Silloon kakskymppisenä, varsinki silloon, ku me tuon Lakson kans tavattihin, oli aiva sama kuinka myöhään, tai siis varahaasehen valavoo. Sitä jaksoo kuulkaa lähtiä aamulla lomittahan iliman mitää tuskaa, kello herätti muutaman tunnin yöunien jäläkihin. Pomppasit pirtiänän ylähä, kuppi kaffetta naamarihin ja Corollahan istuhun ja hanat kaakkohon.Ja työt meni niinku leikkiä vain. Vai olikahan se sitä rakkauren huumaa millä ne jaksoo.
Nykku juorut valavomahan, mukulan kans tai sitte niitä mullia jaharaten pitkin yötä, tai et saa nukuttua muuten vain, tai sitte murehrit kaikki tekemättömiä töitä. Tuloo aamu, herätys kello soi korvan juures, ensinnäki se ääni on sen verran hermoja riipivä, että tekis mieli hakata koko toosa paskaksi. Ensi tunnustelet, mitä paikkaa särköö eniten tänä aamuna, sopiiko sen Valottaren potkiman poloven suoristaa tuosta nuon vain.
Mihänä mun käret on? Olokapäitä särköö niin, että vois kuvitella jonku lykkäävän niihin hehkuvia rauran kappalehia menehen, ovat vissihin kärsinehet emännän lyhyyrestä ja maitoputkien korkeuresta ja väännettävistä maitohanoosta jonku verran. Loppu osa käsistä onki sitte tunnottomat, ku oot nukkunu ne pään alla mahalla, jos ny voit mahallas maata, kuinka sattuuki närästähän viime yönä. Ettit ne sille kärellä mikä on vähiten puuruksis, tai leualla tökkien. Kah, tuoshan ne on. Orottelet, että tunto palaa.
Nouset istuhun sängyn reunalla, kömmit ylähä ja hyyskähän. Satut vilikaasehen peilihin. Herran jumala, kuka meirän hyyskäs on mun lisäksi. Tunnustelu osoottaa, että on muuten aiva oma naama joka sieltä peilin syöveriistä kattoo vastahan, vaikket heti sitä omakses tunnustaaskaa. Silimä pussit on kantokaffoolla, ryppyjäki on tullu sinne ja tänne, kulumakarvat on varmahan liiasta kulumien kurtus pitämisestä päättäny kasvaa yhtehen, ajattelivat vamahan helepottaa hommaa, ei tarvi kurtistella niin, ku mähkii asioota.
Silimäpussien lisäksi toivon, että nuo rypyt silimä ympärillä johtuu nauramisesta, ei iän tuomasta ja siitä rästäs vuoros pitämisestä. Vaikka silläki kieltämättä on osansa asiahan, eikä aina niin pieni. Tahtoo se ainut ryppyvoire olla kunnon silaus lehemän paskaa aamuun ehtoon. Ei taharo viittiä ehtoolla enää, ku lypsyyltä tupahan kömmit ja suihkus käyt, naamahan uhurata aikaa, siinähän son mukana retaannu nämä vuoret. Enkä ny ikinä muutenkaa oo ittiäni kukkasena pitäny, vaikka kukkiihan se perunaki.
Tukkaa onneksi riittää, mutta suurimman osan aijasta sitä on sellaanen Bad-Hairy-Day, aamulla son pystys, ku on tyynyhyn lintatttu ja painajaasten kans siihen oikeen hinkattu. Aamu kaffa pöyräs isäntä välillä kattoo huvittuneena "kylläpäs sullon taas rakas tukka pystys" ja aamumörkö toiselta puolen vastaa "no mulla sentäs on sitä, toisinku eräillä".
Sitte sä kömmit navettahan. Rupiat lypsylle, polovet naksuu, pääset ensimmääsen vierehen kyykkyhyn, ja sitte saaki ruveta ihimettelen mitenkä sieltä pääsöö ylähä. Välillä tarttoo ottaa tukia vähä lehemästä tai parren eroottajasta. Kyllä se sitte siitä lähtöö, ku saa vain konehen käyntihin. Kieltämättä se vaatii vuosi vuorelta enemmän aikaa, yskii ja köhii ja pakoputkiki savuuttaa. Mutta keherää lopulta ku isoo kissa.
Mieleltänsähän sitä on jääny siihen kakskymmpisen tasolle, ja joskus voi viä sanua näkevänsä sen sieltä peilistäki kattovan vastahan. Mutta tiettäkö mitä? Näin on siltu hyvä, emmä kaipaa niitä elettyjä vuosia takaasi, aina on menos elämän paras aika. Sellaasena ku son, lehemien kans ja iliman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti