Äidin rakkaus, toiset sanoo, että son sisäsyntyystä, kaikilla, eläämillä ja ihimisillä. Että siinä hetkes, ku se limaanen möltti luiskahtaa pihalle. Ihan naps vaan, ja mitää sen suurempaa ja ihanampaa ei oo olemaskaa.
Ei se ny kyllä aiva pakkaa sillälailla tosielämäs aina mennä, niillä lehemilläkää.
Suurin osa on torella hyviä emiä, ne kuulkaa kääntää ja vääntää, nuoloo ja viä vähä nuoloo sitä vasikkaa. Luulis, että siihen tuloo karvatoon kohjta, ku sitä nuollahan niin antaumuksella. Ja kyllä se vasikka sitte sen näköönen onki. Son ku pieni pörröönen teddykarhu, ku mamma on se oikeen putsannu ja hoitanu, joka karva sojottaa pystys. Kokouaki tuli melekeen puolet lisää sillä.
Äiree putsaa korvakki, välillä ihimettelöö, että koettaako se syörä ne toisen kuuloelimet siitä päästä pois, ku ovat niin syvällä lehemän kituumis. Ja sitä mölinän määrää mitä sille vasikalla piretähän. ÖÖÖÖÖ, MÖÖÖ, MUUU.
Isäntä eileen meni pihattohon ja ihimetteli, että mikä perkele tää huutaa niin lujaa. Vietihin Esikko aamulla poikimakarsinahan, soli vähä sen näköönen, että vois jotaki tapahtua.
Ai minkä näköönen? Monasti lehemä valuttaa kirkasta limaa saavi kaupalla, sillä luut laskeentuu perspielistä. Ennen ihimettelin, että mikkä luut, mutta kyllä ne ny jo tällä emännöömisellä pistää heti silimähän, ku ne laskeentuu. Esikko oli aamusta vähä sellaanen sisäänpäin kääntyny, seisoo sen näköösenä, että kuunteli ittiänsä, varmahan vähä oli polttoja.
On sitte niitä toisenmoosiaki äireetä, lehemiski, niitei kuulkaa palijo kiinnosta mitä sille oliolle tapahtuu minkä ne pihalla pukkas. Tosin monet on niistä hiehoja, mutta löytyy niitä vanhojaki lehemiä millä on arveluttava suhtautuminen omahan jäläkikasvuhun.
Älyki aikanansa nakkeli vasikkaansa niin, että näkyy lentävä vasikka poikimakarsinan laitojen yli. Tuli kiire hakia se pois sieltä, ennenku saa vasikalta hengen pois. Sai sitte korttihinsa merkinnän, että muista seurata seuraavalla kerralla. Tiä sitte oliko sukupuoli sen mielestä väärä, ku tämä heittopussi oli sonni, ja seuraavan lehemääsen kans ei ollu ongelmaa.
Meilloli joskus Eppu niminen hieho joka poikii pellolle, tuohon klasin alle, siihen se jätti sen jäläkikasvunsa, niinku paskan puosta. Lähti muina leheminä lätkihin, ku tilanne oli ohi. Onneksi oli toinen kanttura poikinu aamulla, soli poikimakarsinas omansa kans, joten otimme vasikan kantohon ja veimme sille toisekin.
Toinen ääripää on nämä superäirilliset, joitei yhtää haittaa montako siä on, ja kenenkä ne on. Kaikki kelepaa, ja mikäs sen mukavampaa emännälle ja isännälle, pääsöö kuule helepolla. Mikää ei oo sen paree vasikanhoitaja, ku lehemä itte.
Seuraavaa poikijaa orotelles, innolla. Kyllä se vai on kiva kattella niiren touhuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti