Kun mikään ei riitä

Sellaasta tällä kertaa... Mietiin täs sitä kipiää lehemää ylös kammetessani, sillä tukiraahoolla ostetulla traktorilla, josta oikiasti on kuulkaa velekaa monta kymmentä tuhatta, että mikä perkele siinä on ku nykypäivän mikää ei riitä?

Eileen kattelin, maitotilipäivän kuniaksi, veleka saldua verkkopankista, ku suunnittelin maksavani ensimmääseksi korkotukilainan tämän kevään erän pois. Meinasin tuolilta tippua ja syrämmestä otti. Haukoon hetken henkiäni, kokosisin emännyyteni rippehet taas yhtehen nippuhun, ja sulijin ohojelman. Orotin, että pankin täti ottaa ensi lainat, ja sitte mä laitan arvontalaulun pystyhyn kuka saa ja kenelle annetaan.

Tälläästä se on, usiampi tonni puuttuu tilistä joka kuukausi, jos ennenki oli tiukkaa, niin nyt on viä ”vähä” tiukempaa. Elämä on aamusta ehtoosehen arpomista ja miettimistä. Mitä huomenna, ja kuinka ylihuomenna.

Välistä tuntuu, ettei niin syvällisesti enää jaksa ajatellakkaa, menöö vain samalla taharilla päivästä toisehen. Liika miettiminen teköö pienen ihimisen olon aharistuneheksi, ja jää ne tarvittavat, vähääsekki, yöunet viä vähemepähän.

Joskus sitä ajatteloo sitäki, että tämän rahattomuurenkin jaksaas, mutta ei sitä, että on ainaanen tunne, että sua ei arvosteta milläälailla ulukopuolisen silimis.

Leheret on pullollansa juttuja, kuinka eläämiä kohorollaan kaltoon. Kuinka tuottajat vain nostaa tukia ja rääkkää niitä eläämiä. Parsinavetat pitääs kieltää, ja turkistarhaus lopettaa.

Sitäki asiaa mä välistä kääntelen siä väsynyhes päässäni, mullaki olis pihatto, jos se velekasaldo siä olis näyttäny palijo vähemmän, heti olisin ruvennu rakantahan.

Vaikka ei kuulkaa maataloutehen taira tällä hetkellä saara rahaa oikeen millää, kuka hullu lähtöö rahoottahan sellaasta alaa, josta kukaa ei enää tiä mitä huomenna tapahtuu. Mitä herrat huomenna keksii.

Me mennähän vain mukana ku ei muuta voira, pelijätähän, että osuu tarkastus omalle kohoralle. Istut vaikka tuvas paskalla, ja joku koputtaa ovehen, tultihin kuulkaa ny tarkastahan, että mitä sulla siä navetas tai muualla on. Siitei kuulkaa voi kieltäytyä, että on ny ripuli päällänsä, ainuat syyt on kuulemma suurin piirteen häät ja hautajaaset. Saiskahan siitä vapautuksen jos olis justihin itte koipensa oikaassu, vai tulisko sanktioita paikalta pakoolusta. Tarttis varmahan ainaki lääkärin toristus toimitta asiasta. 

 

Moon ostanu ittelleni unelmien ammatin, aikanansa, nyt se tuntuu vankilalta. Joka päivä vahtaa meijerin sivuja, että onko tullu seuraava ilimootus, että mairon hintaa jourutahan tiputtamahan. Moon murheessani niiren Valion työntekijöörenki puolesta jokka on Yt-neuvottelut käyny ja isoo kirves heiluu siäki puolella, mutta on se niinki, että täältä päästä ei oo enää mitää mistä säästää.

Ja ehtoolla taas navettahan. Lehemät kutsuu, ja Masi Pallopää. Elämä on, toisilla erilaasta ku toisilla. Välistä miettiin onko se elämisen arvoosta tällääsenä?

Vai luontako vain siihen, mitä paappa sanoo, että jos olisin nuori ja maailmas olis krivat, nostaasin sen paikooltansa?