Puoliksi täynä vaiko puoliksi tyhyjä

Moon miettiny täs, onko mun lasini se puoli täysi vai puoli tyhyjä? Millä mittarilla sitä pitääs ensinnäki kattella. Kuka sen päättää, ja sanoo, että huomaakkos.

Välistä tuntuu, ettei sinne kuppihin maharu enää mitää. Että se on liian täysi, ajattelen täs huomista aamua, arkia ja sitä, että kello soi taas puoli kuusi. Lauantai aamuna, torella moni vetää sikeetä, kääntää kylykiä, nousoo kiireettömähän aamuhun silloon, ku minä jo lopetan. Ensimmääsen vuoron. Aloottaakseni toisen työn tuvas.

Saa taas ruveta ajattelehen utaretulehruksia, soluja, rehun määrää pöyrällä. Ruokkijan annoksia, paskan laatua. Mairon määriä vasikoolle, vahtaahan niitä silimä kovana, onko kylijet lontolla, vaiko mukavan pulliat mairosta. Mitä teen, jos on lontolla, kauanko on ollu lontolla. Minkä takia on.

Minkä takia lehemä potkii, onko sen huono olla, onko sillä, taas kerran, tulehrus, potkiiko muuten vain. Teenkö sille jotaki, vai orotanko, että lopettaa ittestänsä. Kuinka lypsän tänään, pääsenkö kyykkyhyn, ja jos pääsen kyykkyhyn sinne kantturan alle, niin pääsenkö ylähä.

Suurinpana kysymyksenä pyörii, minkätakia mun tarttoo näitä päivästä toisehen pöyritellä, olla se vastaavaa henkilö joka murehtii ja miettii. Miksei voi olla se hulda huoletoon, joka ei ajattele mitää, joka viettää sitä vapaa-aikaa vapaallaki, eikä mennen tullen ajattele lehemiä, ja niiren oloja. Lasku nippu työpöyrällä, ja mitä sen kans teherähän. Laske päivästä toisehen rahoja ja niiren puutetta.

Olis mukavaa olla huoletoon, teherä työtä josta ei oo itte vastuus. Senku painaas oven kiinni ehtoolla ja solis siinä. Heittääsit soffalle maata, tai lähtisit harrastuksihin. Ei tarttis ajatella, että siä on joku kipiänä, meenpä kohta kattohon uurestansa. Soitanko eläänlääkärin, vai oonko soittamatta. Lopetanko heti, vai annanko armoa. Mikä on kannattavaa ja mikä ei.

Elämä opettaa, kaikkia, toisia enemmän ku toisia. Toisilla ei oo sen suhtehen vastaanottua, mitä se koettaa kertua.

Moon huomannu viime aikoona, etten mä ollu vahava ihiminen. Elämä on seleviämistä aamsuta ehtoosehen. Lähinnä sitä ehtoota orottaen, ja yön unohrusta, eres hetkeksi.

Mitä jos tekis niinku Leevi & Leavingsin kappalees, että sano terveiset lapsille.

Muttan mä tee niin, velovollisuus ja lämmin lehemän kylyki kutsuu huomen aamulla. Niinku monena muunaki aamuna, kun konehen vain saa käytihin, niin kyllä se taas siitä. 

Sivullinen varmahan ajattelis, että turha teherä elämää ittellensä vaikiaksi, toiset vain on siitä lajista, elämää ei oo tarkootettu helepoksi.