Orotan aikaa

Sellaasta se on, elämä, yhtä pirun orottelua aamusta ehtooseehen. Ensi sä heräät aamulla ennen sian pieremää, kattot kellua, ja huomaat ettei viä oo aika nousta. No sä rupiat orettelehen, että se uni tulis tai sitte kello saavuttaas sen maagisen rajan, että vois nousta ylähä, eihän sitä ny ennen aikaasesti kukaa nouse sieltä lämpöösistä peitoosta.

Sitte sä orottelet, että kaffi tippuu, orottelet, että isäntä pääsöö ylähä, nyt on sellaanen onnellinen tilanne, että meen aiva ittekseni sinne läävähän sekaahan, ei tartte orotella ku ittiänsä. Välistä siinä ki on orottamista, vähä niinku tänä aamuna, väsytti niin saatanasti, että nukahrin uurestansa, ja heräsin, ja totesin, että voi nukkua viä hetken, ei tartte orotella tänään maitoautua, että ei haittaa.

Sitte sä meet navettahan, orottelehen, että frouvat suvaattoo nousta ylähä, varsinki, jos meet vähä myöhäs, niin niiren kello meni jo, ja ne on uurestansa körmöllänsä. Ja seuraava ylähä nousun kohoro on niiren mielestä kello yhyreksän, ne orottaa silloon mannaa taivahasta saapuvaksi.

Lypsyllä saa lopulta orotella, että viimeeset lehemät menöö tyhyjäksi, seisoskelet siä, kattelet ympärilles. Viet orotellessas osan konehista jo pesuhun, pesekki ehkä jo ne valamihiksi orottelehen telineesihin.

Sitte saat orotella, että putki tyhyjääntyy mairosta, näinku sen vain ilimalla tyhyjää, niin saaki toviin orottaa, ettei sieltä enää pahemmin nurraa maitua tulehen. Nuuka olla täytyy näin kivisenä aikana, ja koettaa liruttaa vähääsinki liru tankkihin meneväksi.

Sitte orottelet, että konehet lähtöö pesehen, että näet jokaasen puhuristuvan varmasti, ettei ehtoolla tartte orotella sitte vähä viä kauempaa, ku peset koko konehen uurestansa, ku johonki on jääny muikiaksi mennehet mairot. Mitenkä se aika tuntuuki niin pitkälle, ku seisot siinä ja kuuntelet ku vesi kohojaa pesurihin. Ja jos satut päästähän toisesta raanasta samahan aikahan vettä, niin kestää viä kauemmin sen täyttyminen.

Seuraava etappa elämäs on se, että orotan, että tuo navettaorja (tuleva) kasvaa, ja voi ruveta siä hääräähän jotaki. Tänään laitoon sen vahtihin, että onko lehemä poikinu, mentihin tupahan orottelehen, ku nähtihin, että sorkat näkyy. Käskin vetää vaattehet niskahan ja käyrä kattomas poikimakarsinan raosta, että onko tapahtumia, ja jos ei oo tai on, niin tulla sanohon.

Sainpa itte orotella tuvas ja orottaa, että mitä se sanoo ja kuinka tohoruksis on. Sieltä se kipitti tulehen, maatilan lapsi, tukka putkellä ”vasikka on pihalla ja se seisoo, ja emäki seisoo ja nuoloo sitä”.

Asia tuli hoirettua, vähä vähääsemminki voimin. Sinne menivät isänsä ja varamies palavelun kans, lehemää juottahan ja uutta elämää kattelehen.