Välittämisen tuskaa

Meinattihin viime syksynä isännän kans, että nyt me rupiamma pitähän sonniaki. Että saa niistä kerralla sitte, muka, vähä rahaa enemmän, ku siitä välistysvasikasta. Kuten heti huomaatte meillä oli se kuuluusa rahan kiilto taas silimis.

Teurastilit vain vilikkuu mieles, että mitä siitä isoosta sonnista saa, ku Atria tai joku muu sen hakoo kyytihin.

No nyt tänä syksynä huomattihin, kun ensimmäänen erä on viittä vaille teuraskypsiä, että ei meillä oikiastansa oo niille tilaa. Varsinkaa, ku meillä on yli kakskytä elääntä tua naapuri ranssilla orottamas, että joku hakoo ne kotia katon alle.

Siinähän sitte mietiin niiren 5 isoon sonnin ja parin kymmenen pikkusonnin kans, että mitä mä niillä tekisin.

Istuun rehusäkkiläjän päällä laros ja kattelin poikia siilos. Siä ne makas pulliat kylijet koholla, märehtii tyytyväästä ja näytti sille, että miehen elämä on sitte niin lokoosaa.

Ei auttanu taas kerran, ku ottaa puhelin kourahan ja kysellä sieltä sun täältä, että mitä niistä sonniista sais välityksehen ja laitanko nuo vähää vaille teuraskypsät ny jo pois, ja mitä nuolle välimallin sonnille teherähän, jokka ei oo lähellekkää teurasikääsiä, eikä enää välitysikääsiäkää.

Kyselin se rahankiilto silimis hintoja, koetin tarijota tutulle sonnin kasvattajalle, olivat mun sonnini kuulemma kalliha terniihin verrattun. No olikai, ku moon niitä juottanu, syöttäny ja lääkinny jos tarve on. Niis on kasvanu muuki, ku se kuuluusa pää ja karvat (tosin karvat on kyllä jo ruvennu kasvahan talavia varte, että vähä valehtilin). Laskin viä, että pelekkä juotto on maksanu 320 euroa, ja 300 olisin pyytäny kappales. Ilimootin sitte oikeen välityksehen.

Sitte tuli se ongelma niistä välimallin sonniista, ku niitei kukaa halua. Eherottivat teurastamolta, että jos teurastetahan isojen poikien kans.

Jouruun sanohon isännälle, minen anna niitä sinne, majootan vaikka makuuhuoneeseheni ne. Pienemmät poijat ei mee suoraa tappohon, että eikö niille joku paikka löyry jostaki. Sitte mä rupesin sanomahan, että emmä kuule sitte Lipsastakaa tuu teurasautohon laittamahan, että minä oon se rakkaurella kasvattanu ja piffin himo silimis kasvattanu, mutta teurasautohon en sitä saata itte laittaa.

Se nauroo ja sanoo mulle, että oot sä yks lihasonnin kasvattaja kans, että mihänä meinaat ne pitää, jos ei niitä voi sitte teurahaksi laittaa?

Siinä sitä piti ruveta miettihin, että voinko mä eres pitää niitä saatanan sonnia, jokka suurimman osan aijasta vituttaa, ku ne on ensimmääsenä huutamas, jos ei ny puoli kuus aamulla tuotu heti niille nappulaa etehen, että onko musta sonnin pitäjäksi.

Totesin, että tairamme laittaa ne välistyikääsinä pois, niin niillä on viä elua jälijellä ja mun ei tartte niitä sitte sinne viimeeselle matkalle laittaa.

Lehemän ikä on, onneksi, alakaa päälle piree. Mutta yhtä kauhia sitä on sinne autohon saatella.

Välistä tuntuu, että oon valinnu väärän ammatin, olis voinu keskittyä My Litle Ponyyhin, niistei tarvi luopua, saa kerätä hyllyt täytehen ja piilottaa komeroohinki. Eivät olis niin tilaa vieviä.