Meillon Ilta, lehemä maailman renkaatten potkija, se utelias naapuri, joka vahtaa kiikariilla mitä naapuris tapahtuu. Tai menöö jopa käymähän ja kysyy, että mitä kuulkaa te teett. Käsköö sahata puista oksia, että näköö varmasti mitä kylällä tapahtuu.
Ilta on ostokki, tuli maaliskuus Karviasta lopettavasta karjasta. En tiä millä se mun niin vakuutti, että haluaa siirtyä Lakson navettahan lypsähän. Son sellaanen peruslehemä, pieni, kiva kikki, hiukka ehkä pyöreytehen taipuvaanen. Kiltti ku mikä. Iltaa ei voi lypsää niin, että se ei ensi tervehtiis ja kattoos kuka tänään tuli lypsähän, onko se emäntä vaiko Emmiina. Sitä tarttoo hieman raaputtaa isojen korvien takaa, että se tuloo hyvälle tuulelle ja lypselöö maitonsa tankkihin. Tosin en oo viä ikinä nähäny sitä muulla ku hyvällä tuulella.
Se oikeen huokuu sellaasta lehemän rauhallisuutta ja hyvää tuulta.
Ilta on lehemä joka huomaa aiva kaiken. Siis ihan kaiken. Jos soot siirtäny paskakolan eri paikkahan mihinä soli pihalle mentäes, niin Ilta huomaa sen. Se pysähtyy, isoot korvat heilahtaa kuvaamahan sitä kiinnostunutta ilimettä. Aiva huomaa kuinka sen aivot rupiaa raksuttahan "tuo ei ollu tuos aamulla".
Tai täs kerran, ku se tuli navettahan. Sen tarttoo kiertää toisesta päästä yli pöyrän, että pääsöö omahan partehensa. Siä seinällä on ruokkijan spiraalinmoottorin "ohojauskeskus". Keskiverto lehemä ei ikinä elämänsä aikan noteeraa sen rekkulehen olemas oloa siä nelijän metrin korkeures. Iltapa huomas, se vaatii oikeen pysähtymisen, pään nostamisen suoraa ylähä päin seinää vaste, korvien etehen päin töröttämisen ja hyvääsen seisomisen vahtaamas sitä onalesta. Pakkas vähä naurattahanki sen ilime "mikäs tuo on? Ja mitä sillä teherähän?" ku koetin mohaata sille, että "Ilta saatana, mee ny, tukit koko reitin muiltaki. Ja niin se muina paavoona lähti taas liikkeelle kohti omaa parttansa.
Eileen mä karvasin häntiä, ku lehemät tuli navetahan. Kaikes rauhas siinä Illan lähistöllä pöristelin karvakonehellani. Tuli tunne, että joku tuijottaa. Sammutin konehen ja käännyyn. Siinä se seisoo, oli jääny rouva laittamatta kiinni, ja soli ihimetelly tätä hurinaa, kääntyny parressansa, että paremmin näki mitä tapahtuu ja tuijotti mua Jessikan hännän alta. Vaati muutaman kihinutuksen korvan takaa, ku tökiin se partehen.
Emmiina nauroo, että ku olin siirtyny koneheni kans kauemmas oli Ilta koettanu kuikuulla viä sinnekki. "Mitähän se ny teköö?"
Ilta on, aika huvittava lehemä, oikeen ulla utelias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti