Ja kaikkihan harrastaa, eikö vaan. Vaikka mitä, pitsin nypläyksestä lähtien, kodin sisustamista tottakai, ja lenkkeelyä iliman muuta. Vai kuinka se menikää. Mitähän sitä oikiastansa tuloo harrastettuakaa, vai tulooko yhtään mitään.
Oon kyllä huomannu homman kallistuvan sen ei-mitää kannalle, on kuulkaa mukava maata askeres välis puo homees soffalla ja olla vain. Voi kai sitäki harrastukseksi sanua, hyvällä taharolla ainaki. Onhan se toistuvaa ja säännöllistä, tiä mikä siinä kehittyy, eikö sen harrastuksen pitääs olla kehittävää?
No mä koetan lukia, en tosin mitää tieteeskirijoja ja tietosanakirijoja, eikä oikeen nuo sanakirijatkaa ja koulukirijat uppoa. Enemmänki menöö tuollaasen hömppäkirijallisuuren puolelle koko homma. On mukava lukia jotaki aiva älytööntä, mikä päättyy siihen onnellisehen loppuhun, kuinka kaikki saavat toisena ja elivät elämänsä onnellisena loppuhun asti. Tai sitte jotaki Harlequin kirijoja, jos sattuu tarvittehen sellaasta siirappista romantiikkaa ja "pientä" erotiikan ripausta (kerrottahan mies lukijoolle, että niis on pornua enemmän, ku perinteeses Jallus, vain mielikuvitus on rajana, ku niitä lukoo).
Sitte mä luen aikuusten satuja, fantasiakirijoja. Ennen kaikkia moon ihastunu Terry Pratchettin kirijoohin, niillon yhtä palijo yhteestä oikian elämän kans ku sialla ja pohojan tähärellä. Mukava kuulkaa uppoutua ja noitien ja kääpiöören maailmahan ja unohtaa kantturat siinä sivus. Siä on korkeentansa jonku sukunimenä Ammu.
Kuvaamistaki mä tykkääsin harrastaa. Siitä tykkääsin oikeen kovasti, mullon kuulkaa oikeen järijestelmäkameraki sitä varte. Tosin emmä sitä oikeen osaa käyttää, mutta on nopiee ku tavallinen pokkari. Sitä mä raahaan pitkin navettaa mukana, että saisin lehemistäni kivoja kuvia, erestä ja takaa, ja ku ne istuu ja makaa. Ja voitte muuten kuvitella, että se kamera-parka haisoo vähä navetalle, sitei kehtaa mihinkää julukisihin paikkoohin vieräkkää.
Siitä hommasta mä haluaasin oppia lisää ja oon kattellu välill kurssitarijontaaki. Siinon vain sellaanen pikkujuttu, että kaikki kurssit on justihin askares aikahan. Harrasta siinä sitte, työ haittaa sitäki hommaa.
Oon mä joskus, vaikkei ulukomuorosta uskooskaa, harrastanu enemmis määrin liikuntaaki. Kesääsin fillarootu koiran kans järven ympäri, harva se päivä. Koira toimii kirittäjänä, niin varmahan, mä en pysy sen kans samalla suorallakaa, ku se lyö tallan lautahan. Niin palijo ei kettinkiä mun pyörästäni löyrykkää.
Innostuun mä täs muutama talavi sitte hiihtämisestäki, ajattelin, että teköö hyvää mun lypsämisen rasittamille olokapäille. Ostin oikeen suksetki, meinasin vissihin, että musta saarahan vanhoolla päivillä uus Marja-Liisa Kirvesniemi. Huomasin siinä, ku sitkiästi puursin kolome-nelijä kertaa viikos laruulle, että ei se hiihto sen kivempaa hommaa oo, ku silloon teini-ikääsenäkää, ku viimeksi koetin.
Kyllä kai se lehemän pitoki on harrastus, ku harrastukset maksaa, työstä saa yleensä palakkaa. Että eipä siinä, koetetahan harrastaa tästä etehen päinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti