Rakkautta on

Son sellaasta, kevättä rinnassa. Lehemäkki hyppii ulukoollees toisiansa, munasarijat pelaa, kiimat pyörii ja uutta elämää saa laittaa kohta aluulle aiva urakalla. Sonniki on kiiannu hiehoja pihatos, mennen tullen. Ainaki se tajuaa, että niille tarttis teherä jotaki, ja yrittääki, näkemän perusteella. Tiä sitte onnistuuko, vai laukooko vain suutaria.

Lehemillä näyttää olevan välillä palijo herkempää, ku isäntä parilla. Työ vie voiton, aina o väsy ja kyllä se kuulkaa syö naista, ku toisen kans tarttoo olla 24/7 yhyres. Ei soo onnia ja auvoa aluusta loppuuhun. Tahtoo välillä olla vähä toisin päin.

Naama ottaa päähän, kumminki puolin jo aamusta. Toinen torkkuu kaffi pöyräs ja toinen mäkättää kaiken aikaa ”avaa silimät, juo kaffia, syö leipää”. Levy vain vaihtuu ku mennehän navetalle. ”Juota vasikat, aja ritilät, jaa jauhot, lakaase laattiat, pirä tätä hännästä kiinni”.

Joskus oikeen ihimettelöö millä se ukko jaksaa kaiken aikaa kuunnella sitä saamarin meteliä. Kai mä ny ittekki tiän, että joksus voi pitää leipäläpensä kiinni ja olla vain hilijaa. Kattua mitä se tekis, ku et käskyttääs menne tullen. Tekiskö mitää, vai olisko niin saamarin tehokas, että oksat pois ja palalarvaa.

Eikai sitä ihimenen ittellensä mitää voi, jos on syntyny mäkättäjäksi (sukua varmahan lampahalle), niin sitä on sitte mäkätettävä. Mitä ihimeellisimmistä asioosta. Joskus oikeen ittiäki rupiaa naurattahan, että tuostaki mä ny taas pirän kauhiaa palopuhetta, että ei maailmas typerämpää aihetta vois ollakkaa.

Koiraki kuunteloo välillä korvat lontos, ku mäkätät sille, että kyllä sun tassus on ny taas niin paskaaset ja haisekki niin koiralle, että aiva häjyä teköö. Se istuu maas, korvat roikkuu, häntä heilahtaa välillä, josko se auttaas täs tilantees, että tuo sulukis suunsa.

Ei soo heleppoa isännällä eikä koiralla, isäntä kyllä joskus sanoo, että oliski koira, niin rapsutettaas ja lässytettääski joskus. Mutta ku on isäntä, niin saa vain sitä mäkätystä ja murinaa. Asuu kuulemma karhun kans, suositteloo välistä, että vierahakki heittää ensi lakin tupahan ja kattoo lentääkö se raareltuna pihalle.

Elämä on vieny sen suuren intohimon, jälijellä on enää hiillusta. Se vaatiis liiakaa viittimistä, tuloo jatkettua samalla linijalla. Mäkättäen ku lammas.