Meillon
lehemä, yllättävää eikö totta? Se on valakoonen ja pyöriä,
niiinku kananmuna, tai muumilaakson tarinoosta tunnettu Muumipeikko.
Ja jos sitä vähä tarkemmin kattoo, niin se n turpaki on vähä
niinkuu muumiilla.
Sen
oikia, virallinen nimi, on Lakson Jupiter, mutta yks lomittaja sen
nimes Muumiksi, ku se hiehona, viimeesillänsä tiinehenä karkas
siilosta, tallusti sen pallovattansa kans navettahan ja jäi sinne
asumahan. Soli sen mielestä aiva Muumimamman näköönen.
Joten
siitä lehemäparka sai lisänimen Muumi. Eikä sitä kukaa muuna
tunnekkaa, jos sanon, että Jupiterille pitää laittaa rauta ku
lypsät sen, niin ei kenenkää kellot kilaja. Mutta sanoppa, että
Muumi-perkele nosteloo sen verran, että sillä on pakko pitää
rautaa, niin kaikki tietää. Se pieni valakoonen lehemä siitä
Jäkälän vierestä.
Muumin
suku on lähtöösin meiltä kotua, se on kans niitä emännän
perintölehemiä, yks sen emistä muutti tänne 2009 vuonna, ja
muutamaa erellistä olin siäki jo hoitanu.
Ensimmäänen
niistä minkä minä muistan oli Otava, isoo, komia, valako päinen
lehemä, Otava sai Saturnuksen jonka kans me pirettihin kesääsin
juoksukilipaaluja, ku siirsin lehemiä uutehen lohkohon. Tallustit
ereltä ja lehemät lönkötteli peräs, kunnes yhtäkkiä rupes
kuuluhun kauhia töminä ja Saturnus koetti siä ahtahas kujas
ohittaa. Samoon Saturnus tuli juosten navettahanki, se oli aiva
sivuluisus siinä vaihees, ku kurvas partehen.
Saturnus
sai Uranuksen, joka oli se muuttaja, Uranus sai meillä ensimmääseksi
keuhkokuumehen ja jäi aina vähä rotuhun sitä. Uranuksella oli
Helpotus jota en saanu tiineheksi toista kertaa, Helpotus olis siis
Muumin mamma.
Muumi on
sellaanen kyläkyylä.
Se
katteloo pää pystys, isoot korvat höröllä mitä ympärillä
tapahtuu. Sen huomattavin piirre on ne korvat, jokka on niinku
lautasanteennit, kerää ittehensä tietua ympäriltä.
Jos
jonku lehemän voi kuvitella kurkkaavan nurkan takaa justihin, ku oot
potkaassu varpahas kivehen ja saratat oikeen saatanasti, niin se on
justihin Muumi.
Tänään
istuun kaffipöyräs ja mun velii yhtäkkiä sanoo, että sulla
kävelöö lehemä järven jäällä. Käännyyn kattomahan ja siä
se meni. Ja meleko kaukana, varmahan sata metriä rannasta jo. Pää
pystys, reippahasti askeltaen. Suuntas hyvin päättävääsen
näköösenä etehen päin, mahtookahan olla Rakkaussaarehen
matkalla.
Kipaasin
pihalle ja huusin lujaa ”lemmuuuuu” ja lemmu kääntyy, käveli
yhtä rehevää takaasi päinki, tasaasesti. Yhtää juoksu askelta
ei ottanu, katteli ympärillensä, kiersi pusukot, nosteli vähä
jalakoja korkiammalle risukos.
Ja kukas
se sieltä tulikaa. Muumi. Muumi oli aiva varmasti ollu matkalla
kattohon onko pilikkööjöötä liikentees. Olis pirättäny
vierehen seisomahan, isoot korvat sivulle sojottaen ja pää pystys.
Mitähän
olis pilikkimiehet sanonu ku lehemä olis saapunu apajille?
Luen tämän meidän Amalia Armaalle iltasatuna. Se on länskäri ja ei mikään maailman helpoin mut ehkä ihanin <3
VastaaPoista