Elämä on päivästä toisehen yhtä sanahelinää. Alakaa aamusta, ku nouset ylähä. Tarttoo vaihtaa muutama sana isännän kans ensi, ei aina niin kauhian kaunihia sanoja, aamut ei oo sitä parasta aikaa niille. Sitä sanaallahan kaffipöyräs, mitä tänään tehtääs, mitä siä on ny tehtävänä pakosta, teherähänkö jotaki ylimääräästä, onkahan kukaa poikinu yöllä, toivottavasti ei kukaa oo karaannu parrestansa.
Ja sanaallahan kaikkia muutaki, päivän ainut hetki, ku maatilan isäntäpari on reheristä kaharestansa, koiraa ei lasketa, vaikka se jaloos makaaki.
Sitte mennähän navettahan, siä sanotahan ensi lehemille "Huomenta". Pitää niitä tervehtiä, vaikkei ne mitää suuremmin sanokkaa takaasi, joku vähä ynähtää. Meet pihattohon ja sanot sanottavas vasikoolle ja nuorkarijalla.
Vasikat saa osaksensan helliä sanoja "onka mahat täynä maitua?" "Joitteko yöllä vasikkapiian tyhyjäksi, haenko uutta juomaa teille pienille". Ja muuta sellaasta, jos joku kuuntelis seinän takana, ajattelis, että hieman vajaa tuo on. Lässyttää ny nuolle nuon.
Sitte kävellähän vähä peremmälle, vastahan tuloo Herra Sonni, sille puhutahan sitte taas erilailla, valitahan miehisemmät sanat. "Mitäs jätkä, kuinka naisten kans on menny?" Sonni nousoo, venyttelöö, kattoo päälle, näyttää aiva sille, että silläki olis emännälle sanansa sanottavana.
Sitte voiki taas sanaalla isännän kans, siiton kuulkaa rakkaus ja hellyys kaukana taas, niistä sanoosta, mitä siä navetas puhutahan. Keskitytähän työasioohin," Haeksä rehua, siivookko pöyrän, ajakko ritilät". "Mennähänkö laittahan lypsykone?"
Lypsäes tuloo sanaaltua lehemille. Melekeen jokaaselle on jotaki sanottavaa, ei aina kauhian montaa sanaa, mutta jotaki. Toisille sitä sanoo, että mä tuun ny, ookko valamis? Rutun kans keskustellahan kauemman, hartaurella ja hellyyrellä, "jaksaksä nousta, nouse ny, jos ny millää viittisit, niin lypsettääs". Sellaaselle joka nosteloo ja koukkii tuloo vähä muraattua "oonny siinä, stanan kanttura, eksä ikinä opi".
Ja jos maitoauto tuloo silloon, ku oot navetalla, sanaallahan kulijettajan kans, puhutahan keliistä, minkälaanen oli tie. Kai son sitte sitä navetan Small Talkkia. Tiärä häntä.
Välistä on askarehien päätteheksi sellaanen olo, että päivän sanat on käytetty jo loppuhun. Ettei oo enää mitää sanottavaa, kiintiö on täynä. Tekis mieli vetää vetoketju suun etehen, avata vasta seuraaville askarehille. Joskus huomaa kyläski, että ei oo mitää kerrottavaa, kerroon mureheni ja huoleni lehemille, nyt teköö mieli olla vain hilijaa, kuunnella mitä muut sanoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti