Jos jättääs tuon politiikan muille, se ei oikiastansa mua kiinnosta tippaakaa. Mutta lehemät kiinnostaa, äärettömästi, vaikka huonoona päivinä ja sunnuntai aamuuna muuta väitänki.
Lehemän elämä lähtöö siitä vasikasta liikkeelle, kaikella tapaa. Lehemästä tuloo lehemä, kun se ensimmääsen kerran poikii ja siitä vasikasta lähtöö kehittyhyn se tulevaasuuren lypsylehemä, tai lihakarjakasvattamon kautta tuleva leikkelemakkara.
Me ollahan tuo vasikan hoitoki opeteltu isännän kans kantapään kautta. Ensi alakuhun soli kuulkaa heleppoa, ne poikii, vasikat joi ekat maitonsa suoraa tissistä, joillekki lypsettihin ja annettihin pullosta, jos sille näytti, että ei oo sitä teheny. Ja ne kasvoo ja komistuu.
Ja ajatelkaa kuinka osa kasvattaa ja on kasvattanu vasikkansa, osalle juotetahan suurin piirteen jotaki putkiston virutesvettä ja ne prökistyy silti, karva kiiltää ja niiren ei oo ikinä eikä milloonkaa mikää, ja hyviä lehemiä tuloo. Ja juotetahan korkeentansa kaks kertaa päiväs.
Sitte me saatihin yhtenä vuonna se helevetin, anteeksi vain, rotavirus. Silloon meinas kuulkaa usko loppua omahan osaamisehen ja taitoohin, ja kyllä me varmahan tyhymiä oltihinki, ei siinä mitää. Ei niitä olis menetetty niin palijoa, mitä niitä meni, jos oltaas viisahia oltu.
Ensi ei tajuttu, että mikä niillä on. Minkätakia ne on heti aiva toistaitoosia ja seuraavana päivänä melekeen jo kuollu. Ja jos oli lomittajia, niin ei ny varsinkaa tajunnu, että ne niin äkkiä menöö ja vaikka ne juo maitoa, niin se ei riitä.
Välillä oli oikeen kauhia mennä navettahan, joko taas joku ruikuntaa. Kävi kuulkaa monenmoosta asiantuntijaa, omaa eläänlääkäriä, lähikunnan eläänlääkäriä, Proagrian kautta neuvontaeläänlääkäriä. Laitettihin sontanäytettä Eviralle, vietihin avattavaksi. Varmahan ne tiesi jo ku mä soitin, että taas tuo tuo jotaki raatua tänne. Kaikista kurijinta oli, että niistei mistää ikinä löyretty mitää.
Eläänlääkärit oli lopulta sitä mieltä, että pakko sen se rota on olla, muuten ei tälläästä tapahtuus.
Me mittahin ternimairoosta vasta-ainehia, ku lehemät poikii. Monellakos lypsikillä uskoositte olevan ne vasta-ainepitoosuuret sillä tasolla, mitä niis ohojees siä mittarin mukana oli sanottihin olevan hyvää tai erinomaasta. Hyvä, ku keskiverto lehemästä sitä tyydyttävää saa pihalle. Sitä pakastettihin heti, pullo kaupalla, jos joltaki tuli sitä hyvää maitua. Pakastimet aiva pullisteli. Ja mikä homma siinä sulattamises, ku se pitää vesihautees sulattaa varovastti...
Lopulta tultihin siihen tuloksehen, että son sama minkälaasta ternimaitua se on, kunhan se vasikka sitä varmasti saa ja runsaasti. Jos ei juo, niin sitte letkutetahan. Opitttihinpa ainaki se vasikan letkutus, se ei oo homma eikä mikää, ku siihen on kunnon vehkehet. Käy kären kääntees, ja niille tuleville ripsavasikoolleki, ku letkutti saman tien Benifitaalia, ku ne nenäänsä nyrpisti ekaa kertaa tuttisangoolle, niin rupesivat pysyhyn hengiskin.
Siinä oppii, että niin ihania kun ne vasikat onki, niin niistä voi kehittää ittellensä kauhian stressin. Teki mieli tunkia vasikat takaasin sinne mistä ne maailmahan pulupahtiki, ku tuntuu, että siä ne on paremmas turvas, ku meirän hoiros.
Nykki on taas vähä skarppaamisen paikka niiren kans, muutama kuurilla. Isäntä lähtöö ostahan kannukoneesehen "vähä" pirempää alipaineletkua, että saarahan navetasta asti vetää pihattohon, että siä saa karsinas lypsää emän ja samantien juottaa. Haavelin lyspykärrystä, mutta tuo letku on palijo halavee ja toiseksensa, ei sitä kärryä siä pihaton takakäytävällä pahana läjien seas mihinkää saiskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti