Juhannus,
keskikesän juhula. Päivä jolloon kesä on ohitte ja käännytähän
syksyä kohroren. Tänä vuonna se kesä vain ei oikeen oo viä
alannukkaa, tais eileen olla koko tämän hetkisen niin sanotun kesän
lämpöösin päivä. Mittari näytti oikeen 20 astetta hetkellisesti
ja Laksoki tohtii jättää yhtenä päivän pitkät kalsarit pois.
Viime
vuonna juhannuksune oli kylymempää ku erellisenä jouluaattona.
Näin tietoiskuna, en kyllä yleensä muista mitää tällääsiä
asioota. Niinku toiset muistaa, ne voi kaivaa muistinsa syöveriistä
ja sopukoosta päivämäärän usiamman vuoren takaa ja sanoo justhin
minkälaanen keli on silloon ollu, ja varisinki omien kakarooren
syntymäpäivän muistetahan niin. Minen muista, olin se asian
kuniaksi usiamman päivän pöngättynä keskussairaalahan sisälle,
eikä palijo eres verhonraosta näkyny paistaako vai onko pilivistä.
Juhannuksen
kuniaski ei oo enää ku muutama hehtaari kylyvämättä. Että
Lakson perälläki voirahan kuulemma tänä kesänäki isännän
parta ajaa, pitää kuulemma kylyvö partaa jolle saa vasta niiren
päätyttyä näyttää partakonesta. On kyllä venyny sen verran,
että voi vierä sen sinne lehemien kans samahan rivihin ja päästää
Heiningerillä senki leukaperät puhtahaksi siinä mihinä nautojen
häntä karvat saa kyytiä.
Ja
toinen asia mitä juhannuksen kuniaksi ollahan tehty on se, että
ollahan sitte lääkitty Ruttua. Ei oikeen ny lähteny töpöttähän
niinku olis tarvinnu. Tartti tänä aamuna tilata tohtori antahan
emännän lemmikille kalakkia ja muita tarvittavia suonehen.
Se
kyllä syö ja märethii, mutta se viimeenen rutistus siitä ylös
noususta jää tulematta. Ku olis reipas henkinen, ja hyvä
selekäänen isäntä, mitä meirän isäntä ei tällä hetkellä
oo, niin sen kampiaas ylähä, ku rouva itte yrittääs ja toinen
vähä hännästä tunkkaas.
Son
kuulkaa ihimeellistä, siitä hännästä ei tartte eres kauhiasti
nostaa, ku se antaa sen tarvittavan avun tuollaaselle 13 vuoren
kangistamalle rouvalle, että se pääsöö pimpahtamahan pystyhyn.
Ollahan me sitä jonku poikimisen jäläkihin avustettu muutama
viikko tuollalailla. Ja sitte on menny monta poikimista sen
jäläkihin, ettei oo tarttenu avustaa mitenkää. Isäntä jo kehuu,
että son masentunu, ku sen vasikka kuoli, että on siitä kii.
No,
ny miehet kokuaa siä nostotelinestä sen ympärille ja vinssaavat
sen sillä jaloollensa, saa seisoa siinä rauhas ja mennä maata, ku
sille tuntuu. Mutta ylähä nousu tapahtuu pienen avustuksen kans.
Kai
sitä tarttoo henkisesti valamistautua siihen, että se viimenen
päiväki tuloo meirän yhteeselle elolle, sorkkaliitto loppuu
ennemmin tai myöhemmin.
Varsinki
ku sain sieltä lehemän perseestä käsihini ihotulehruksen ku
poi'itin sitä. Ei olis ehkä kannattanu niitä enterorokon
valamihiksi rikkomia työntää toosahan sekaahan, vaikka hanskoja
koetin sovittaakki. Mutta hätä ei lukenu lakia.
Sainpahan
unohtumattoman muiston siitäki toiminnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti