Lääkitys kohorillansa

Lehemän lääkitteminen, se on kans välistä sellaastaki tairetta, että ei paremmasta väliä. Joksus oikeen ajatteloo jonku kohoralla, että jos tuota tarttoo ruveta lääkittehen, niin tilaan kyllä teurasauton hoitahan sen homman. Laittahan kerrasta lääkityksen kohoralle.

Ai miksi?

No siksi, että osa on sellaasiaki petoja sen asian suhteen. Koeta siinä parantaa toista, ku se ei ollenkaa tajua sitä omaa parastansa ja koettaa potkia ja puskia sitä lääkittäjäänsä apinan raivolla.

Pistä siinä piikkiä lapahan, ku takajalaka heilhataa sieltä lehemä oman korvan takaa sellaasenki karatepotku, että et olis etukätehen ajatellukkaa, että se kankia kanttura eres moisehen näytöksehen pystyy. Tai se alakaa seilata parttansa eres takaasin kiihtyvällä vauhrilla, ku näköö sun tulevan sen ruiskun ja neulan kans.

Sitte on niitä, jokka kuvitteloo, että se neula on joku paarma ja kääntää päänsä ja rupiaa mätkihin sitä. Koettaa tappaa sen ja samalla saat ittekki osuamia siitä käsittelystä, ku keotat kaivella neulaa sieltä lavasta irti, ennen kuin se nauta on mätkinu sen palooksi.

Sitte on niitä huutosuolia. Ne onki niitä kaikista kivoompia. Yöperho tiesi ruveta huutahan kielipitkällä siinä vaihees, kun lähestyyt sitä pistäminen mieles.

Älyl kärsii toisella kaurella asetonitaurista, jouruttihin viä usiamman kerran hoitamahan siihen. Pistä siinä kaulasuonehen, ku toinen huutaa koko helevetin aijan, ku sinne tiputellahan mehenen ne mömmöt. ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ. Meitä kieltämättä ensimmääsellä kerralla vähä nauratti se, toisella ei. Samaa mölinää aluusta loppuhun, olin jo aiva varma, että se kieli tippuu suusta.

Ihme esitteli tänään samoja taipumuksia, muistutti lähinnä jotaki ooppera aariaa minkä se päästi suustansa tulemahan, ku koetimma saara seleeni arvoja kohorillensa. Jessika esitte homppupomppikoikkaloikkaset, niinku Tiikeri Nalle Puhista. Siinä oli jo eläänlääkärillä pääsemistä parsien välistäki pois, ku se potkii viä hyvän aikaa pistämisenki jälkihin.

Tuubiaki laittaes välistä ajatteloo, että joka rakohon sitä päänsä pitää tunkiakki, ku tarttis hieman nähärä sinne vetimen päähänki, mihinä siä se reikä on, eikä sörriä vain mehene sokkona. Välillä ne sorkat heiluu siinä pään ympärillä aika lähelläki. Kaikista surkeempia on ollu ne oikeen matalat, minkä alle on melekeen pitäny laittaa ittensä maata, että sinne mitää ikinä saa. 

 

Nupouttamiseski on omat hommansa, ku ne vasikat pitää saara ensi rauhootettua. Meilläki ne on viä ryhymikses, niinku muukki kakarat. Vaikka ne muuten onki torella uteliahia elukoota, niin siinä vaihees ei, ku meet sinne sen vierahan ihimisen kans. Koetat saara ne jotenki kii, sitte pireltyä paikallansa, ja toivot viä, ettet tuu ittekki rauhootettua siinä samalla, ku siihen liikkuvahan kohteesehen koetetahan sihirata.

Kumpikahan sitä lääkitystä välistä enemmän tarttoo lehemä vain sen hoitaja? Välillä se lehemä elämä päättyy, lääkitysestä ja hoirosta huolimatta. Vaikka kaikkes oot antanu. 

Mutta tietoiskuna kerron, että Kiowa voi ihimeen hyvin. Lehemä on erikoonen elään, välistä se kestää vaikka mitä ja välistä taas ei.