Navetan mielensäpahoottaja

Lehemis on niinku ihimisiski, persoonia. Toiset on niitä näkyvämpiä, sellaasia, jokka tuo ittensä hyvin esille, julistaa mielipiteensä kaikille. Hyvin selevästi, niin, ettei vain jää keltää huomaamatta, mitä mieltä sitä ny satuttihin olemahan mistäki asiasta.

Toiset on sitte taas niit tasaasia, arvokkahia rouvia, jokka tietää, että näin se maailma makaa, ja minä siinä mukana. Ne elää tavallansa, iliman mitää suuria nousuja tai laskuja. 
Sitte on niitä herkkiksiä ja hienohelemoja, jokka on ihimeessänsä kaikesta, ja kaikista. 

Ja sitte on Eka. 

Eka on lehemä, jonka takia on pakko loma aamunaki mennä navettahan. 

Eka on mielensäpahoottaja, kaikki pitääs olla  justihin niinkun Eka haluaa, pilikullensa. Ekahan saa sattua vain vasempahan kylykehen. Oikia on kiellettyä, vain Ekalle varattua aluetta. Kaiken hyvän lisäksi mullon sellaanen käsitys, että se on erellises paikas lypsetty oikialta puolen, mutta meillä sinne ei saa sattuakka. Kyllä me koettettihin lypsääkki se kerran sieltä, en oo sitte ikinä nähäny Milkmasteria ja lypsimiä, niin pieninä paloona, ku silloon.

Tämä oikein kylijen kielto tarkoottaa sitte sitä, että umpikauren päätettyä, navetta järijestetähän niin, että Eka pääsöö omahan partehensa. Ja sitä, että sille lehemälle mikä on siä Ekan oikialla puolen ei teherä mitää siitä välistä. Sitäki ollahan koetettu, punnita mittanauhalla se vieruskaveri, ei sopinu Ekalla, hyvä ku saatihin karijantarkkaalija välistä pois.

Ekaa ei saa pitää hännästä kiinni, ku siemennetähän tai tarkastetahan tiineheksi (onneksi se tiinehtyy kerrasta), son kuulkaa vain Ekan häntä ja siihen ei satuta, ja piretä ilimas. Eka pitää itte sitä koholla jos tarve vaatii, ja siinä se.

Ja jos Eka ei jostaki henkilöstä tykkää, niin Eka ei sitte tykkää. On tullu vastahan muutama lomittaja, joka on sen mielenpahoottanu heti kerrasta toiminnallansa, joka jollekki muulle lehemälle olis ollu aiva sama, niin ettei oo asiaakaa sattua enää Ekahan. Ei tarvi mennä pyyhkimähän, ei tarvi koettaakkaa laittaa konehia. Ekalle ei käy, niin Ekalle ei sitte oikiasti käy. Sorkkaa tuloo, ja ihan tosissansa. 

Kyllon kuulkaa kivaa, ku ajattelet, että on viikko lomaa, ja ensimmääsenä aamuna tuloo soitto navetalta, että mitä mä ny teen, tämä yks lehemä potkii niin, että ei voi sattuakkaa, onkahan sillä tulehrus. Siinä vaihees jo ajatteloo, että oliskahan siä taas se yks mielensäpahoottaja vetäny hernehen nenähän. Ja kysyt, että mikä sen nimi on, katto siitä lapusta. Eka. 

Niinpä niin, se tietää sitte sitä, että nouset joka aamu ylähä lypsyn aikahan, ja ehtoolla samaten. Lypsähän se oman rakkahan lehemäs. Ekan. 

Sitte sillä pirulaasella on ollu kummallaki kaurella meillä viä utaretulehrus, ei muuten jääny huomaamatta, että sillä sellaanen on. Ajateltihin kesällä, että lypsetähän se nenärenkahan kans, että helappaa sitä, ku saarahan se kikki tyhyjäksi. Ensi tarvittihin meitä kumpaaki, isäntää ja mua, että saatihiin puolen tunnin painiin päätteeksi se nokkapihti  sinne Ekan nenähän kiinni. Sitte suurin piirteen nnapuri lehemän selijän takaa koettahan, josko sen vois pyyhkiä. Jaa, ei tarvi. Soitanpa sitte eläänlääkärille, että se tuloo rauhoottahan tämän. Siinä vähä eläänlääkäriäki nauratti, että mitä pitää tulla tekehen. 

Ny joku ihimettelöö miksi mä tuollaasta kantturaa pirän? Varmahan siksi, niinku isäntä sanoo, se on justihin niinku sinä. Emäntä ja emännän Eka. Kauhiaa se olis, jos ei ittestänsä tykkääs, ku peilihin kattoo. Kaks krätyystä akkaa, mutta aika esuja peliä paikkahansa.