Mikää ei mee suunnitelmien mukahan

Tiettäkö sen tuntehen, kun suunnittelet, että tänään mä teen sitä tätä ja tuota. Ja viä vähä tuotaki. Ja mun pitää päästä aamulla nuon varahin pois navetalta, ja ehtoollaki tuohon aikahan ku on menua. Oot ajatellu suurin piirteen jokaasen liikkehenki mitä teet ja kuinka kaikki menöö, kellon aijatki vilisöö pääs, mulla menöö käytävän lakaasuhun viis minuuttia, ritilät haravoon toises viires minuutis ja kuivikkehekki nakkaan alta valon.

Ja sitte huomaat, että niihin hommihin sulla meni jo puolitoista tuntia, ku huomasit, että voisin tuostaki vähä nyppiä ja tuoki vähä retajaa, ja on muuten oikeen iesuksen tarpeellista vaikka ruveta pesehen maitoputkia päältä ny justihin. Ja lypsyn aikana on oikeen hyvä karvata utarehia, ja vaikka koko lehemäki, jos ny sille näyttää, että se olis sitä vailla. 

Tai meet aamulla navettahan, valamihiksi myöhäs, ja olis kiire poiski, ku oot sopinu menua jo kohta aamusta. Ensimmääseksi ku laitat valot, niin pöyrältä nousoo joku sankari, venyttelöö muina Paavoona, nostaa häntäänsä ja vääntää kunnon paskaläjän sinne. Mielehen ei tuu, että voiku ihanaa, lemmu on saanu jalootella kunnolla yöllä. Korkeentansa, että "voi vittu, ja siä on varmahan tunkiollinen paskaa". Sitte se sama sankari kiertää navetan viis kertaa ympäri, eikä oo tietoonenkaa parrestansa "Mikä parsi? Onko mulla sellaanenki?"  Sitte ku joskus pääset navetalta pois, niin huomaat, ettei oo enää toivuakaa, että kerkiääsit suihkuhun, pakko mennä ihan luomuna, "vienosti" paskalle haisevana.

Tai suunnittelet, niinku me tänä aamuna, että otetahan nuo mullit sisälle tuolta, ne tuloo muuten tuon jauhosangon peräs, niinku kymmenen pientä elefanttia. Muuta ei tarvita. 

Meet sankos kans sinne, ku oot avannu veräjät. Ne kymmenen "pientä" nautaelääntä  kattoo sua yhyres ryppähäs, hyvin epäälevääsen näköösinä. Mikä helevetin juttu tämä ny on? Son yleensä tuonu ne jauhot tänne, ny se nuuka pitää ne tuo ittellänsä vain, eikä aiokkaa antaa niitä meille. Korkeentansa yhyren saat, viirentoista minuutin maanittelemisen jäläkihin suunnittelemallas lailla sisälle. Muut tarviiki sitte käyrä, melekeen yks kerrallansa ajamas sisälle. Ja sitte jää viä se viimenen sissi, joka lopulta hyppää airan ylitte pihamarkille. Siinä vaihees tuntuu jo torella toivottomalle, kuvittelet jo mielessäs sen katuavan horisonttihin häntä pystys. 

Kerranki se nauta yllättää sut, ja tuloo, niiinku aina olis kulukenu, ku avaat lantakäytävän oven. Kävelöö muina paavoona sisälle, vilikaasoo vähä päälle, varmahan ajatteloo, että mikä täs ny. 

Joskus lehemäki voi yllättää. 

Sellaasta se on elämä nauran kans, eipä siinä auta palijo kellohon välillä kattella, suunnitelmat on luotu muuttuhun ja joustahan.