Syksyn satua ja koulun alakua

Ja sitte alakoo koulu tältä syksyltä, ja tälläänen maaseurun ja maatilan eristyksis eläny mukulaki näköö taas toisia ikätoveriansa ja pääsöö sinne sivistyksenkehtohon sivistymähän. Ja varsinki kuuntelehen sitä, että mitä ne toiset harrastaa ja montako kertaa viikos.

Arvata saattaa, että meillon kotona käytä muutama keskustelu aiheesta mitä minä harrastaasin ja mitä minä harrastaasin vähä viä lisää?

Siinä koetat sille seittemän ikääselle, jolla on vankkumaton luotto omahan jaksamisehensa, että hän nousoo joka aamu melekeen samahan aikahan, ku äitee ja isä, hyppää linija-autohon, koettaa takua iin silimiä ja matematiikkaa päähän ja orottella linija-autoa siä koululla joka päivä vähintää puoli tuntia. Körötellä kotia, koettaa tuskan hiki ottalta valuen teherä ne läksyt ja sitte viä harrastaa.

Siinä koetat monin monimutkaasin sanoon kertua, että kun äitee on huomannu, että sun on vähä väsy loppu viikosta jo tälläki päivä aikataululla, että jos mietittääs sitä harrastamista sitte lisää ens vuonna, ku oot päässy oikeen kunnolla juonesta kiinni. Saati, että kun äiteen ja isän työt on siihen aikahan, kun ne harrastukset tuppaa olemahan.

Oon keskustellu niin monta kertaa siitä, että minkä tähären meirän pitää olla ehtoo askarehilla suurin piirteen nelijästä kahareksahan ja miksei niitä kantturoja voi vain jättää hoitamatta.

Vastannu kysymyksihin, että miks meillä yleensä on lehemiä, ja miksei mummu voi tulla niitä hoitamahan, että sä pääset viemähän mua sinne ja tänne ja tuonne. Vastaa siinä sitte, että toinen mummu kuule kulukoo töis hoitamas niitä muiren lehemiä sitä mukaa mitä lomatoimisto käsköö ja töitä piisaa, ja toinen on elämänsä niitä hoitanu ja on eläkkeellä. Että eikähän ne oo oman osansa lehemien etehen teheny, saati, että minkä takia ne meirän lehemiä lypsääs, kun voi olla lypsämättäkin.

Mistä löytääs sellaasen yhtä kovan uskon siihen omahan jaksamisehen, kun se seittemän vanha? Minä jaksan, teen vaikka mitä ja koetan viä ehtoolla vängätä nukkumahan menostaki, siinä vaihees, ku äiteen silimäluomet pakkaa lopsahrella ja haukotus karaata suupielestä.

Koetin selittää, että on se juniorhandler-toimintaki harrastus, mutta ei se kuulemma oo, ku leiriä ei oo ku kerran kesäs ja kisojaakaa, ku muutama. Asiaa oli vissihin pohorittu siä pienes pääs toisenki kerran, vastaus tuli ku apteekin hyllyltä.

Seuraavaksi keskusteltihin siitä, montako kertaa viikos vois käyrä ratsastamas, lapsen mielestä tietysti joka päivä ja äitee kauhuussansa katteloo nykypäivän ratsastustuntien hintoja ja totiaa, että jos ny alakuhun eres kerran viikos, niin silläki pääsöö vautihin.

Siinä ku keskustelet asiasta sen mukulan kans, on kuulkaa oikeen hermolepua mennä navettahan ja ottaa letku kätehen ja ruveta lorottahan vettä loorihin. Siinä kattot, kuinka paska rupiaa katuamahan kuiluusta, voit olla miettimättä yhtää mitää, puhumatta sanaakaa tai miettiä hyvinki palijo.

Tänään totesin siinä vettä lirutellessani, että ei näilläkää älyn lahajoolla, mitä mullekki on suotu, juuri kummempahan pystyyskähän, ku vettä loorihin päästähän. 
 

Pörinää navetan käytävillä

Tänä kesänä on ollu sitte vähä enee kärpääsiä meirän navetas, en muista, että niitä tänä tilan piron aikana olis ollu täällääsiä määriä, niin sanuaksemme pilivin pimein.

Joku kesä oli aamuusin navetta täynä hyttyysiä, ku meni, niitä oli sen verran, että olis saattanu kuvitella olevansa johonaki Lapis vaelluksella, kättä heilahuttaes sai vain ”raon” aikahan parvehen.

Viime syksynä oli helevetisti polttiaasia, navetaski, ne vasta sitte kans meleko vihoviimeesiä otuksia on. Tukan raja oli aiva pommitettuna puremilla joita kihelmöö ja poltteli niiren perhanan otusten nimen mukaasesti.

Mutta nyt meillon siis kärpäästen vallankumous, niiton ollu pihalla aiva saatanasti. Lehemät on läpsyttäny korviansa sen näköösenä, että vois kuvitella niiren koettavan päästä lentohon, niinku parahatki Dumbot. Hännät on vispannu, varsinki se Pekka Töpöhännän töpöhäntä, jolla se koettaa kans hätistää niitä. Harmi vain, ku sille on sattunu luonnollinen amputaatioa ja sillon nuon 20 senttimetriä töpöä jota se vispaa eres takaasin.

Isäntä kerran jo sanoo, että pitääskähän sille asentaa häntäproteesi, että se ei näyttääs niin onnettomalle heilutellessansa sitä töppää. Kuviteltihin mielessämme, että mitä siihen kiinnittääs. Vanhan aikaanen lankamopin pää sai suurimman kannatuksen asian suhteen. Tiä sitte mitä Pekkis itte olis ollu asiasta mieltä.

Pesaasin navetanki, että pääsisin eres niistä navettakärpääsistä erohon, yleensä se on auttanu niiren häätämisehen sieltä. Pesin oikeen urakalla, ja koetin hinkata ruokintapöyränki hyvin, ettei sinnekkää jäis mitää mellevää kolua mihinä on kunnon kärpääskasvattamo. Kravasin ja hinkkasin, päästin pesurilla vettä.

Seuraavana aamuna totesin, että niisät piruusta päässy silläkää lailla erohon. Olivat korkeentaan vähä viä kiukkuusempia, ku olin niitä hätistelly ja kastellu niiren koron. Lehemät hakkas aiva samallalailla hännillänsä, ja nostelivat sorkkiansa.

Vietihin yks ehtoo kantturoolle kuivaa heinää etehen, että saavat pitää niin sanotun karkkipäivän. Se oliki niiren mielestä oikeen hyvä irea. Sitä otettihin kauhia suullinen sitä kuivaa heinää, käännettehin pää parren puolelle ja ruvettihin mäiskihin ittiänsä kylykihin ja mihinkä ikinä yletettihinki, heinän korret vain ripaji suusta. Varmahan se oli niistä yhtä mukavaa, ku osan ihimisistä mielestä saunavihiralla huitominen on.

Eileen lykkäsin konehia kiskoolla menehen pihaton pääs ruokintapöyrän ylityksen kohoras. Ihimettelin, että mitä helevetin märkää mössyä sieltä kiskoosta tippuu päähän ja päälle muutenki, valuu pairan kauluksesta sisälle, ja suoraa tissien välihin ja haalarin pulttuja alaha päin.

Haroon hiuksiani ja totesin, että ne kiskot oli ollu sisältä täynä kärpääsiä, ja ne koki joukkotuhon mun lypsimieni kans, ja se mössö oli kärpääsen raatojen aikahan saamaa veristä sotkua.

Oikeen vähä teki mieli tyttömääsesti kilijua inhuansa pihalle. Tyyryyn haromahan hiukset puhtahiksi, ja krassehtihin vaattehien alta suurimmat köntit pois ja jatkoon lypsyäni.

Minä, murhaaja, kärpäästen tuho.

Lehemä nimeltänsä Kumma

Vasikan nimiäminen on sitte kimuranttia hommaa, sille ei ihan mitä tahansa nimiä voikkaa antaa. Ja jos päästät suustas jonku eherotelman, niin son sen nimi, mikää muu ei enää olevinansa sovi sille, vaikka kuinka koittaasit vaihtaa sitä viksumpahan ja vilmaattisempahan.

Täs muutama vuosi sitte meillä poikii Ihme niminen hieho, tekaasi lehemävasikan ja sen nimiä sitte pähkäältihin, ja saatihin erotus, että sen pitää tietyst olla Kumma. Ihme ja Kumma.

No otimma nimesta vaarin ja vasikasta tuli Kumma.

Viime kesänä Kumma jo vähä näytti meille, että son kummallinen, kun koetettihin hakia hiehoja takaasin kesälaituumelta, soli ensinnäki silloon sitä mieltä, että hän ei kyytihin tuu ja juoksi vaikka mistä lävitte, ku yritettihin niitä laumas ja ihimislaumana ajaa autohon.

No, sitte tuli Kumman poikimisen aika, ajateltihin, että ei siitä hommasta tuu mitää, ku lypsy alakaa.

Kumma ei ollu moinansakkaa. Se toimii aluusta asti ku vanha tekijä. 

 

Kumman elämähän mahtuu vähä murhettaki, ku se sai jostaki ittellensä niveltulehruksen, koska Kumma oli siihen mennes osoottanu oivat lypsylehemän kykynsä, Kummaa pätettihin vähä hoitaa. Sen jalakoja haurottihin hunajakäärellä, ja välistä tehtihin jodista käärehiä. Kumma ei tähän toimintahan aina suhtautunu lehemän tyyneyrellä, saatihin välistä sorkaaki, että roikuu.

Sitte ajateltihin, että Kumman on paree poikimakarsinas, niinpä Kumma muutti sinne.

Ja koska meillä oli yks mullivasikka joka ei osannu juora tuttisangosta, vietihin seki Kumman kans. Siä ne makasivat eri nurkis, olivat niinku toista ei olis olemaskaa. Meni muutama päivä ja vilikaasin salaa latohon, Kumma nuoli vasikkaa niin, että karvat pöllys, ku se huomas, että vahtaan lopetti saman tien ja kääntyy pois päin, sen näköösenä, että en se minä ollu.

Vasikka jatkoo uutehen kotohon, mutta Kumma jäi asustahan karsinaansa, sieltä se haetahan joka aamu lypsylle, avatahan veräjä ja niin Kumma lähtöö tallustahan, kiertää pöyrän kautta, ja oikaasoo suoraa navetan nurkkahan johonka ruokkijan putki ripottaa nappulaa. Osaa kyllä partehensa, kun joku käy toisesta suunnasta sille mokottamas.

Päivisin jos lehemät jää sisälle, Kumma kyllä saattaa lähtiä hiehojen kans laituumelle, tulee ehtoo lypsyn aikahan sitte veräjälle röllöttähän, ettei kukaa vain pääse unohtahan se olemas olua.

Eileenki isäntä meinas, että vie sen karsinahan. Kumma kurvaski karvaaset jalaat vipattaen ovesta pihalle, ja juosten karkuhun. Isäntä oli hyvän matkaa koettanu hölökätä sen peräs, mutta tuli takaasin ja saratti, että olokohot saatana, muka huono jaloostansa, ku ei kiinni saa vaikka kuinka yrittääs. Pesin konehia pois ja kuulin, ku pihalla jyrähti ukkoonen ja samantien taivas aukes. Menin navetan puolelle ja kukas se siä nurkas olikaa? Kumma oli kattonu, että mukavee se on sisällä kaatosatehella olla, ku toteuttaa luonnollista käyttäytymistä laituumella.

Tänä aamuna se oliki sitte kurvannu pihaton takakäytävälle, sinne niin pitkälle, ku vain pääsöö. Oli saanu näppäränä lehemän käytävän peräs olevan oven auki, ja kavunnu niinku kunnon lehemän kuuluuki siä olevia rappusia alaha ja kiertäny kok pihaton ja löytäny sieltä vasikanrehusäkit.

Siä soli popotellu nappulaa naamahansa, kunnes oli sieltä yllätetty. Sitte Kumma, kummalinen lehemä, oli kääntyny ympäri kannoollansa ja kävelly toisehen päähän navettaa ja latua, omahan karsinahansa päiväunille.

Joskus on kyllä tullu mielehen, että Kumma ei ehkä ollu se paras valinta nimeksi. Kumma on perin kummalinen lehemä, tuntuu, että sillon ajatuksia enemmän, ku keskiverto lehemällä. Se seuraa navetan toimintaaki kaiken aikaa, tuntoo nimensä, jutteloo lypsäjälle, ja saa elää justihin, niinku sille sattuu sillä hetkellä sopimahan.

Oonki eherottanu, että Kumman omasta vasikasta tai sen seuraavasta pikkusisaruksesta tuloo Outo.

Suihkurusketus luonnostansa

Kattelin täs keskustelua maalaasten heleposta tavasta ruskettua, kuinka ihimiset viä ihimettelöö niille, että mihinä lämpööses sä oot käyny, kun oot nuon komian ruskia.

Siitä päästähänki sitte tähän rusketuksen laatuhun.

Meirän isännällä ensinnäki on niin kuttuttu ”junttirusketus”. Se inhuaa olla iliman paitaa, peittää elintasokumpunsa ja plus ja miinus napansa tiukasti perinteesellä t-pairalla. Ei millää hiattomalla vaan oikeen sillä kunnon vanhan aikaasella puolehen hau'iksehen olevalla t-pairalla, johona on kunnon kaula-aukkoki, mikä kiertyy tuohon kaulan alaosahan enemmän ja vähemmän tiukasti.

Sitte ku se ottaa pairan pois, niin sen naama ja käsivarret hau'iksista alahapäin on ruskiat kui papu, ja muuten väri muistuttaa lopus miehes pakastebroileria. Voi sanua, että ei oo palijo päivä paistanu sinne pairan alle.

Tästä voitaas kertua monta makoosaa juttua myös näistä vanhemmista maaseurun miehistä, jokka kesä kuumalla on päivitell kuumuuttaa, ja ku joku on sanonu, että laita sortsit jalakahan, niin ei kuulemma voi ku pitkät kalsarit näkyys. Asiaa ihimetelles ne viä vastaa, että kyllä se kalavehtiiki sen mitä se lämmittääki.

Rusketuksen laatu on viä sellaanen, että ku tuo auringonpaistehes aitoja ja töitä teheräs, on monesti päässy niska ja rintakehä naisillä kärähtähän, niin niis on se kuuluusa kestopigmentoonti, non talvellaki huomattavasti eri väriset.

Navetasta saa sen kuuluusan pikarusketuksen näillä keliillä, ku koetat siä epätoivoosesti vähentää vaattehia sen verran, ettet aiva sula. Sortsit jalaas ja toppi päällä. Haet kottikärrykuorman turvetta, seki on kohtalaasen kuivaa ja pölyävääki tällä kelillä. Nakkelet sen parsihin, ja siinä samalla vähä hikoolet ku pieni elään, pyyhit naamaas se turvekauha käres. Hieman harot hiuksias, koetat kaivaa turve kökköjä ja kärpääsiä tissivälistä.

Saat homman tehtyä ja vilikaaset navetan vessan peilihin ja melekeen huurat kauhusta. Siä näkyy jonku muun naama, et oikeen taharo tunnistaa ittiäskää, kun oot vaihtanu väris siitä perinteesestä kalakkilaivan kapteenista melekeen välimeren asukin väriseksi.

Huomenna meinaan hankkia sen oikeen oikian suihkurusketuksen. Meinaan pestä navetan ja tällä kelillä siihen hommahan ei viitti aiva sitä sareasuakaan päällensä vetää, ettei paska roiskehen pahemmin sotke. Olo vois olla siä keltaasen puvun sisällä, yhtä tuttavaani lainatakseni, niinku kullilla kortsus.

Ehtoolla saa kaivella sitä lehemän paskaa ja turve töhönää korvista, tukka on saanu uuren kiinnike ainehen ittehensä, son melekeen parempaa, ku mikää muotoolutuote, miinus puolena voirahan mainita, että tuoksu ei oo oikeen raikas, eikä kukkea.

Yhyren aamun ajatukset

Tiettäkö sen aamun, tai paremminki jo yön, ku heräät siihen, että päällänsä on helevetillinen vitutus, näin suoraa suomeksi sanottuna?

Heräät ensi siihen, että oot jostaki pirun syystä kääntyny mahalles, myltänny kaikki sängyn tyynyt pääs alle ja koetat siinä sitte nukkua niskä 90 asteen kulumas. Koetat varovasti ensi vetää tyyny kerrallansa pois sieltä pääs alta, ettei niskat katkia, ku suoristat sitä. Pääs säteelöö, niin, että pikkuvarpahan kynnetki vetää kiharalle.

Sitte ku saat ittes normaalihin asentohon, ei nukuta. Kiekkaat ja kiekkaat, on kuuma. Heität peitot pois, tuloo kylymä. Hyttyynyn inajaa, istuu sun nenän päällä, kärpäänen pöräjää. Paskakärpäänen pomppii kattua vaste ”PimpPimpPimp”.

Lopulta nukahrat. Heräät siihen, että meinaat saara syrän halavauksen, ku kello rupiaa plinajahan korvan juures. Hakkaat sitä hengen häräs. Sulijet silimät, väsyttää, ku et saanu yöllä nukuttua.

Heräät uurestansa siihen kellon perkeleellisehen metelihin. Olit sitte hakannu väärää nappia ja se oli mennykki vain torkulle. Sammutat sen, tällä kertaa siitä oikiasta napista. Peitto on niin kuttuvan lämmin, ajattelet, että lepuutan ruotuani viä viis minuuttia.

Heräät hätkähtäen, vilikaaset kellua. Viiren minuutin sijasta meniki sitte puolituntia, nuon vain , suitsaitsukkelaa.

Ryntäät keittähän kaffia, herätät isännnän, patistat sen liikkeelle ja höpötät kaiken aikaa sille ”koeta ny juora se sumppi, maitoauto tuloo”. Son niittäny puolehen yöhön asti kaikkia kuivaheinä paloja, mitä viimeenki saattaa kaataa, ku on poutaa.

Meette navettahan ja se on melekeen mustanansa kärpääsiä. Räit niitä paskaa kolatessas välistä suustaki, kaivat korvistas ja toivot, ettei ne mee haalarin pultusta sisälle ja aiheuta pakottavaa tarvetta kilijumiselle.

Isäntä tuloo kuivikekärryn kans peräs sitä mukaa, ku saat sontaa tungettua ritilän välistä loorihin. Kummanki silimät harittaa, tosin eri syistä, eikä ainakaa yhteesen harrastuksen johorosta.

Saatte lehemät lypsettyä ja laitat konehen pesuhun.

Oot ottamas hiehon siementämistä varte annosta sulahan, ku kuulet, että se pirun pesuri ei taaskaa pelaa. Päästää vettä lävitte, onnellinen losina kuuluu, ku joku venttiili ei tajua sulukeutua. No, tuloopa eres köökin laattia viruteltua kunnolla. Isäntä käy mätkääsemäs pesuria nyrkillä niin lujaa ku jaksaa, ja tuloo sen päälle nauraa höröttähän, ettei oo olemas vikaa mitä pieni väkivalta ei korijaas. Heti rupes pesehen.

Tunget kätes sinne hiehon persuksihin ja pistoletin sinne toisehen reikähän, ja totiat, ettei tämä ny niin hyväs kiimas ollukkaa. Vaihrat lennosta siihen toisehen jonka kattoot olevan kiimas ja päätät vierä sen ensimmääsen potilahan sonnille hoireltavaksi. Samalla mietit, kumpi sille hieholle on mukavampaa, minä pienine käsineni vaiko se meirän tuhannen kilon sonni suurine sorkkinensa hyppäämäs selekähän.

Elämä on valintoja, ja miettimistä. Tällääset pohorinnat tänä aamuna.

Tee työtäsi aluushousut vilikkuen

Tänään se taas tapahtuu, Yökkösen vierehen kyykistyes, kunnolla syvähän ja niin alaha, kun vain pääsen kyykkäähän, haalarin persuksesta kuuluu uhkaava ”Kriits”.

Tunsin kuinka vieno tuulen vire pyyhkääsi aluushousujen peittämiä pakarojani, ja mielehen tuli samantien, että toivottasti navettahan ei saavu kukaa onnetoon outo kulukija, joka järkyttyy siitää, että kulijen siä erestakaasin kalsarit vilikkuen. Rairalliset vielä, että varmahan olisivat loistanu varomattoman ihimisen silimähän sieltä mustien haalarien takalistosta.

Siinä sitte sarattelin asiaa, varsinki, ku kävin viimeesiä lypsäessäni istumas laros rehulavan päällä ja niiren haalarien takamuksen sijasta kastuuki kerralla takamus, kun ei nuo aluushousut ollukkaa aiva yhtä suojaavasta kankahasta teheryt, ku ne työhaalarit on.

Vittutti asia niin, että tempaasin haalarit pois päältäni ja vaihroon college shortsit koppu töiren aijaks päälleni. Tuntuu jotenki mukavammalle ajatalla, että ei oo persusta lehemän paskas. Se omaki paska on jotenki (ajatuksena seki on ällöttävä) sierettävä, mutta ajatus siitä, että aluushousut on lehemän paskas, ylitti munki ällötyskynnyksen.

Siinä sitte mietiin, että minkä helevetin takia ne työvaattehet, ne minkä pitääs kestaa kovaa kulutusta, kaikenmaailman olosuhteeta; rälläköömisestä ja hitsaamisesta lähtien, päättyen siihen, että lehemä kiskoo sua haalarin persuksesta hampaattomalla suullansa niin, että meinaat ittekki mennä mukana, teherähän monesti vähä vasemmalla kärellä.

Varsinki se kuuluusa haarunperä on monesti ommeltu justihin niin, että voi sanua, että tikti on kankahan puolella, ku aiva tyhyjäskää ne ei tietääkseni pysy. Tahtovat purkaantua jo pesukonehes, laitoot ehejät sisälle pyykkihin ja saat haarahalikiolliset puhurustettuna.

Oon koettanu paikatakki niitä joskus, kokeelin jonku kovasti kehumaa liimattavaa paikkaa. Muuten hyvä, mutta sitei kyllä varmahan ollu tarkootettu tuollaaselle tekokuirun alakulähteelle, mistä nuo navettahaalarit on monesti tehty. Hyvä ku en saanu aikahan viä suurempaa reikää hosuessani silitysrauran kans.

Saati, että ensiimmääsillä askarehilla se mun kaunishisti paikallensa asettelema lappu lepatti jo yläpäästä irti, saaren aikahan efektin, että mulla olis ollu sininen hännnän töpö vihereeren haalarien persustas.

Siitä päästihinki sitte aiheesehen ja mietelmähän, että jos se vika onki siinä, että se mun puoni on liian suuri sinne käyttämihini haalariihin? Jos ratkiamiset johtuuki siitä? Samoonki maha niihin toisihin, mikkä on pärvönny vetoketjun kohoralta, ja joista tartun joka jumalan kerta nykyänsä kiinni Ipun vieres olevahan parren kolohon, mistä koetan oikaasta toiselle puolen parsiriviä.

Siihen kolohon, mikä yhyren lomittajan sanoja lainatakseni on kuulemma mittari sille, kuinka isoo maha saa olla. Jos siitei maharu tarttoo teherä jotaki.

Viä oon tähän päivähän asti mahtunu.

Hellepäivät poutapilvineen

Juhannus sitte oli ja meni.

Oikeen vois sanua, että säätila yllätti villahousuuhin varautuneen lehemän lypsäjän. Viime juhannuksena oli kylymee, ku erellisenä jouluna, makkaraa rillattihin terassilla kaikki maharoliset vaattehet komeroosta päälle verettynä, että varmasti tarijettaas.

Ja ku oltihin ne makkarat saatu kypsiksi kipitettihin äkkiä sisälle lämpöösehen, ettei ne jäähry uurestansa jääkaappi lämpötilahan.

No, tänä juhannuksena ei ollu sitte kylymyyrestä tietuakaa.

Siinä ku mittari näyttää lähes kolomekymmentä astetta ja navettahan pitääs saapastella, vetää jonkumooset navettakamppehet päällensä, ku ilimankaa siä ei saata olla, hiki tihkuu ottalle jo siinä vaihees.

Ettit sieltä rettupinosta sopevaa päälle laitettavaa, pääryt taas niihin työsortsiihin, vaikka ällöttääki, ku säärihin roiskuu lehemän paskaa ja kusta, varsinki jos yhtää jourut pelaahan veten kans, niin ne on pläikikkähät ku Dalmatialaasen turkki.

Kattelet jonkunmoosta paitaa päälles, mietit, että laittasikko hiattoman, vai jonku sellaasen mihinä olis eres pienet hiat, ettei olokapäät oo aiva lehemän karvoos ja siinä ittessänsä, kuuluusas paskas, koska hellekeliillä ne lehemät meloo sitä kummasti sinne ja tänne häntänsä mukana. Välistä tuntuu, että ne uittaa sitä vaste johonaki sonnas ja koettaa maalata helteen lämmittämän lypsyjänsä sillä päästä varpaasihin.

Sitte sä rupiat miettihin, että saatatko laittaa saappahat jalakahan, että saisit hieman niitä kanankoipias suojattua suurimmilta roiskeelta. Sovitat jo niitä kinttuuhis ja samantien sukat kastuu jalakahiestä, jota joku varmahan oli jemmannu sinne saappaasihin tätä varte.

Pääryt maihariihin, jokka on muutaman numeron liian suuret ja klompsuu jaloos kävelles, näytät paarustavalta ankalta, ku tallustat ne jalaas niin, ettei ne jää mihinkää ku itte jatkat matkaas.

Pääset maitohuoneesehen, ja valut jo hikiä, tallustat tyhyjähän navettahan ja luulet jo sulavas, toivot, että ne onki vain ne selluliitit jokka sulaa, ekkä sinä itte. Rupiat kuivittelehen, ja ku saat homman loppuhun, suu onku saharan autiomaa, mihinä vesipisaraki haihtuu samantien, ku sinne tippuu.

Otat lehemät sisälle, ne hohkaa sitä aurinkua, ja hellettä, haisevat kesälle, mullalle, raikkahalle tuulelle, ja ruoholle. Niittten välihin ittiäs tukkies epäälet, että sullonki navetallinen saunan kiukahia, eikä nautoja, sen verran lämmittävät siä välis olijaa.

Ja lehemien mukana tuloo sisälle armeija kärpääsiä ja lauma paarmoja. Lammaspaarmojen kans viä seleviää, mutta ku se melekeen viiren sentin mittaanen hevoospaarma tuloo ja puroo säärestä palan, niin helle vitutus on saanu kirkkahimman kiven kruunuhunsa.

Hellepäivän huipentaa se ehtoolypsy, jonka suorittaa ärtynehet lehemät ja hikinen emäntä. Konehet tipahteloo, kärpääset pörrää ja akka sarattaa. 

Kyllä kesä on ihanaa aikaa.