulkaa velekaa monta kymmentä tuhatta, että mikä perkele siinä on ku nykypäivän mikää ei riitä?

Eileen kattelin, maitotilipäivän kuniaksi, veleka saldua verkkopankista, ku suunnittelin maksavani ensimmääseksi korkotukilainan tämän kevään erän pois. Meinasin tuolilta tippua ja syrämmestä otti. Haukoon hetken henkiäni, kokosisin emännyyteni rippehet taas yhtehen nippuhun, ja sulijin ohojelman. Orotin, että pankin täti ottaa ensi lainat, ja sitte mä laitan arvontalaulun pystyhyn kuka saa ja kenelle annetaan.

Tälläästä se on, usiampi tonni puuttuu tilistä joka kuukausi, jos ennenki oli tiukkaa, niin nyt on viä ”vähä” tiukempaa. Elämä on aamusta ehtoosehen arpomista ja miettimistä. Mitä huomenna, ja kuinka ylihuomenna.

Välistä tuntuu, ettei niin syvällisesti enää jaksa ajatellakkaa, menöö vain samalla taharilla päivästä toisehen. Liika miettiminen teköö pienen ihimisen olon aharistuneheksi, ja jää ne tarvittavat, vähääsekki, yöunet viä vähemepähän.

Joskus sitä ajatteloo sitäki, että tämän rahattomuurenkin jaksaas, mutta ei sitä, että on ainaanen tunne, että sua ei arvosteta milläälailla ulukopuolisen silimis.

Leheret on pullollansa juttuja, kuinka eläämiä kohorollaan kaltoon. Kuinka tuottajat vain nostaa tukia ja rääkkää niitä eläämiä. Parsinavetat pitääs kieltää, ja turkistarhaus lopettaa.

Sitäki asiaa mä välistä kääntelen siä väsynyhes päässäni, mullaki olis pihatto, jos se velekasaldo siä olis näyttäny palijo vähemmän, heti olisin ruvennu rakantahan.

Vaikka ei kuulkaa maataloutehen taira tällä hetkellä saara rahaa oikeen millää, kuka hullu lähtöö rahoottahan sellaasta alaa, josta kukaa ei enää tiä mitä huomenna tapahtuu. Mitä herrat huomenna keksii.

Me mennähän vain mukana ku ei muuta voira, pelijätähän, että osuu tarkastus omalle kohoralle. Istut vaikka tuvas paskalla, ja joku koputtaa ovehen, tultihin kuulkaa ny tarkastahan, että mitä sulla siä navetas tai muualla on. Siitei kuulkaa voi kieltäytyä, että on ny ripuli päällänsä, ainuat syyt on kuulemma suurin piirteen häät ja hautajaaset. Saiskahan siitä vapautuksen jos olis justihin itte koipensa oikaassu, vai tulisko sanktioita paikalta pakoolusta. Tarttis varmahan ainaki lääkärin toristus toimitta asiasta. 

 

Moon ostanu ittelleni unelmien ammatin, aikanansa, nyt se tuntuu vankilalta. Joka päivä vahtaa meijerin sivuja, että onko tullu seuraava ilimootus, että mairon hintaa jourutahan tiputtamahan. Moon murheessani niiren Valion työntekijöörenki puolesta jokka on Yt-neuvottelut käyny ja isoo kirves heiluu siäki puolella, mutta on se niinki, että täältä päästä ei oo enää mitää mistä säästää.

Ja ehtoolla taas navettahan. Lehemät kutsuu, ja Masi Pallopää. Elämä on, toisilla erilaasta ku toisilla. Välistä miettiin onko se elämisen arvoosta tällääsenä?

Vai luontako vain siihen, mitä paappa sanoo, että jos olisin nuori ja maailmas olis krivat, nostaasin sen paikooltansa?

Elämän tarkootus

Mietiin taas syntyjä syviä täs sunnuntaina, ollessani käsi olakapäätä myören lehemän sielä. Kattelin sieltä mitä osia siihen vasikkahan mahtaa kuuluua ja mihinähän järijestykses ne mahtaa siä ontelon syvyyksis olla, ja millä se käsi mahtuu lantio luiren ja vasikan välistä menehen sinne lehemän uumenihin. Ja kestääkö omat luut, jos sen saa sinne ja lehemä lykkää.

Siinä kerkiää miettiä monenmoosta jo siinä vaihees, ku huomaat siilohon umpilehemää vieres, että ei muuten menny aiva ku Trömsöös tämä ehtoo. Suunnittelin siinä, ku kerranki aijoos olin navetas, että oon aijoos sitte poiski. Hyvin suunnitellut suunnitelmat kariutuu siihen, ku näin Ivankan tunkenehen ittensä pihaton veräjän alla ja vasikasta näkyvän vain, torella isoon, pään.

Mietiin siinä ammattini järkevyyttä, ku löin polovilleni sinne sontakäytävällä, ku isäntä ei sinne kipiän selekänsä kans taipunu. Että voisko sitä ihiminen muutaki teherä, ku nakata päälli vaattehet pois ja olla aluuspairallansa ”lempiäs” kevät tuuloses avoomes pihatos ja suunnittelevansa tunkevansa kätensä sinne toosahan.

Mietiin, että olis varmahan kiva vaikka kasvattaa villakoira farmia soffan alla ja olla tietämättä mitää tällääsestä. Varsinkaa, ku hätäki rupes olehen, ku vasikka heilutteli korviansa ja päätänsä ja pää muistutti siinä vaihees pallua.

Siinä koetin olla torella hygieeninen ja vierä vain puoli kilua pahanaa ja turvetta sinne sisuksien syöveriihin, ku käpälääni sinne sovitin samalla, ku yks apupoika Antero purkii aitaa lehemän päältä ja isäntä hätisti niitä kymmentä muuta nautaa kauemmas.

Huomasin siinä, taas kerran, että lehemä on utelias elään. Siinä seisoo lauma mammoja selijän takana ja yritti tulla makuualueenki puolelta lähemmin kattohon, että mitä iesusta sä oikeen teet, ja minkä takia tuo yks makaa tuos.

Saimme siinä sitte oppitunnin eläänlääkäriltä, kuinka se karonnu koipi kattellahan sieltä limaasista syöveriistä ja tuorahan ihimisten ilimoolle. Että ihiminen voiki olla iloonen yhyrestä jalaasta ja siitä, että se löytyy ja saarahan sojottahan oikiahan suuntahan. 

 

Tänä aamuna mun elämäni tarkootus oli se, että kävin kyseesen syntyjän kans pienellä kävelyllä ja jumppasin sen etujalakoja. Ihaalin sen köpötelyä, vaikka se aika kankiaa oliki, mutta ne kuuluusat jalaat toimii ja liikkuu ja vasikkaki on hengis niitä liikuttaaksensa.

Emmä taira aiva heti, viä, vaihtaa villakoirihin, enkä pölypalloohin, kyllä mä silti nautin siitä hetkestä Masi Pallopään kans mikä me vietettihin siä vasikkalas ja pihatos käveleskelles.

Viä ei oo siis aika lopettaa, osaa nauttia nauroostansa, iloota olostansa lehemän hoitajana.

Vaikkei se aina aiva putkehen meekkää. Elämä on oppimista kantapään kautta.