Son täälä taas. Utaretulehrus. Lehemän lypsäjän kauhistus, päivän pilaaja. Työn lisääjä. Harmin aihe. Se mitä koettaa välttää toiminnallansa, mutta ei aina pysty. Klönttimaitoa, rönttiä, retkuja, miksi sitä ny voi sanoa, on sieltä välillä tullu niinku palakonehesta palaaki, vain valakoosta.
Utaretulehruspakkaa saamahan hermot kiristyhyn. Ensimmääsenä mietit mikä siä tissis ny on, onko siä uberis, Kns, pyogones vaiko aureus. Nuo kaks viimeksi mainittua saa melekeen jo kiskohon hiuksia päästä pois, ku ottaa niin lujaa järkehen.Kaikkien kans moon tapellu tällä urallani. Tiä sitte oonko mä kauhian ammattitaitoonen ollu, ku riesaksi asti on niitä piisannu.
Ensi meillä oli Coli epidemia, se lähti siitä, ku yks henkilö rasvas jokaasen lehemän vasta lypsyn päätteeksi. Ajoo siis ylähä ja veteli rasvat paskaasihin tissiihin, ku ei sen kolan kans muutenkaa niin kauhiasti heilunu. Hurraa hei! Sehän vasta mukavaa.
Kns saatihin, ku käytettihin 4XLA:ta, se kuivatti nisiä niin palijo, että eläänlääkäri sanoo, että mitää muuta ei tarvitakkaa, sieltä se pääsöö vetimehen sisälle ja avot.
Hiiva tuli toisesta vedinkastosta, hitto vie oli siä pöntös jonka ostin, ainees valamiinan. Voitte arvata kuinka se levis, ku niitä dipattihin. Silloonki meinas järki asian kans mennä, ku tulehruksia tuli piliviin pimeen. Solut nousi, vaikka kuinka lypsit erikseen. Maidonhoidon neuvoja sen kävi sieltä testaamas ja löytämäs. Heitin sillä purkilla vesilintua, ku eihän meirän tuotteis mitää sellaasta voi olla.
Aureuski täs "roihahti" muutama vuosi sitte, silloon teki mieli ruveta jo porajamahan. Ostettihin pienehen puutteeseehen muutama lehemä, ja ilimeesesti niillä se oli normaalis pöpökannassansa, täsin vaivaamatta, mutta levis tosi tehokkahasti. Siitäki oli puhetta, että täytyy olla meille uutta kanttaa, sen verran niitä putkahti esihin ja tiesi hyvin, mitä on ku näyttehet laittoo menehen. Niin palijo lehemiä ei voinu karsiakkaa, mitä niitä tuli. Niinpä niistä suurin osa lypsää aina vain, täysin solutoonta maitoa, mutta ikuusina aureusleheminä, viimeesinä lypsettävinä.
Mitähän viä? Pyogonesta on ny ollu tänä kesän, vissihin ollu oiva kärpääskesä, niitä helevetin pörrijääsiä on aina vain havaattavis. Näyttää sille, että Henni menettää henkensä tämän vaivan takia.
Kyllä moon nouta jonki verran lääkinny, yhtehen välihin laitettihin kaikille umpituubit, ku ei muuta voitu, ettei niillä olis ollu tulehrus jo poikies. Ollahan annettu E-seleeniä pusista ja piikitettyki. Koettehin niitä utaretulehrusrokotteita. Entiä mikä se virallinen kanta asiahan on näis, mutta ykskää rokotettu ei oo aureusta saanu.
Jokaanen utaretulehruksien kans paininu lehemänlypsäjä on mun mielestäni, ittiäni mitenkää erikoosesti kehumatta, ansaannu jonku työn mitallin, varsinki siitä turhasta työstä. Yleesestä ketutuksesta, minkä ne aiheuttaa, kyllästymisestä omaa työtänsä kohtahan, turhautumisesta, että tätäkö tämä ny koko aijan on.
Mikä mukavinta, nuo utaretulehruksethan pakkaa olehen, ainaki meillä, sellaasia, että ne pysyys hyvin kuris, ku mä lypsääsiin 365 päivää vuores kaks kertaa päiväs. Kantturat on niin tottunu mun tussaroomiseheni siä navetalla, vaikka suurin osa lomittajista varmahan lypsää paremmin ku minä, että kaikki muu on muutosta ja niiren herkkien kikkien mielestä pahasta. Joskus oikeen ajatteloo, että voi teitä, ootte teki, että hyvän päälle ymmärrä.
Eipä siinä, rupian ny miettihin mitä mä sille Henni-lehemälleni tekisin. VOi huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti