Vasikat, ne pienet ihan pirulaaset, josta se lehemän elämä lähtöö liikenteesehen, ja joista on helevetillinen työ.
Ne aiheuttaa monenmoosta päänvaivaa, itkua ja hammasten kiristystä. Välistä tuntuu, että millä pirulla ne onnistuukaa pysyhyn yleensä hengis, tai kuinka onnistuvat olehen kuolematta.
Ne on jotenki mun inhokki-hoirettavien-listalla numero ykkösenä.Varsinki se juottaminen on sitte aiva perseestä, tai on se kuulkaa helevetin kivaa hommaa silloon, ku lyöt vain sen tutin vasikan suuhun, ja se juo niinku ei mitää oliskaa. Mutta siinä vaihees, ku se muklaa sillä kielellänsä, ja tunkoo sitä pihalle ja nenähän ja joka paikkahan, muttei tajua laittaa sitä oikianmooselle tötterölle, että se maito rupiaas katuahan ääntä kohti, son niin perseestä olevaa hommaa, ku ikinä vain voi olla.
Ensimmääsellä juotolla ja toisellaki antaa heleposti letkutuspullolla, ja ajatteloo, että ei tyylillä väliä, kuhan hänenssä on. Mutta sitte sen tomppelin pitääs tajuta pikku hilijaa ihan itte halittehen se homma... Kyllä joskus on taivas osuuksia menny siinä hommas, niin, että rapse on vain kuulunu. Toinen pitää pullua, ja toinen vasikkaa ja turpaa, ja koettaa painella sitä kiinni ja auki, että se sais sen verran mairon makua, ja kokis valaastumisen, että tästä se elämän eliksiiri on tehty. Ja sitte ku oot monta päivää taistellu sen kans, ja kerran kiukuussas nakkaat tuttisangon vain roikkuhun karsinahan ja sanot, että kuole vaikka sankos vierehen, niin se pirun rontti juo sen, muina paavoona, aiva niinku olis aina teheny sitä itte.
Isoompien kans, oletettavasti, jo pärijää. Me hommattahin jo horvin aikaa sitte (ensimmääset sillä juotetut on ny kaks kertaa poikinehia) Vasikkapiika. Oli tieros, että kesäkuus räjähtää 16 lehemää, ja mua jo ällötti etukätehen, se työmaa mikä niistä oli tieros, niin isäntä eherotti, että hommatahan sellaanen. Katteltihin sitä Sarka-messuulla ja pääryttihin tekehen tälläänen investoonti emännän hermojen hyväksi.
Sille on kuulkaa kätevä laittaa sitte se karvavauva, ku son ensi oppinu juomahan tutista kunnolla, laitetahan me joskus suoraa emän altaki sitte, ku ollahan laiskuuksis sitä siä meleekeen viikko piretty, ja se vasikkaki on sen verran silimät pystys, että tuttisangon kans sitei juoksemalla kii saa ja juotettua.
Siä ne saavat vapaasti vetää mahansa pullollensa lämmintä maitua, tai maitojauhetta, mitä ny kulloonki on, me ollahan siinäki asias sekakäyttäjiä, sitä tarijotahan mitä satttuu olehen. Juotan huonona ihimisenä melekeen kaikka erikseen menevät mairot, no en niitä, jokka ei sille näytä, että ne olis milläälailla sellaasia, että elävälle olennolle voi antaa. Ja kyllä vasikat tykkää.
Ku tuot sen uuren piikallisen niille, niin koko lauma pomppaa ylähä ja tunkoo tutiille, siä on hetken kähinää ja suhinaa, ku tapellahan, että kuka saa ensimmääset hörppäykset hapatettua. Sitte ne menöö maata pienet mahat pömpöllänsä, ja ne välillä on aiva ku pieniä karvaasia palloja, ku ovat oikeen hotalehtanehet.
Paluuta vanhahan, tuttisankojen kans asuulemisehen tällääsen määrän juottamises ei oo. Son justihin niinku Mikael mulle joskus sanoo, ku meirän tartti saara kuus juotettua nelijä kertaa päiväs, ja sinne karsinahan oli pakko mennä "Jos ei tietääs, että nauta ei oo lihansyöjä, niin tuonne karsinahan ei tohtiis mennä". Vasikat ryntäs joka kerta ku hyeenat paikalla, tökkihin ja pökkihin, repihin haalariista ja tunkehen etehenen ja pökkihin muita pois tutiilta, jos joku oli hitahee ku ne itte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti