Pääsin tuos erellises blogissani manaahan, että juhulapyhinä kaikke konehet renkkaa. Maalasin sitte vissihin niitä kuuluusia piruja seinille.
Lauantai aamun kuniaksi oli tuo ruokintapöytä tyhyjä, elikkä tartti ottaa lapio ja kottikärry kauniisehen kätehen ja ruveta siivoohon loppuja roippehia pois, ja ruveta suunnittelehen uuren rehun kelekkomista tilalla.
Meillon kuuluusa Maaselän Koneen tekemä VarmoLift sitä jakamista varte, että ei aiva oo akka ja kottikärryt periaatteellla. Periaattees. Mutta Varmon kans se monasti tuntuu tarkoottavan sitä.
Ensi meillä oli niin sanottu isoo Varmo, tai kahare paalin Varmo, johonka ei sitä kahta paalia saanu tunkemallakaa, tai jos sait, niin se ei enää päässy kuormansa kans mihinkää. Sinne meni kaikki kolome leikkurilista, ku tuohon pätkä Vamohon menoo kaks.
No itte asiahan. Avattihin isännän kans ensi auma, ku erellinen, viimeen puolen vuoren jäläkihin pääsi pahasti loppuhun. Kattelin, ku se sitä traktorilla tonkii, että konemies on konemies, ei tainnu eres muovia nousta käsin nostahan siitä auki, vaan nosti senki Valmetin kauhalla. Molisin menny sinne tukka putkella Fiskarssin lapion, kans hikoolla ja sarattanu, enkä ajatellukaa, että homman voi teherä nuonki.
Se rupes kellekkohon mulle sinne helevetinperkeleesehen (mullon viha-rakkaus-suhure sen Varmon kans). Ja minä jakahan. Kaiket välit ku mä jaoon isäntä istuu Ännän hytis ja selas facebookkia. Ja mä koetan jakaa sillä murheenryynillä rehua, ensinnäki tämä uus auma on niin kuivaa, että terä vain pomppii siitä, ku koetat leikata, tai uppuaa tekemättä viiltua pintahan.
No sitte ne saatanan kolakulijettemit lakkas kulijettamasta sitä rehua sieltä kirasta, tuli ahaneuksissani hounaastua sinne liian isoo siivu. Ajattelin, että kyllä se sieltä menöö. Väänsin vinttaa ja kulijetin kolokutti tyhyjää, vaikka kumpahanki suuntahan koetin rytkyttää. Koetin kurkotella sinne ja tökkiä käsin sitä rehua alemmas, että se kaappaas kiinni ja kiskaasis lopukki mukanansa. Ei vaikutusta.
Hermoohin otti niin saatanasti. Koetin viittua isännälle, mutta se vahtas sitä puhelinta. Viittoolin viä vähä enee, näytin kansaanvälisiä käsimerkkiä, ku ne se yleensä huomaa, vaikkei mitää muuta huomaaski. Ei mitää, puhelin oli kouras ja varmahan jotaki raktori videota vaharattihin.
Kiukun vimma oli jo sitä luokkaa, että vetääsin viä vähä enee sitä rehua kitahan, ku se joskus (Huom. Joskus) auttaa. Ei auttanu sama, kolokutes kävi. Painatin terää samalla, ku koetin jakaa.
Kuuluu kauhia hydraulimoottorin uluvahrus, kaasari löi puolen metrin lieskat ja se kolien ääni lakkas. Ketju poikki.
Vituttu ku pientä oravaa, ku kävelin latoho, ja isäntäki huomas, että tulin, varmahan siitä naaman färistä, joka oli kovin punaanen. Kävi tarkastamas tilantehen, että näin on käyny. Loppu peliis se ajoo sitä masiinaa ja mä lippasin käsin täyren kuorman niiren laitojen yli tarikolla lehemien etehen.
Vitutti viä enää.
Ja mikä parasta, toistin tämän toiminnan tänä ehtoona uurestansa. Ne oli unohtanu laittaa lukkopalan kettinkihin, ku kokosivat sen. Että ei muuten varmasti ollu mun vika. Sain sitte puoli navettaa vierä kottikärryyllä.
Että oikeen hyvää pääsiäästa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti