Väärällä jalaalla

Onko teillä niitä aamuja, ku huomaatte töis, että olis paree ollu, ku olisit jääny sänkyhyn ja vetäny peitot vain syvemmälle korville ja jatkanu unias. Ollu siä pehemooses pesäs koko päivän, olis päässy kaikki sivulliset palijo vähemmällä. Tiä sitte onko se kiinni ny sitte siitä, että tuli noustua sillä kuuluusalla väärällä jalaalla sieltä sängystä. Hja kumpi jalaka on sitte se väärä, vain onko sinä aamuna kaikki maharolliset jalaat vääriä, isännänki.

Tänään oli kyllä oikeen sellaanen aamu, ku navettahan lonniin. Jotenki vitutti jo se ku kello perkeles ei meinannu millää sammua, vaikka mitä teit. Teki mieli huutaa jo siinä vaihees, että oon mä hereellä, lakkaa ny jo. Tai nakata koko helevetin kapula makuuhuoneen nurkkahan, jos hilijenis eres siihen.

Pukuhuonees vastusti jo haalarien päälle laitto. Joku idiootti oli riisunu ne niin, että pultut oli jääny kruppuhun ja jalaat ei menny lävitte. Saappahia jalakahan tunkies, ne pirun pultut meni ryppyhyn ja eivät meinannehen mennä millää sinne varren sisälle. Kerkesin kirota ja paksut pohkeeniki alimpahan helevettihin. Tuli aiva mielehen se kenkäkauppiahan lausahrus, ku se ettii mulle saappahia iltarientoohin, joita mulla onki niin helekkerasti, ”sullon tuollaaset lypsäjän pohkehet”. Kiitti vaan.

Sitte menin navettan puolelle, ja kattoon ruokinta pöyrällä, päät oli tyhyjät ja keskellä oli järijetöön keko rehua. Arvakkaas mitä ajattelin? No en varmahan, että kyllon ihanaa, ku saan taas peräsuoli tuumaa pitkällä pungertaa sitä lumentyöntimellä eres takaasin, oikeen tee työtä jolla on tarkootus. Erellinen rehunjakaja, joka en ollu minä, sai oikeen kukkeeta ajatuksia multa.

Sitte lomittaja sanoo, että Huurre on poikinu ja se ei pysy helevetilläkää siä karsinas. No, seki viä. Se tietää paskaa ja viä vähä paskaa pitkin pihattua. Mentihin kattomahan sinne, ja melekeen huuto pääsi.

Otettihin lehemä partehen, mikä sekää ei sitte menny niinku strömsöös, sen entinen parsi oli varattu, ja mikää muu tyhyjä ei tahtonu kelevata. Ajattelin, että lypsääsen yhtäkkiä tuosta nuon vain. Hain kannun, pyyhiiin ja laitoon kii. Ei jumalauta tippaaka maitua, vaikka äskeen se kanttura valutti sitä oikohonsa.

Hain Vetoxia ja pistin sitä, puolet räiskähti naapuri lehemähän. Hain lisää, ja toisin erellisen. Orottelin hyvän aikaa ja koetin uurestansa. Ei viäkää laskenu. Soitin eläänlääkärille, että palijoko sitä voi siihen nautahan laitttaa, ku tarttis se vasikka juottaa ja puolella litralla ei palijo parta paukahra. Seki varmahan ajatteli, että menis ny maata uurestansa, ja koettaas muutaman tunnin päästä uusiksi.

Ei saatu maitua pihalle, vasikka ei juonu sitäkää lirua mikä saatihin. Olivat sitte varmahan luomuna hoitanehet tämän homman kotia, päätettihin niin.

Mullit huusi pihatos kurkku suorana, ei olla sillekkää mitää syytä keksiytty, että minkä takia en on kilijunu koko viikonlopun, josko niillä olis poikia ikävä, ku perijantaina vietihin sonnit pois juotolta toisehen päähän navettaa, poikakotihin. Meillon ollu kummaski pääs sellaanen meteli, että Pelttoorit on ollu Pop. Arvakkaa kuinka seki ääni näin kolomantena päivän otti jo pienihin pinta hermoohin.

Siivosin lehemän sotkut, oli sitte käyny poikimas sinne ruokintapyörälle heinäpaalihin. Sai aikahan muutaman kirosanan.

Tuin tupahan, huusin sen verran isännälle, että se pääsi ylähä kipiän selekänsä kans niinku ammuttu, eikä oo kertaakaa sanonu, että kyllä särköö.

Son saatana nauranu mulle ja mun kiukulleni!

Yleensä vittuttaa, toisinansa enemmän, ku toisinansa.