Meillon ollu jo jokusen vuoren pihatos hiehojen päiviä sulostuttamas Herra Sonni. Siinä vaihees, kun olin äitiyslomalla meinas vähä hiehot päästä ikäneirooksi tiinehtymisen kans, ku kukaa ei huomannu, koska ne on kiimas, vai onko ne kiimas ollenkaa ja muutama oli sellaasia, että ku aamulla hyppii niin ehtoolla oli veri puos.
Niinpä ostettiin sitte ensimmäänen Herra Sonni, joka oli Angus. Ajattelin, että aiva sama mistä ne poikii, kunhan poikii. Niinpä meille muutti Herra Numero 50. Sen sonnin nimi oli oikiasti se... Herra numero 50 hoiti hyvin hommansa, välistä huvitti seurata sen touhuja pihatos.
Kun hieho rupes olehen "siinä" tällis, se kuluki leuka hiehon perseen päällä ja "vinkuu" . Isäntä ihimetteli, että minkä takia se nuon teköö, kehuun sille, että son niinku muutki miehet se vonkaa "anna ny, anna ny".
Sitte välihin mahtuu yks niin sanottu tuhkamunaki, joka sai peräti yhyren hiehon tiineeksi. Epäältihin, että sillä oli käyny poikien välises rakkaures vähä huonosti, ja veheje oli tavallaan hiemen siirtyny sivuhun, eikä se osunu oikian reikähän. Koska seurates sille kävi justihin niinku nuorille miehillekki, tuli reisille.
Sitte tuliki tosi sonni, Precet. Joka astuu vaikka karsinan airakki, jos ne sille sattuu haisehen, että tällis olis. Ja sai kaiken tiineeksi. Ruttuki oli sillä, varmuuren varalle, kolome päivää, ku ei meinannu tiinehtyä. Lopulta se vanha lehemä oli saanu Precetin panemisesta niin kylläksensä, että kömpii aitojen yli toisehen karsinahan huutamahan, että tulukaa hakehen pois.
Sellaasta lehemää ei ollukkaa, mitä Precetti ei tiineeksi saanu. Siis oikiasti. Se pelasti muutaman vanhan mammanki lypsäjän uran suorituksellansa.
Precetti vaihtuu Henioinihin, senki Precetti kävi ohi mennessään astumas... Henion taas oli vähemmällä käytöllä, varsinki, ku soli hieman valakkaava ja sille ei kelevannu kaikki hiehot, vain soli torellaki valitteva niistä. Piti olla valako-ruskia, koko ruskiat ei käyny. Veera kävi Henskalla ja teki siitä, valitettavasti, sonnin.
Ja sitte saatihinki tilalle varsinaanen Herra Sonni. SAvinnan Jalopeno, Jallu. Jallu oli kaikki seittemän kuukautta meille tullessansa, mutta nuori ikä ei oo sitä haitannu siinä hommas. Se alootti heti, meillä oli luokitus justihin menos, ku se poika päätti näyttää kykynsä ja Kanadalaiset vieraatki nauroi, että "It's Canadien".
Jalmari on jättäny meille jo kohtalaasen määrän tyttäriä, enkä mä viäkää malttaas siitä luopua, ku son niin soppelin kokoonen, ja mitä jos mä tarvin lehemillä sonnia, meirän pikkusonnin pitää kasvaa viä tosi palijo, että se voi astua lehemää. Ja Jallu on kokenu matkustajaki,son muuttanu meille ensi Ikaalisista, sitte son joka kesä viety laituumelle tyttöjen kans autolla. Ja mihinkä sonni menöö sinne menöö hiehokki, taas nähärähän kuinka tärkiä se mies on naisille.
Tänä kesänä teurasauton kulijettajat kauhistuu, ku kuulivat, että mullei oo ollut hiehot ennemmin langoos, ku vietihin ne Ikkeläjärvehen "meinaaksä, että ne pysyy tää" "No, pysyy, pysyy, niillon sonni, joka ne vahtii". Ja niin Herra Sonni teki, ajoo naiset laumahan keskelle, ja jos joku lähti pois, niin se haki takaasin. Eipä sillä, kyllä mua aina vähä hirvittää olla sen sonnin kans tekemisis, son kuinteki aina sonni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti