Millaanen
on maatilan emäntä, se mielikuva mikä ihimisille siitä tuloo
mielehen ensimmääsenä, ku sana ajatteloo?
Onko se
historian siipien havinan alla oleva kuva naisesta, jolla on
ruurullinen huivi pääs, hiukset nutturalla tiukasti verettynä,
piilotettuna sinne huivin alle. Niin sanottu askarestanttu päällä,
mikähän niiren virellinen nimi mahtaa olla, sellaanen erestä
napitettava, suurin piirteen polovihin asti, yllätys, yllätys,
mielellänsä ruurullinen verha. Maharollisimman epäpukeva
vaatekappales.
Ruskiat
sukkahousut, siis oikiasti ruskiat, ei mikkää ihon väriset vain
sellaaset kohtalaasen ruskiat ja vähintänsä 120 denieeriä
paksuutta, mieluuten enemmän.
JA
kaiken ruunaa haisaappahat.
Niin ja
se emäntä ei lypsä millää lypsykonehella, sillä on aito
emalinen sankoo, mitä se kuljettaa siä navetas, lehemältä
toiselle. Ja lypsyjakkara, ei mikää nykypäivän hieno, vieterillä
tai kaasujousella varustettu, painon mukahan säärettävä. Vaan
oikia lypsyjakkara. Osa niistä on kolomijalakaasia, osas on oikeen
nelijä. Ja ne kolomijalkaaset on niin matalia, että ittiä aiva
häjyä teköö ajatus vääntää siihen jakkaralle istuhun, että
pääsis lehemän nisiä nyppihin. Siinä oot justihi tulilinijalla,
jos potkurin saat lypsettäväkses, ja sen verran matalalla,
epäkurantis asennos, ettet pääse sukkana ylähä, jos se nauta
rupiaa sorkkiansa heiluttahan.
Vai onko
se emännän mielikuva, haave, se nykypäivän emäntä? Se jollon
pääs tuubihuivi, lippis tai pipo, hiukset saattaa olla niin
lyhkääset, että ne saa tukittua sinne päähineen alle iliman
mitää tuskaa.
Päällänsä
sillon haalarit, rehufirmojen mainos sellaaset, kaupan päällisinä
saatu, tai sitte ihan itte hommatut kosteussuojatut. Avo- tai koko,
mistä ny sattuu tykkäähänki.
Hanskat
käres, lypsyllä ja muis töis. Lypsyllä kertakäyttööset, muis
hommis on monilukuunen määrä vasemman kären hanskoja (ne oikian
kären on aina hukas).
Jalaas
saappahat tai työkengät. Turvakärijellä ja naulahan
astumissuojalla. Kengät näyttää sille, että ne ei kävelimisehen
tarvitte ihimistä muutaku näön vuoksi, ne osaa sen homman aiva
luonnostansa. Tasaasen kävelyn, juoksemisehen pirun huonot.
Eikä se
nykypäivän emäntä lypsä käsin, paitsi pakon eres. Mieluuten se
lypsääsä robotilla, ollen laarun tarkkaalija ja lehemän ylin
tarkkaalija. Mutta kyllä se viä asemalla ja parreski saa mairot
tankkihin. Luonistuu se työnteko, siinä mihinä sillä vähä
vanhemmaltaki virkasiskolta.
Maailma
muuttuu, me sen mukana. Jopa se maatilan emäntä ulukoosesti,
sisääsesti se on se sama tervaskanto, oikeen ämmä, joka teköö
kaiken, jos pakko on, ei siihen miestä tarvita, muutaku siihen
hommahan.
Olipa osuvasti kirjotettu, justko eilen vähän samoissa aatoksissa tuusasin kannukoneen kanssa. Ei siinä just syöneenä maha täynnä kauheen kiva ollu kyyristellä, vaan kyllähän tuo silti onnistu :D
VastaaPoista