Karavaani kulukoo ja koirat haukkuu

Teheny sellaasen huomion elämäs, että toiset ihimiset käyttää kauhiasti turhaa energiaa siihen, että ne miettii korvat sauhuten mitä niistä ajatellahan, ja puhutahan. Siinä menöö varmahan yö jos toinenki sen asian kans vääntäes, aiva ku elemäs ei muuta muresta olis, ku sellaasia märehtiä kaiket päivää.

Minen kärsi siitä, ensinnäki jos susta ei puhuta, kukaa ei tunne sua. Soot täyrellinen ”Nobody” silloon, ihanteellinen tilannen silloon tietysti, olla aiva omihin läjihinsä, ja kukaa ei eres tiä, että soot olemas.

Toiseksensa, minkä helevetin takia vaivata ittiänsä sellaasella, mä murehrin rahoja ja niiren riittämistä ja riittämättömyyttä, niiren kans menöö välistä yö kauret, mutta mun mielestä son tärkiämpää kuintenki.

Siinä saa ku päänsä kipiäksi keksittyessänsä liikaa omahan napahansa.

Ja mullei ny mitää suurta kuvitelmaa ittestäni oo. Meillä Lakso on se mukava, ja mä en. Enkä mä orota kuulkaa, että musta kukaa tykkää ja haluaa olla mun hyvä kaveri. Moon mä, mä viihryn hyvin ittekseni. Omista muutaman hyvän ystävän joiren kans asuulen, elämä on opettanu, että niillä pärijää hyvin ja niiren kans oon tekemisis.

Moon aiva kuuluusa siitä, tai me, että se kauhia akka huutaa ja se kiva mies vain hymyylöö ja kuunteloo.

Kerran, jos toisenki, Lakso on seisonu kaikes rauhas ja polttanu tupakkaa, minä antanu tulla oikeen olan takaa ja kaikki muut ympärillä seisonu asennos. Sitteku se paha akka on lähteny, Laksolle on tuumattu ”että kyllä sullon kauhia emäntä” johonka toinen tyynesti tupakkaa polttaen ”joo, mutta muuten mukava”.

Että mitäs sitä, kuvittelehen ittestänsä liikoja.

Vaarin itteltäni, ja muilta palijo. Tiä sitte osaanko antaa takaasi samalla mitalla. Elämä on opettanu, että nauta on se mikä tiellä naisen pitää. 

Ja kyllä Lakso on vain kova jätkä, se asuu kuulemma karhun kans, säälikää miestä mäessä.