Ihka oma Jaguaari

Paalisilappuri, Härmälääsittään sanottuna. Suomeksi paalisilppuri ja näin kotoosasta paalisilippuri. Tai viä kotoosammin helevitin kones, Jakulaari ja Se-Romu.

Huomasimma heti kohta, pihaton valamistumisen jäläkihin, ettei hullukaa kuivittele niitä karsinoota käsin. Sattuu näes sellaanen rakennustekninen ongelma, että sitä pihattoa oli muutama metri kavennettava, ku voimalinija kuluki liian lähellä, ja kenenkää rahapussi ei riittäny siihen, että sitä olis ruvetta siirtähän. Ja näin ollen takakäytä on oikeen hyvän levyynen nauran siirtohon, se ei maharu siä kääntyhyn, mutta sinne ei sitte mikää veheje maharu. Pienkuormaaja mahtuu, iliman mitää pihtiä tai kauhaa.

Tämä tarkootti sitä, että kuivitus peli oli akka ja tarikko. Ja akka oli vahavasti tiinehenä ensimmääsen vuoren ja sitte mukula kainalos. Elikkä soliki sitte yhtäkkiä isäntä, jonka sitä piti kuivittaa.

Niinpä päätimme, että joku veheje siihen hommahan on saatava. Ja ikuusesta liian rahan puutteesta kärsivinä katteltihin kaiken maailman mainoksia paalisilippuriista ja muutamaa kokeeltihinki. Jeantil olis ollu enemmän ku sata jänistä. Mutta kukkaro määräs, että ostettihin Jaguar. Ja siitä se elämä Härmälääsen rauran kans sitte alakooki.

Ensinnäki se haku oli jo saavutus. Henkilöautolla traileri peräs. Ja se vekotin painaa jonki verran. Paloo ainaki karstat Avensiksen moottorista, ku verätti hyvääsesti koko matkan, oikeen isua ei voinu silimähän lyörä.

Alakuhunsa sillä kuiviteltihin kaharen taloon mullit, että on sitä käytettyki. Johonaki vaihees se rupes olehen enemmän pajas, ku töis. Aina oli jotaki rempallansa. Milloon sylinterit ”Sujahti” ja tartti nostaa se perälauta etukuormaajalla paikkahansa. Milloon on pohojan kolakulijetin lauennu, ja tietysti jäinen paali sisällä.

Välistä on menny hydraulimoottoria. Mutta täs voi sanua onnen onnettomuures olevan se, että Varmos on samanmoonen ja ku tuo Varmo oksensi moottorinsa pellolle, niin napattihin siitä tarvittava onales, ja taas Jaguaari laulaa.

Lomatoimistoki ihimetteli isännän pitkän sairasloman aikana, että oikeen oikiastikko sillä osaa joku kuivitellakki pihaton. Kieltämättä, ei sitä rakkinetta sovi aiva kaikille käyttöhön antaa. Tuloo pian enemmän vanhinkua ku valamista.

Aina vain haaveellahan muun merkkisestä, mutta kummasti tuo onnistutahan tekohengittähän kerta toisensa jäläkihin lyöntihin. Pikku-Makeki varmahan on aiva onnesta soikianan, ku soitan, että tulsikko tyhyjäähän ja kuivittelehen pihaton.

Sitei voi uskuakkaa, kuinka kauan voi konevoimin mennä siinä pihaton kuivittamises tuolla viheriällä hirviöllä.

Välistä on sitte pitkän aikaa kuvitettu mettäkärryllä,joka on nopiee konsti siihen. Mutta se loppuu siihen, ku isäntä huitaasi osan lampuusta katosta alaha hieman hallittemattomilla liikkehillä. 

 

Toisinansa tuntuu, että eristystä ei oo tapahtunu siitä akka ja tarikko aijasta. Nyt tosin enää mun ei tarvi hikoolla sen asian kans, miehet hoitaa sen kiroollessansa paalisilippurille.