Karhunpoika sairastaa

Kyllä tämä lehemällisen elämä meniski muuten, mutta sitte ku sattuu se tauti päällensä. Ittelle tai mukulalle, ku ei oo olemas sitä vaihtoehtua, että aamulla viiren jäläkihin soitat työnantajalle, että mollahan tää ny kipiänä, käyn päivällä lääkäris ja tuon sitte sairaslomalapun. 

Lehemille ei voi käyrä niin sanomas, ne on lypsettävä sen kaks kertaa päiväs ja seittemänä päivänä viikos, vaikka sitte mikä olis. Eipä sillä ontuo lomatoimisto hyvin aina avun löytäny siinä vaihees, ku on tälläänen satttunu, mutta yleensä sitä pitää yhyret tai kaharet askarehet ainaki itte selevitä. 

Siinähän meet sitte oksennettuas yön navettahan. On niinki tarvinnu teherä. 

Meillä oli silloon viä alio-sonni Alpo irti navetas, siis sellaanen sonnivasikka mikä ei karsinas pysyny, asuu ties mihinä ja kävi imemäs emäänsä ja kuluki lehemien kans pellolla, vietti oikeen vasikan elämään. Siinä ku kyöläsit purotuskuiluhun ja toivoot, että se kyölä on ainut mitä tuloo pihalle ja vain suun kautta kiitos, ja vasikka vahtas vieres. Ensi sua ja sitte sitä tuotosta mitä sais aikahan, ja katteli korvat hörös, että mikä tuön on ny tullu, ku siitä tuollaanen meteli lähtöö.

Täytyy sanua, että ruokamyrkytys on ollu kaikista kauheen mitä vain voi olla. Varsinki ku sitä tuli perinteesesti kummanki pään kautta ja pukkas viä kuumettaki. Onneksi navetas on vessa. 

Siinä sitä miettii taas ammattinsa järkevyyttä, ku on tosiaan joku tuollaanen tauti tai sitte kuumetta ja flunnsaa, selekä kipiä, niin, ettet tiä mitenkä kävelisit ja mitenkä helevetis pääset sinne lehemän vierehen kyykkyhyn ja ku pääset sinne, niin rupiat kaipaahan tunkkia tai nostokurkia, että pääset pois. Ei sentäs oo tarvinnu kontata pitkinä käytävää, niinku joku tuttu kehuu, mutta lypsettyä oli tullu. 

Sitä lääkärikki monasti ajatteloo, ku meet sinne, että sähän saat kuule olla vain  kotona. Lepäät päivällä sitte. Että siinä sun sairasloman saantis. 
Ei se lepo palijo auta lypsyjen välis jos kunto on muuten sitä luokkaa, että matka tuvasta navettahan vaatii melekeen samanmooset voiman ponnistukset, niinku maratoonille lähtisit.

Ja tuon oman sairastamisen kans viä pärijää, mutta ku mukula on kipiä, niinku meillä tänä aamuna, tuntoo sellaasta ääretööntä huonoutta, ku mun tarttoo ny tuonne mennä ja sen pitää pärijätä tää yksin, vaikka vain hetken, ku kummakki käy pika pikaa laittamas alakuhun ja toinen teköö loppuhun.

Sellaasia miettehiä tällä kertaa. Oksennustautia orotelles, ja sitä pelijätes, että kuka ne lehemät sitte lypsää, ku isäntä ei siihen välilevyjensä kans pysty.