Paluu arkehen

Paluu arkehen oli sitte eres eileen aamulla. Puolentoista kuukauren perseen levittämisen (no, tein kyllä ensimmääsen viikon itte, ku ei ollu lomittajaa, ja viikko olis jälijellä, mutta isäntä kaatuu ja loukkas selekäänsä, se jatkaa sen lopun) jälkihin koetti se navetta aamu.

Virittelin herätyksen erellis ehtoona päälle, varmistin satahan kertahan, että soi varmahan viiren jäläkihin. Menin maata aijoss, eli ennen kymmentä. Kääntyylin ja vääntyylin sängys, koetin laittaa tyynyä parempahan asentohon pään alle, samallalailla ku soli erellis ehtoona, että nukuttaa makiasti. Heitin peiton pois jaloolta, oli kuuma. Verin sen takaasi, kääriin itteni siihen, ku muumion, oli kylymä. Kusetti. Kattoon kellua, ykstoista. Käänsin kylykiä.

Onnistuun hetkeksi nukahtahan. Heräsin ja kattoon kellua, yks. Kääntyylin ja vääntyylin, toistin ehtoolliset rituaalit. Nukuun hetken, kattoon kellua, kolome. Ennen viittä, kattoon seuraavan kerran, en viittiny viä nousta ylähä, orotiin, että se kello soi.

No se soi, ja otti niin saatanasti hermohon, ku olis nukuttanu ensimmäästä kertaa sinä yönä oikeenki makiasti. Ei auttanu, ku nousta ylähä. Kaloritoonta mustikkakeittua hetulahan ja navettaa kohti. Epäälin vähä pihan läpi kiitäessäni, että pakkaastaki saattaa olla. Olihan sitä 8 astetta, ihime ku tuntuu vähä kalsialta.

Vaihroon vaatteheni, ja menin navettahan vahtaahan lehemiäni. Ihimettelin siinä, että oikiastikko mä nämä saan lypsettyä ja hoirettua tänä aamuna. Mistä alakaasin? Onko pakko? Voisko mennä maata takaasin, vetää peitot korvihin ja toivua, että herään joskus paremmalla onnella uurestansa.

Ei auttanu, kun tarttua hommihin. Samallalailla se paskakola vissihin sopii kätehen, ku ennenki, kerran parret tuli kolattua ja haravootua. Kuivikettaki osasin lipata kärryhyn lapiolla ja kauhalla sinne lehemien partehen. Osasin mä lomittajaaki ohojeestaa torella hyvin, vaikka se on siä navetas ollu viimeesen kuukauren aikana, kun minä itte.

Rupesin suunnittelehen sitte, että perijantai ehtoona me mitatahan mairot. Tänä aamuna testaaltihin vähä lypsinkonesta maironhoironneuvojan kans, että päästääs kärryylle mistä ne meirän solut johtuu. Vaikka kuulemma viime tankillises oli sitte ollu, varmahan ensimmäästä kertaa meirän historian aikana, alle satatuhatta.

Lehemäkki oli heti nostanu maitomääräänsä, ku navettahirviö saapuu remmihin, varmahan ne ajatteli, että ny ne yt-neuvottelut alakoo, niinku muiski yrityksis. Jos tulosta ei tuu, niin son ulos sitte.

Tästä on pakko jatkaa, vaikkei aina niin huvittaaskaa. Varsinkaa, näin pitkän sairasloman jäläkihin, se paluu arkehen on aika karu. Kumpahanki oppii, heräähän joka aamu tai makaahan lämpöösis peitoos. Kumpi parempi.