Ruokinta pulmia

Se on taas se aika syksystä, että lehemät jää suurimmaksi osaksi aijasta sisälle. Lairuun on loppuun kaluttu, hieman pakkaasen "polttama" ja kasvu tyrehtyny. Tarttis taas ruveta ruuvaamahan ruokinnan kans.
Ja siinonku ruuvaamista, mairot hukas. Ollu niistä pirun kesän helteestä asti, vituttaa ku pientä oravaa, jonka käpy on jääs, ku katteloo maitoauton kuittia.

Se tarkoottaa siis sitä, että tarvii krapsutella päätänsä ruokkijan ääres, kattellen tämän hetken annoksia ja mitähän niille tekis. Mähkiä rehunäyttehien kans, kun ny ensi kömpiis sinne auman päälle kairaahan niitä. Tämän hetken paaliista otin jo näyttehet. Niis mitää vikaa ollu, oikiastansa. Vain meirän lehemis, vai olisko kuintekin hoitajas.

Tehtihin siinä murskevilijaaki, se sais ny  olla muutaman viikon kiinni ja sitte syöttöhön seki. Välistä musta tuntuu, että meirän kantturat on possuja, ne tykkää kotoosesta vilijasta eniten, sillä ollahna päästy parahaasiihin keskituoktoksihin omalla vilijalla. Mikon musta kumma, tää oo mikkää vilijan kasvatusmaat, kai ne tykkää sitte tyhyjistä kuorista, ja kaurapuurosta.

Ainaha sitä haaveeloo kovista keskituotoksista, kymppi olis kiva, mutta kiitos kesän kuumuuren näyttää tuo yhyreksänki aika kovalta saavutukselta. Eipä sillä, emmäkää niillä heltehillä olis tykänny lypsää, mun ei sentäs tarvinnu tuottaa sitä maitoa, senku vaan hikoolin kyykkiessäni.

Voikai täs sanua, että viime viikkoosen navetan suursiivouksen johorosta maitomäärä ei eres tippunu, että voi miettiä mitä ne kolome eres mennyttä lehemää lypsi. Jotenki tuntuu, että jos navetta on ääriänsä myöten täynä, niin maitomäärä ei silti nouse, pienellä vajaa täytöllä ne pystyy aiva samahan mihinkä siinä ikkunoja pullistelevas tilaski.

Mitä tästä taas opimme, no oikiastansa ei yhtää mitää. Joka tapaukses sitä navettaa yrittää tappihinsa asti täyttää, vaikka kuinka oot huomannu, että ei se varmahan oo kannattavin tilanne. Vilijaaki ei tuu syötettyä koko vuotta, ku ei oo sille tiloja mihinä säilöä, murske on ainut vaihtoehto, siilot on pureettu ja siinäki on mullin karsina. Ja se hiton pötkä ei taharo säilyä lämpimillä. Yhtä paikkallansa junnaamista päivästä toisehen.
Ny mä meen tekehen ehtoo mitan, harmittelen niitten maito määrien kans, ja koetan taas laittaa isännän rukkaahan ruokkijaa (son niin korkialla, etten yletä sinne, ku jakkaralla). Ja sitte taas orotellahan. Ja toivotahan parasta, niinku lehemän piros aina. Yhtä toivomista, päivästä toisehen, ja pahimman pelekäämistä.