Mitäs sitä voi teheräkkää niinä yön pimeenä tuntiina, jolloon tavalliset, lehemättömät ihimiset vetää lonkkaa, kuorsaa ja kääntää kylykiä? No, ei ainakaa "sitä", enkä tällä kertaa murehtinu laskujakaa, siinä ensi puolen yön mais pitelin lapsen nenää, joka valuu verta ku kraana, ja ajattelin, että nymmä nukun, puoli kuutehen asti aiva huoletta.
Niin varmahan. Heräsiin siihen, että kuuluu aiva selevästi vinttihin, ku laron isoo pellinen liukuovi kalahti. Mistä pirusta se johtuu? Tuli ny siinä unenpööperös ensi mielehen. Sitte tuli että, "eikai vain?" Verhot ylähä, ja kyllä. Aiva oikias olin. Siä painoo kuulkaa mullia ja lehemää menehen yön pimeyres kintut viuhuen.
Sitä muuten saa ittensä kohtalaasen äkkiä pukeesihin ja pihalle siinä tilantehes. Vituttaa sen verran. Isännällekki kävin vähä huutamas, että koeta saatana tulla mukahan ja ÄKKIÄ. Paineltihin koiran kans latohon ja sonni oli ensimmääsenä mua ovella vastas. Hurraa, hei! Tätä mä oon kuulkaa aina elämältäni halunnukki, jaharata lehemiä yöllä. Ei oo eres ensimmäänen kerta.
Jokku viisahat miehet oli keksiny aitoja takaasi laitteassansa, että toises pääs siiloa, sen airan saa sinne betonin välihin nakelihin. Arvakkaa oliko se pysyny siä, ku oli varmahan mammoolla vähä tullu selevittelemistä arvojärijestykses ja toinen lykänny toistansa erellä. No ei. Siinä seisot ovella keppi käres, ja ihimettelet millä saat sen toisen pään kii, ja laron puolen veräjät auki ja mihinkä ne osa painoo jo menehen.
Onneksi sattuu naapurit tupakille pihalle, käytin niitä hyväkseni. Ja saatihin mullit taltehen. Koiraki lähti lätkihin, ku ensi kävi vähä sonnille rähäjämäs, meinas visshin, että hoira itte elukkas, ei kuulu mulle.
Joskus aikaa sitte oon yöllä kans heränny epämäärääsihin äänihin, ja vetääsin verhot ylähä (silloon nukuun alahalla) ja mulli vahtas yhtä tyrmistynehenä ikkunan pihapuolella vastahan, mitä minä siä sisäpuolelle. Toisen kerran loma-aamuna heräsin, ku Mikko vintistä huutaa, että ny ne mullit menöö jäätä pitki. Siä ne meni, ku köyhän taloon porsahat aurattua rataa pitki, olivat vissihin menos toiselle puolen järviä kattohon, josko olisivat mahtunu jonku navettahan, ku olivat talaven ulukoruokinnas, ku rakennettihin.
Eihän sellaaset karvaturrit mitää iskuja saanu, vaikka airas olis ollu minkälaanen virta tahansa. Tulivat kotia, ku huutelin niille. Isäntä on mulle iäti katkera siitä, se ruokkii niitä joka päivä ja ne paska piittas koko miehestä, ja ku mä menin ja korotin "kaunista" ääntäni, niin ne tuli mölisten kotia.
Lehemät meillon aiva lekenraarisia tuos yö lairunnukses. Ei muuten oikeen kesken koeteta enää. Toissa vuonna heltehillä laitettihin ne uutehen lohkohon tuonne ojan taa, että siä on yöllä kiva olla ja päivällä saa maata navetas varijos. Ensimmääsenä ehtoona ne meni sinne, ku oikeen ajattihin ja melekeen kannettihin. Seuraavana yönä mä ihimettelin yhyrentoista mais, että mikä v***n mölinä tuos klasin alla taas alakas.
Koko halavatun lauma tuli airoosta läpi klasin alus laituumehen ja veräjälle notkuhun. Ruttu viä tasaasin väliaijoon kajautti sumutorvensa ilimoolle, ku pieniä nautaeläämiä näin kaltoon kohorellahan ja tänne yöksi laitetahan. Nuku siinä sitte, viirentoista minuutin väliin kuuluu kauhia "MÖÖÖÖÖ".
Ja se sotkun määrä mitä ne saa aikahan, ku ovat luvattomilla teillä. Paskaa tuloo joka jalaalle ja naapurinki jaloolle. Joka pussi ja purnukka käännetähän, teherähän reikä, tongitahan ja hypitähän päällä.
Kyllä oli taas uskos pysyttelemistä. Olokaa onnellisia jos teillei oo lehemiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti