Vieraaleva tähti

Tämän päivän vieraaleva tähti oli sitte teurasauto. Tiä ny sitte onko se niin kauhian kiva asia, laittaa se työkaveri sinne kyytihin, lyörä ovet kiinni peräs, ja kattua ku takavalot häviää tuonne Kivistön kurvihin. Tietää, ettei sieltä kyllä ainakaa takaasin tulla, että se seuramatka vie vain yhtehen suuntahan, paluukyytiä ei oo tarijolla, kyytihin noussehille.

Sinne on täs vuosin varrella ja jonki verran lehemiä laitettu. Ensi laitoon niitä kotonani kyytihin, siä oli sonniaki, että niitäki on muutama saateltu matkahan. Siihen hommahan en sekaantunu sen kummemmin, ku näytin pöyrän puolelta, että mikä tai mikkä poijat ne tällä kertaa on ajelu vuoros ja siirryyn takavasemmalle kattohon, että kuinkahan täs käy. Riimu päähän ja menoksi. Sonni on muuten monasti heleppoo siinä, ku lehemä.

Lehemää on kulijeteltu pitkin navettaa, son tottunu menehen jostaki ovasta tai ovista, ja sinne yhtehen suuntahan on, ainaki meillä, kohtalaasen epäsuotavaa mennä. Ja sinne suntahan tarttis mennä, ku se teurasauto saapuu.

Siinähän koetat olla suuri lehemä kuiskaaja, ja kertua sille hyvin epäälevääsen näkööselle kantturalle, että kyllä se kuule tänään on aiva suositeltavaa kävellä omin pikku sorkkasin tuonne päin, ettei kantaa tarttis.

Pistää välistä miettihin, että mitä niiren karvaasis päis oikeen välähtääki. Hoksaako ne, että tuonne suuntahan Aluna ja Alissaki meni, tuosta ovesta, ja eikä niitä sitte oo enää näkyny. Menöökö se tieto emältä vasikkalla, että tuo on se ovi, josta ei oo takaasi tulemista.

Siinä tuloo kaikkia mielehen, ku tunkkaat sitä lehemää puosta ja koetat lykätä omaki perse silimä tuumaa pitkällä. Nelijä sorkkaa on juurtunu betoonihin hyvin tehokkahasti, välistä tekis mieli kattua, että onko se kasvattanu juuret.

Herra Hurtta on täski asias oikeen eherotoon. Siton kehuttuki, että se jaksaa orottaa justihin siihen asti, kunnes käsky käy. Sitte on yks isoo HAU. Ja toinen isoo loikka ja lehemä on autos. Muttei sitä ny aina huvita, välistä on tärkiämpää maata pahana läjäs ja kattua, mitä ne ihimiset teköö.

Meillä tosin nykyysin se autohon laittaja on isäntä. Son jotenki sille sopevampaa hommaa. Mä niitä lypsän työkseni ja raapputtelen niiren perspieliä ja karvaalen, sillon kliinisee suhtautuminen nuohin nautoohin. Varmahan, ku se katteloo niitä palijolta sieltä ruokintapöyrältä, eikä jouru vuorattahan verta, hikiä ja kyyneleetä siä parren puolella.

Sellaasta se elämä on. Huumoria olla pitää, välistä vähä hurttiaki.