Kuva emännästä

Millaanen on maatilan emäntä, se mielikuva mikä ihimisille siitä tuloo mielehen ensimmääsenä, ku sana ajatteloo? 

 

Onko se historian siipien havinan alla oleva kuva naisesta, jolla on ruurullinen huivi pääs, hiukset nutturalla tiukasti verettynä, piilotettuna sinne huivin alle. Niin sanottu askarestanttu päällä, mikähän niiren virellinen nimi mahtaa olla, sellaanen erestä napitettava, suurin piirteen polovihin asti, yllätys, yllätys, mielellänsä ruurullinen verha. Maharollisimman epäpukeva vaatekappales.

Ruskiat sukkahousut, siis oikiasti ruskiat, ei mikkää ihon väriset vain sellaaset kohtalaasen ruskiat ja vähintänsä 120 denieeriä paksuutta, mieluuten enemmän.

JA kaiken ruunaa haisaappahat.

Niin ja se emäntä ei lypsä millää lypsykonehella, sillä on aito emalinen sankoo, mitä se kuljettaa siä navetas, lehemältä toiselle. Ja lypsyjakkara, ei mikää nykypäivän hieno, vieterillä tai kaasujousella varustettu, painon mukahan säärettävä. Vaan oikia lypsyjakkara. Osa niistä on kolomijalakaasia, osas on oikeen nelijä. Ja ne kolomijalkaaset on niin matalia, että ittiä aiva häjyä teköö ajatus vääntää siihen jakkaralle istuhun, että pääsis lehemän nisiä nyppihin. Siinä oot justihi tulilinijalla, jos potkurin saat lypsettäväkses, ja sen verran matalalla, epäkurantis asennos, ettet pääse sukkana ylähä, jos se nauta rupiaa sorkkiansa heiluttahan.

Vai onko se emännän mielikuva, haave, se nykypäivän emäntä? Se jollon pääs tuubihuivi, lippis tai pipo, hiukset saattaa olla niin lyhkääset, että ne saa tukittua sinne päähineen alle iliman mitää tuskaa.

Päällänsä sillon haalarit, rehufirmojen mainos sellaaset, kaupan päällisinä saatu, tai sitte ihan itte hommatut kosteussuojatut. Avo- tai koko, mistä ny sattuu tykkäähänki.

Hanskat käres, lypsyllä ja muis töis. Lypsyllä kertakäyttööset, muis hommis on monilukuunen määrä vasemman kären hanskoja (ne oikian kären on aina hukas).

Jalaas saappahat tai työkengät. Turvakärijellä ja naulahan astumissuojalla. Kengät näyttää sille, että ne ei kävelimisehen tarvitte ihimistä muutaku näön vuoksi, ne osaa sen homman aiva luonnostansa. Tasaasen kävelyn, juoksemisehen pirun huonot. 

Eikä se nykypäivän emäntä lypsä käsin, paitsi pakon eres. Mieluuten se lypsääsä robotilla, ollen laarun tarkkaalija ja lehemän ylin tarkkaalija. Mutta kyllä se viä asemalla ja parreski saa mairot tankkihin. Luonistuu se työnteko, siinä mihinä sillä vähä vanhemmaltaki virkasiskolta.

Maailma muuttuu, me sen mukana. Jopa se maatilan emäntä ulukoosesti, sisääsesti se on se sama tervaskanto, oikeen ämmä, joka teköö kaiken, jos pakko on, ei siihen miestä tarvita, muutaku siihen hommahan.