Eikolis ihanaa, ku jokaasella elämän tarinallaki olis onnellinen loppu. Prinssi löysy prinsessansa ja sitten he elivät elämänsä onnellisesti loppuun asti. Ja aina paistoo aurinko, linnut lauloo, kukat kukkii ja oli niin ihana ilima.
Välillä tuntuu, ettei sillä elämällä niin kauhiasti niitä onnellisia loppuja oo tarijottavana, miettikää ny. Kuolemahan se elämä päättyy, jokaasen, johonaki vaihees, ennemmin tai myöhemmin, nuorempana tai vanhempana. Se jokaasella elollisella on eres, tiä sitte tosin onko se ny niin huono loppu tarinalle, tuskin se loputoon jatkumokaa niin paskan hääviä lopulta olis.
Sitä kuulkaa lypsää sitä ensikkuansakki vähä sillä ajatuksella ensimmäästä kertaa, että ny lähti liikkeelle se Never Ending Story. Tavallaan, jäähän ne muistoohin elämähän, vaikka maallinen taivallus oliski päättyny. Kyllä se emäntä muistaa lehemänsä, ensikkonsa, jokaase, Joskus joku vaatii vähä kaivelua, mutta melekeen voisin väittää osaavani nimetä jokaasen, jos kysyysitte. Norsun muisti, elämän nippelitieros.
Aina sitä orottaa sitä poikimistaki, innoossansa, uutta elämää syntyväksi. Minkämoonen vasikka tuloo, tulooko sonni vaiko lehemä, miksikähän mä se tällä kertaa nimiän. Tulooko siitä huippulypsäjä, tulooko lehemä ollenkaa.
Eikai elämää oliskaa iliman orotuksia, toiveeta tulevasta.
Jäkälän ensimmäänen poikiminen ei sitte aiva putkehen menny, tai varsinaan poikiminen meni, vasikka tuli pihalle, iliman avustusta, mutta kuollehena. Pieni komia Suomenkarijan lehemävasikka. Ei tullu uutta asukasta vasikkalahan, uutta nimiämisen tuskaa, sai kantaa traktorin kauhahan, vierä kylymähän orottamahan matkaa hautahan. Isännän ensimmäästä ja viimestä palavelusta sille.
Joskus sitä miettii, että mikä on se viimeenen taakka mikä katkaasoo sen kamelin selijän, joskus tuntuu, ettei jaksaas kaikkia asioota kantaa, ja vasikan kuolemaki tuntuu ylivoimaaselle voittaa. Silti sitä on jatkettava, toivottava, että mulle ja meillekki on suotu se onnellinen loppu, vaikka lohoruttomalle välillä näyttääkin.
Joulupäivä siirrettihin poikimakarsinahan, näytti vähä sille, että saattaas jakaantua, mutta naismaasesti unohti touhunsa, ku rupes ihimettelehen uutta ympäristyä.
Etehen päin, ku mummo lumihanges, tällä kertaa sanonnan varsinaases merkitykses. Lunta on kiitettävästi. Tyyli on vapaa, mutta pakollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti